|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Torstai, 11.1.2001
Kauheella kiireellä vaan painetaan... Holocaustinfo.org
on nyt julki, vaikka virallinen julkistus tapahtuukin vasta 27. päivä. Saitti
on vielä omasta mielestäni ainakin melko kesken ja kaipaa jonkun verran puuhastelua.
Odotan innolla julkisuuden suhtautumista asiaan; onnistutaanko me aloittamaan
se parin vuoden keskustelu taas uudestaan?
Tein edellisyönä Unessa.net Vieraskirjan käytännöllisesti
katsottuna kokonaan uusiksi. Siinä on nyt viestien esitystapaa järkeistetty
taas vähän ja uutena ominaisuuten lisäsin Kaupungin/paikkakunnan ilmoitettavien
joukkoon. Viime yö meni taas puolestaan paitsi työjuttujen, uuden ”Kerro
kaverille” -skriptin kanssa. Tein oman kun kaikilla muillakin on...
:)
Päätin sunnuntaina, että rupean säästäväiseksi.
Eilisiltaan asti kaikki meni ihan hyvin kunnes päätettiin sitten
lähteä kaiffareitten kanssa hetken mielijohteesta leffaan. Vertical
Limit ei kyllä ollut mikään hyvä
leffa, mutta tulipahan nyt katsottua. Leffaputki taitaa jatkua
tänään, sillä Veera on tulossa tänään
päivällä kaupunkiin, olis tarkoitus hengailla yhdessä vähän aikaa
ja sitten mennä lehvaan. En muista mahdoinko kertoa sitä hänelle,
mutta varasin jo liput The
Unbreakable -lehvaan...

Kiireet kun vaan jatkuvat, niin näyttää siltä että täytynee parkkeerata pari
domainia siksi aikaa kunnes on taas tarpeeksi aikaa ja tekijöitä tiedossa. Kyselin
Pasilta kuulumisia ja sain meiliä :
(suurin osa tekstistä karsittu)
From: "Pasi"
To: "Ville"
Sent: Thursday, January 11, 2001 8:55 AM
Subject: VS: Terves!
Tsägävägä!
. . .
Palataan taas asiaan. Pitää yrittää harrastaa tätä kommunikointia aina kun
aika antaa myöden. Kaikkea onnea ja pidä naistas hyvänä. Ne tykkää siitä.
Paude
...että silleen. :)
<< mennyttä elämää
|