interaktiivisuutta!

Wuhuu.. joku oli jaksanut avautua vieraskirjaani. Hyvä niin, ainakin joku anonyymi jaksaa olla kiinnostunut toisten elämästä ainakin sen verran että jaksaa jakaa elämänviisauksiaan meille muille kuolevaisille. ;)

Sen verran nyt puitakoon tätä suhteesta toiseen rynnistämistä, että omasta mielestäni ainakaan en moista ole koskaan harrastanut. Kaikki, jotka mua vähänkin tuntee, tietää että mä oon tyypillinen esimerkki yden naisen miehestä. Mulla on hyvä olla silloin kun elän vakaassa parisuhteessa jonkun rakastamani ihmisen kanssa ilman että tarvitsee ajatella mitään tai ketään muuta.

Viimeisten parin kuukauden tapahtumat ovat vähintäänkin poikkeuksellisia. Tosin tämä oli ensimmäinen kerta kun mulle tapahtui jotain tällaista joten en tosiaankaan tiennyt mitä tehdä ja miten. En varmaankaan olisi vieläkään tolpillani ellen olisi saanut purkaa ja jakaa ajatuksiani Tiinan (alias Muusa) kanssa. Onneksi älysimme tarpeeksi nopeasti sen että emme tulisi toimeen keskenämme muuten kuin kavereina, tässä on mielestäni taas yksi sellainen kaveruussuhde jota en haluaisi mistään hinnasta rikkoa.

Jossain vaiheessa romahdin kuitenkin uudestaan ja masennuin. En tiedä mitä mulle sitten siinä vaiheessa oikeestaan tapahtui mutta yhtäkkiä tuli vaan sellainen olo että koko maailma on kaatunut niskaan eikä mikään enää auta. Jossain vaiheessa en sitten enää jaksanut olla masentunut, päätin lakata murehtimasta ja sitten vaan tein niin.

Sitten kun taas kaikki näytti alkavan alusta, törmäsinkin jo Veeraan. Siitä ei ole kuin hieman yli kaksi viikkoa ja nyt jo tuntuu siltä että kaikki on taas kertaalleen mennyt uusiksi. Nyt voin virallisesti taas kertoa ihmisille että seurustelen. Verkot on nyt nostettu vedestä ja aseet ripustettu naulaan. Tällä kertaa en tee muuta kuin elän ja odotan tilanteen kehittymistä. Jos homma toimii niin hyvä, jos se ei toimi niin ei siinä sitten mitään. Sitten levätään taas vähän aikaa ja katotaan sitten taas mitä tehdään sen jälkeen.

Puhuin hiljattain siitä etten tunne mitään. No nyt ei tartte enää murehtia sitäkään, nimittäin ne tunteet kuohuu taas! Salla vittuili eilen puhelimessa kun kerroin pelkääväni näitä tunteita. Mutta niin se vaan on. Kai se pelko näiden kokemusten jälkeen on ihan luonnollistakin... Vaikka itsensä satuttaminen pelotaakin niin en anna sen häiritä. Ei sille voi mitään jos sattuu, eikä elämässä kannata ainakaan mun mielestä sen takia itseänsä pidätellä jos pelkää kipua. Kaikki sattuu joskus, mutta ihmissuhdeasioissa voi ainakin omalta osaltaan tehdä kaiken niin hyvin kun osaa. Mä luotan siihen että jos teen asiat sillä tavalla kun itsestä tuntuu oikeelta ja hyvältä niin ainakaan parempaa on sitten ihan turha odottaa. Kaikki tai ei mitään!

Hiton joulu. Täytyis jotain joululahjojakin varmaan kehitellä, muttakun ei oo yhtään inspistä eikä rahaakaan. Ylinopeussakot ja auton korjailu ei tuu halvaksi tässä maassa ainakaan jos palkka on puolet minimipalkan neljänneksestä... (jooei.. en oo samassa palkkaluokassa rytsölöiden kanssa vaikka ala onkin sama =)

- VS

PS.
Raapustathan ajatuksiasi vieraskirjaani jos tapaat sivujani lueskella. Anonyymisti tai omalla nimellä, pääasia että kerrot olemassaolostasi! Palautetta saa myös lähettää palautelomakkeella ja sähköpostitse, tapanani on ollut yleensä myös vastailla niihin...