Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Sunnuntai, 14.1.2001

Vähän yli päivän poissa koneelta ja heti ihan hassu olo kun ei tiedä mitä kaikkea meililootasta tupsahtaa. Tälläkertaa tupsahti kasa työmeilejä, sekä muutama ilmoitus uusista vieraskirjamerkinnöistä. Mukavaa, joku oli taas muistanut raapustaa vieraskirjaan. Aijan vieraskirja mietityttää edelleen. On se kummaa miten paljon ihmiset jaksavat pohtia toisten ihmisten asioita. Loppujen lopuksi kaikkihan me toistemme tekemisiä pohditaan, se vaan nyt on niin. Hassuja olemme me.

Olen odottanut lähes kaksi vuotta sitä, mitä Justinkin joskus odotti kuin kuuta nousevaa. Tänä aikana olen ehtinyt kirjoittaa verkkoon kaikenlaista outoa ja vähemmän outoa, mutta koskaan en ole vielä törmännyt toiseen samanlaiseen nettiaddiktiin, jonka kanssa olisi voinut keskustella verkon välityksellä. Keskustelemisella en nyt tarkoita chattaamista tai irkkaamista, vaan tarkoitan tällaista nettipäiväkirjatyylistä keskustelua. Aija kirjoitti sivuilleen lukeneensa tältä sivulta ajatuksiani hänen kirjoituksistaan. Vaikka tekstistä puuttuikin linkitys olennaiseen, se oli silti ensimmäinen huomaamani kommentointi verkossa tästä sivustosta.

Samaan aikaan kun huomaan verkottuneen kaveripiirini kasvaneen melkoisesti, oca sai minusta pahoja vaikutteita, uudisti sivunsa ja aloitti sivuillaan oman näkemyksensä verkkopäiväkirjasta. Jos ette vielä ole lukeneet, samaisilta sivuilta löytyvä kirjoitus irkkiin addiktoitumisesta kannattaa lukea, se on eloisa ja ennenkaikkea todellinen kertomus siitä miten irkkiin voi jäädä koukkuun. Nyt kun monilla muillakin tutuilla alkaa olemaan edellytyksiä omien seittisivujen kasaamiseen, olen suunnitellut jo pääni sisällä kirjoittavani aiheesta ylös muutaman pointterin, jonka avulla pääsee suurimmista peelouksista eroon heti alkuvaiheessa.

Veera, Anni ja Jenni

Mitä tapahtui viikonloppuna? Hmm.. perjantai-ilta meni osapuilleen kokonaan Annin, Jennin ja Veeran seurassa. Tutustuin Annin omaan hirveen (jota ne kivenkovaa väittivät koiraksi), sitten mentiin keilaamaan (jossa mä sain kuulemma eniten tyylipisteitä). Ruokailu paikallisen irkkububin joukkotuhomusiikin tahdissa ja pillurallia Jennin äiteen uudella pikkupösöllä... mitä muuta sitä voisi perjantai-illalta toivoa?

Niinjoo. Napsin kuvia Veeran kosteista lemmikeistä. Kunhan saan liruteltua niitä ulos tuolta kamerasta niin pistän näytille... =)

 

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti