Naamat

Nou naamat

Tiistaina 28.8.2007 kello 19:45

Olen miettinyt pitkään minkälaista olisi palata takaisin siihen aikaan kun en käyttänyt lainkaan alkoholia. Alkujaan vakaumukseni johtui lähinnä siitä, etten halunnut joutua samanlaiseen helvettiin kuin isäni aikoinaan ennenkuin taisteli itsensä kuiville. Jossain vaiheessa vakaumukset unohtuivat ja sittemmin olen huomannut tekeväni typeryyksiä ihan yhtä paljon vesiselvänä kuin kännispäin. Vaan kun raittiudessa on paljon muitakin hyviä puolia kuin pelkästään känniääliöinnin lievä väheneminen.

Välillä on mukava paeta omia ajatuksiaan höyryttämällä ne hiljaisiksi, mutta milloinkaan siitä ei ole hyötyä. Päin vastoin, useimmiten siitä on vain enemmän tai vähemmän haittaa. Olen uskotellut itselleni jo pitkään, että osaan olla juomatta juuri niin kauan kuin haluan. Käytännössä olen kuitenkin huomannut, että alkuillan suunnitelmat rauhallisesta illanvietosta ovat viimeaikoina päätyneet yhä useammin siihen, että aamulla tulee harmiteltua sitä viimeistä joka olisi pitänyt jättää korkkaamatta.

Niinpä päätin pari viikoa sitten aloittaa vähintään vuoden kestävän tauon juopottelusta. Mikäli osaan olla vuoden ilman, osaan varmasti pidempääkin. Ja toisaalta, mikäli tekee tiukkaa tai ei onnistu, voin huolestua itsestäni vähän lisää. Yhtä kaikki, olen ainakin yrittänyt päästä askeleen lähemmäs puhdasta mieltä.

Elämäni on niin tylsää, että käytännössä juuri mikään ei tämän päätöksen myötä muutu. Kunhan en ala tylsimykseksi koulu- ja kuorobileissä niin tuskin huomaan muutosta itsekään. Luulen pärjääväni myös ryhmäpaineen alla paremmin kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Tai ehkä vaan haluan olla erilainen vain ollakseni erilainen? Mäntti mikä mäntti.

, , , , ,

5 kommenttia (RSS)

H-L kirjoitti 29.8.2007 · linkki +0 pistettä

oooh.

ensi kerralla voinen siis tilata kaksi sprite-sooda-sitruuna -drinksua.

hyvä poika <2

H-L

Uninen kirjoitti 29.8.2007 · linkki +0 pistettä

Ooh!

Seuraava kerta on siis tulossa? Jeii!

H-L kirjoitti 29.8.2007 · linkki +0 pistettä

oh.

notta toki. enhän mä päässyt vielä edes vauhtiin..

Elisa kirjoitti 31.8.2007 · linkki +0 pistettä

28 vuotta ilman minkään asteista alkoholijuomaa nauttineena voin sanoa että kyllä se elämä ilman sitä alkoholia ilmankin luistaa ihan mukavasti. Ja tylsyys on suhteellista ;)

seikku kirjoitti 2.9.2007 · linkki +0 pistettä

Hyvä päätös. Maksa on ihmisen sisällä, vaikka sitä ei aina huomaakaan.

Nautintoaineista aika hyväksi olen todennut viimeisimpinä turkinpippuri-kirsikkajäätelön sekä luomuinkiväärilimun. Suosittelen lämpimästi, paitsi että kummatkin kylmästi.

Kommentointi suljettu.

Kommenttien muotoiluohjeet

  • **lihavoi**
  • _kursivoi_
  • > lainaa tekstiä
  • Kaksi rivinvaihtoa tekee uuden kappaleen
  • URL-osoitteista tehdään automaattisesti linkkejä
  • HTML-merkkaus karsitaan pois
  • Tarkemmat ohjeet Markdown-merkkauksesta
Unessa.netArkisto2007elokuu