|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Tiistai, 16.1.2001 Lisää liikehdintää. Tuomas Aivelo otti kantaa näkemyksiini nettipäiväkirjoista ja niiden ideologiasta. Hän lähetti oheisen meilin (josta on karsittu turhia rivinvaihtoja pois) : ----- Original Message ----- From: "Tuomas Aivelo" <tuomaive@cedunet.com> To: "Ville Säävuori" <Ville@Unessa.net> Sent: Tuesday, January 16, 2001 5:08 PM Subject: Re: Nettipäiväkirjoista Tuo Justinin nettipäiväkirja on minulle aivan liian vaikeaselkoinen. Siinä pääsee asiasta toiseen liikkumaan mielenkiintoisella tavalla, mutta päivän tapahtumien lukeminen on yhtä tuskaa. Kyseinen sivu ei oikeastaan toimi nettipäiväkirjana, vaan monimutkaisena kudelmana hänen mielensä syövereihin. Kyllä tyyli saa olla täysin originelli. Ja mitä omalaatuisempaa, sitä parempi. Mutta otetaan esimerkki: " Huaaah. On tämä sitten surkuhupaisaa.. kun lopulta innostun värkkäämään näitten sivujen kanssa iskee kätöseen niin jumalainen tenniskyynärpää ettei koneella naputtamisesta tahdo tulla niin yhtikäs mitään! Vaikkakin ei tässä parin päivän aikana mitään ihmeempiä ole tapahtunut niin fyysisesti kuin henkisestikään. Duunissa tulee kaiketi vietettyä taas enemmän aikaa kun tj keksi järjestää jotkut pirun "osaanko kaiken sen mitä minun Pitäisi osata"-päivät, mikä käytännössä tarkottaa sitä että jokainen joutuu käymään preppaamassa osaamista vähän väliä.. Ideana kaiketi ihan hyvä _jos_ osaamista vaadittaisiin enempikin. Noh, kahtellaan taas josko nuokin kyllästyisivät ideaan ennen kuin rupeavat sen paremmin sitä toteuttamaankaan." Huh huh! Ei tuota ole tehty luettavaksi. Minunkin mielestäni pilkkusäännöt ovat vihonviimeinen idea, mutta kyllä niitäkin pitää käyttää, jotta tekstiä saa jäsennettyä. Muotovirheitä pahempia ovat lauseet, joissa ajatus on hukassa. Eli niissä on jo pahempia kielioppivirheitä. Otetaanpa esimerkki kuvailusta: "En ymmärrä tätä ikävää. Mulla on ihan älytön ikävä Sallaa. En oo kuullu siitä mitään vaikka kuinka moneen päivään ja kohta on sen synttärit ja kaikkee. Mä en enää usko kavereina eroamiseen. Miten se edes periaatteessa voisi olla mahdollista? Se on niin, että ensin ollaan kavereita ja sitten se unohtuu. Tai sitten käy niin että kun taas vähän ajan päästä soittaa niin sitten vaan vittuillaan päin naamaa puolin sun toisin, ei siinä ole mitään järkeä. Kysyin viimeksi, että voisinko tulla hakemaan sen yhden kirjan ja tuoda samalla nää tuliaiset, niin hänen mielestään postittaminen olisi parempi tapa... Oli miten oli niin tässä hajoo pää. Toisaalta, mä oon murehtinu ihan liikaa Sallan elämää kun olis toi omakin elettävänä. Teen kaikkeni, jotta Veeran kanssa ei koskaan joutuisi tällaisia juttuja kelaamaan." Ei tässä ollut yhtään kuvailua. Tekstissä voisi olla maininta esimerkiksi seuraavista heräävistä kysymyksistä: Miltä tämä ikävä tuntuu? Onko sillä eroa muihin ikäväntunteisiin? Minkälaista on päin naamaa vittuilu tässä tapauksessa? Miksei siinä ole järkeä? Missä sitten olisi järkeä? Minkä takia pää hajoaa? Mitä tarvitsee tehdä, jottei kävisi samalla tavalla Veeran kanssa? Idea. Niin. Minkä takia kirjoitat? Se on aika oleellinen kysymys. Sillä ei lukijan kannalta ole väliä lainkaan. Toisaalta vaikuttaahan kirjoittajan motiivit lopputulokseen. Mutta. Tarkoitin idealla omaperäistä lähestymistapaa. Jonkinlaista "tämänkaltainen minä olen"-asennetta kirjoittamiseen. Tyylikeinoilla tarkoitin kirjoittamisen tyylikeinoja. Minun mielestäni jotkut Java-animaatiot ovat pahuuden ilmentymiä. Ei