Colours of Ubuntu

Miksi blogikeskustelujen seuraaminen on niin hankalaa?

Maanantaina 17.3.2008 kello 22:45

Blogien kommenttikeskustelujen seuraaminen voi olla välillä tuskastuttavan hankalaa. Kun osallistun keskusteluihin useissa blogeissa ympäri verkkoa, haluaisin jotenkin helposti pysyä kärryillä näiden keskustelujen etenemisestä. Tämä on ongelmallista lähinnä silloin kun järjestelmä ei tarjoa mahdollisuutta erillisen merkintä- tai edes sivustokohtaisen kommenttisyötteen tilaamiseen.

Jotkut järjestelmät antavat mahdollisuuden vastausten toimittamisesta sähköpostitse, mutta kuka nyt tällaisina spämmiaikoina haluaisi levitellä osoitettaan tuntemattomille sivustoille. Tämän ongelman ratkomiseksi on kehitetty myös web-palveluita, jotka periaatteessa lieventävät tuskaa, mutta useimmiten eivät kuitenkaan ole riittävän helppokäyttöisiä jotta niitä jaksaisi opetella käyttämään.

WordPress-julkaisualustan yksi eniten rakastamistani ominaisuuksista on se, että perusteemoissa (joita suurin osa bloggaajista käyttää) on selkeät tilauslinkit merkintäkohtaisille kommenttisyötteille ja useimpien käyttämät fiksut URLit on helppo häkätä; kommenttisyöte löytyy yksinkertaisesti kirjoittamalla URLin loppuun feed/.

Unessa.netin osalta tilanne on tällä hetkellä surkea: kommenttisyöte (RSS) kyllä on (vaikkakin hassusti rikki kun se näyttää haamupäivityksiä, enkä keksi mikä siinä pissii), mutta ei merkintäkohtaisesti (etenkään kun eri tyyppisiä merkintöjä on kymmeniä: Arjen merkinnät, kaikkien muiden blogien ja podcastien merkinnät erikseen, linkit, valokuvat, jne. Kaikesta mitä voi kommentoida, pitäisi tarjota myös oma minisyöte.) Nähtyäni Mark Pilgrimin mielenkiintoisen toteutuksen, sain itseeni vähän lisäpontta toteuttaa jotain vastaavanlaista myös itselleni. Mutta sitä ennen voisi nyt ainakin näiden luetuimpien osien syötteet laittaa kuntoon.

Blogikeskustelujen seuraamiseen pitäisi kehittää joku helppo ja yksinkertainen ministandardi. Vaikka nyt vähintään sellainen, että jos URLia voi kommentoida, sen perästä pitäisi löytyä toinen feed/ URL, joka toimisi syötteenä ko. sivun kommenteille. Näistä viestiminenkin on hankalaa, mutta se onkin sitten jo kokonaan toinen murhe.

Päivitys: Puolen tunnin näpertelyn jälkeen nyt Arjen, Vaihtoehtoisen Arjen, sekä linkkilistan kommenteista saa merkintäkohtaiset kommenttisyötteet URLista feed/. Rakastan Djangoa :) Lisäilen vastaavat syötteet ja jonkinlaiset vihjeet niiden olemassaolosta lopuille parillekymmenelle mallille joskus paremmalla ajalla.

, , , ,

5 kommenttia (RSS)

mustanaamio kirjoitti 17.3. · linkki +1 piste

Mä olen kovasti ihmetellyt näin vanhan ajan nettikäyttäjänä tätä nykyistä "väittely tapahtuu sekavissa blogeissa" meininkiä. Eli joku kirjoittaa omaan blogiin A väitteen X. Sitten joku toinen kirjoittaa tähän väitteeseen X vastineen omassa blogissaan B. Joku toinen kirjoittaa vastineen suoraan blogin A kommenttiosastoon. Sitten väitellään sekä blogin A ja B kommenttiosastolla, kunnes joku tekee oman vastineen blogiin C. Ja sama homma jatkuu sitten siellä.

Ennen wanhaan, jos halusi antaa mielipiteen asiasta X, mentiin uutisryhmään (usenet) kertomaan asiasta oma mielipiteensä, jonka jälkeen siitä keskusteltiin suhteellisen akateemiseen sävyyn. Ja ne henkilöt, jotka olivat kiinnostuneet sananvaihdosta tällä saralla, seurasivat tätä kys. uutisryhmää.

Nyt tämä sama homma on pirstaloitunut erinäköisiin blogeihin, blogien kommentteihin ja keskustelupalstoihin, joihin yrität saada jotain tolkkua RSS-readerillä.

Vähän niinkuin yritetään omenalla lyödä naulaa seinään ja kun se ei oikein onnistu, niin yritetään pistää sitä omenaa pakkaseen vähäksi aikaa, jotta se edes etäisesti muistuttaisi vasaraa.

Usenet-aika oli hienoa. Silloin ihmiset eivät edes tienneet mitä on top-postaus.

Ugh, olen puhunut.

Uninen kirjoitti 18.3. · linkki +0 pistettä

Erittäin hyvä kommentti!

Nykyajan verkkokeskustelu on muutenkin ihan erilaista kuin mitä se oli vielä kymmenen vuotta sitten koska keskustelijoita on moninkertaisesti enemmän. Sekä hyviä että huonoja ääripäitä on näkyvissä paljon enemmän.