sillä ulkoasulla ole väliä, kunhan vaan tekstin saa luettua. Varmaan sivuiltanikin huomasi, etten oikeastaan välitä ulkoasugrafiikasta lainkaan. Takaisin niihin tyylikeinoihin. Annetaanpa esimerkki: "Tunnen ihmisyydestä aina katoavan pienen palasen, kun huomaan, että sanomalehdessä etsitään Työpaikat-osastolla "innovatiivista, nuorekasta, energistä, yhteistyökykyistä, kielitaitoista, tuotekehitysorientoitunutta, pitkäjänteistä, oma-aloitteista, avarakatseista yli-ihmistä Assistant Project Managerin toimeen". Vähintään kolmen vieraan kielen osaaminen ja tietotekniikan tunteminen on nykyään pakollista, jotta menestyt työelämässä. Ihmisestä on tullut tavaramerkki, jota pitää markkinoida ja työntää toisten eteen tallaamalla heikkoja raukkoja maahan. Tietotekniikkayritysten johtoportaan jäsenet ovat jumalia nykyihmisten silmissä. Pörssimiljönäärit ovat ihailtuja ja palvottuja sankareita. Yli 40-vuotiaat vanhaan menoon tottuneet ovat tämän taruston demoneita, jotka siirretään syrjään ja pitkäaikaistyöttömät ovat monipersoonainen helvetin jumala. Tässä yhteiskunnassa viidakon laki valtaa alaa kaikkialla muualla paitsi osakejonoissa, joissa osataan vielä kristillisen jonottamisen kultaiset säännöt. Mutta sitä pidemmälle ne eivät päde. Rikkaat sijoittavat tekno-osakkeisiin ja vielä rikkaammat perustavat omia konkurssikypsiä yhtiöitään, joista omistaja saa hyvän hinnan listautuessaan pörssiin. Onko ihmisen elämä muuta kuin yrittämistä onnistumatta missään? Ovatko vain ne onnistujia, joilla on Espoossa merinäköalalla varustettu talo kolmen lapsen kera? " Asioiden siirtely uudelle tasolle, metaforat, koko tarinan rakentaminen allegoriaksi, jännitteiden luominen... Ja lopuksi linkki: http://tiira.cedunet.com/~tuomaive/ajatuksia/ajatus29.htm Tuomas Aivelo Ylläolevan meilin kahdesta ensimmäisestä esimerkistä ensimmäinen on otettu ocan sivuilta ja toinen täältä Unessa.netistä. Kolmas esimerkki on vielä toistaiseksi (itselleni) tuntemattomasta lähteestä. Vastasin hänelle jo meilitse, mutta analysoidaampa tätä tekstiä nyt ensin hieman. Tuomas on äidinkielenopettajan lempioppilas, hän pitää kirjoittamisesta ja osaa ilmaista ajatuksiaan kirjallisesti ihan hyvin. Hän julkaisee omia henkilökohtaisia ajatuksiaan seittisivuillaan, eikä kuitenkaan pidä omaa saittiaan ”nettipäiväkirjaan” verrattavana luomuksena. Jos ajatuksia kahden ja puolen tunnin kävelylenkistä ei lasketa nettipäiväkirjaan verrannollisena tekstiä niin mitä sitten? Tarinaa siitä miten somistetaan isoveljen huone kuuleilla jullareilla? (Joka on muuten aivan järkyttävän hyvä esimerkki siitä, miten typerillä tavoilla sitä haaskataankaan verkon kaistanleveyttä. Kuvien painon saisi optimoimalla murto-osaan nykyisestä) Toisten aiheeton haukkuminen (tai kehuminen yhtä hyvin) on minusta ihan suoraan laskettava peeloudeksi, jota esintyy ihan liikaa verkossa ja IRL esimerkiksi koulussa ala-asteella. Onneksi verkossa on sentään vapaus liikkua siellä missä huvittaa ja vapaus lukea mitä huvittaa. Linkittäminenkin on muuten ihan laillista, eikä siihen tarvitse kysyä keneltäkään lupaa, paitsi Yhdysvalloissa jossa kaikki nyt on muutenkin päin vittua. Itseasiassa HTML-julkaisussa on tapana kannustaa ihmisiä linkittämään ja toisaalta hyvän dokumentin kuuluu myös olla mahdollisimman hyvin linkitettävissä. Tämä riittää avautumiseksi tältä erää. Päivä on ollut kiireinen, en jaksa pohtia mitään syvempiä ajatuksia juuri nyt. Jäikö jokin mietityttämään? Kenties vastaukseni ylläolevaan meiliin?
|