Nyyssit olivat, ja ovat edelleen, erinomainen keskusteluareena siksi, että aiheet ovat tarkasti rajattuja: mielenkiintoisina pitämiään keskusteluja on helppo seurata.

Blogit ja muut verkkoyhteisöt kilpailevat huomiosta. Sen sijaan, että kirjoittaisin vaikka tämän avautumisen jonnekin suurempaan yhteisöön (kuten nyysseihin tai isolle keskustelufoorumille), kirjoitan sen omaan pieneen blogiini ja julkaisujärjestelmä pingailee tallennuksen yhteydessä verkkopalveluita uudesta merkinnästä. "Katsokaa, katsokaa, mulla on asiaa!"

Blogikeskustelut poikkeavat silti sikäli usein nyyssikeskusteluista, että ainakin itse kirjoitin nyysseihin vain lähinnä selkeitä kysymyksiä, ehdotuksia tai kommenttaja, enkä niinkään vapaamuotoisia ajatuksia joiden ympärille taas blogeissa muodostuu usein mielenkiintoisia keskusteluita.

Ja nyt on sitten vielä kaiken kukkuraksi Jaikut ja Twitterit, joissa keskustelunaiheet putoavat yleisistä mietiskelyistä ihan arkipäiväisiin ja monesti itseään lähellä oleviin aiheisiin jotka ovat usein vielä vahvasti aikasidonnaisia (tyyliin "ruokamestassa x on hyvää ruokaa tänään" tai "onko kellään kokemusta tuotteesta y, kun nyt näyttäisi olevan tarjouksessa ja olen siirtymässä viiden minuutin päästä kassalle").

mustanaamio kirjoitti 18.3. · linkki +0 pistettä

Se ongelma onkin, että nämä kommenttiosastot johtavat usein pitkiin keskusteluihin tai väittelyihin, joka käsittääkseni ei ole ollut blogi-kommenttien tarkoitus.

Oikea malli mielestäni olisi se, että jos blogi-merkinnästä halutaan herättää keskustelua, siitä kirjoitetaan uutisryhmiin, jonka jälkeen keskustelu voi alkaa tai jatkua siellä.

Homma voisi toimia niin, että kun blogi-kommentteissa kommentit alkavat mennä enemmänkin keskustelun tai väittelyn puolelle, tehdään "follarit" oikeaan paikkaan, eli oikeaan uutisryhmään.

Ongelma vaan on se, että harva enää on kuullutkaan uutisryhmistä. Webbi-keskustelupalstat tunnetaan, mutta nämäkin ovat vähän tätä "omenalla hakataan naulaa" - osastoa. WWW on täynnä lukuisia erinäköisiä palstoja, joiden käyttöliittymä on erilainen. Nyytiset tarjosivat keskitetyn paikan, jossa pystyi keskustelemaan mistä tahansa aiheesta. Ja kaikkien palstojen käytettävyys ja pelisäännötkin olivat samat.

Olisi kiva kuulla, jos joku tietää, mikä tappoi uutisryhmät? Se ei voinut olla käytettävyys, eihän? Ainakin itse koen esim. thunderbirdissä, että sähköpostin ja uutisryhmäviestin lähettäminen on ihan yhtä helppoa.

Vai johtuuko se siitä, että suurin osa ihmisistä käyttää sähköpostiaankin webbikäyttöliittymän kautta(?) ja kaikki muu on tuntematonta, siis ajattelutapa, jossa internet = www.

Tuomas Toivonen kirjoitti 20.3. · linkki +0 pistettä

Usenet kaatui (a) spämmiin, (b) omaan menestykseensä ja (c) verkon kasvuun. Blogit pirstaloivat keskustelua, joka on verkon nykykäyttäjämäärillä välttämätöntä. Usenet on liian keskitetty. Joko uutisryhmiä pitäisi pilkkoa tai muulla tavoin keskustelua filtteröidä mikäli Usenet toimisi nykyään.

http://fav.or.it/ yrittää ratkaista osan blogien lukemisen, kommentoinnin ja seuraamisen ongelmakentästä.

Uninen kirjoitti 21.3. · linkki +0 pistettä

Nyysseissä ei mielestäni ole sen enempää spämmiä kuin muuallakaan Webissä. En ainakaan itse ole törmännyt. Liika keskittyneisyys voi sen sijaan olla ihan validi ongelma, ainakin tietyillä foorumeilla joissa voi olla tuhansia keskustelijoita.

Fav.or.it-palvelun kaltaiset Web-kötöstykset eivät nekään ole mielestäni oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Ainakaan ne eivät ole olleet sitä tähän asti.

Enkä edelleenkään tiedä, että mikä sitten olisi. Ne jotka osaavat lukea RSS-syötteitä, saavat kommenttisyötteistä vähän lohtua, mutta ne ovat edelleenkin kaukana ideaalista.

Kommentointi suljettu.

Kommenttien muotoiluohjeet

  • **lihavoi**
  • _kursivoi_
  • > lainaa tekstiä
  • Kaksi rivinvaihtoa tekee uuden kappaleen
  • URL-osoitteista tehdään automaattisesti linkkejä
  • HTML-merkkaus karsitaan pois
  • Tarkemmat ohjeet Markdown-merkkauksesta
Unessa.netArkisto2008maaliskuu