|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Tiistai, 6.2.2001
Päivittelin taas tätä saittia aika rankalla kädellä, täällä ei ole kohta enää
mikään pyhää. No, toivottavasti muutokset menevät oikeaan suuntaan. Tämä arkiosiokin
alkaa pikkuhiljaa muovautua sellaiseen muottiin joka toimii niinkuin pitääkin.
Salla ei vieläkään ole hirveän innokas
rakentamaan uutta ystävyyssuhdetta suuntaan taikka toiseen. Oletin,
että se muuttuu ajan mittaan mutta kai se sitten vaan on niin että
ei sitä voi aina luottaa kauan sitten luvattuihin asioihin, muuttuvathan
nekin ajan mittaan. En suostu silti ihan
vähällä luopumaan kaikesta, en kahden vuoden yhteiselon jälkeen.
Ehkä jossain mieleni perukoissa kuvittelen vieläkin että välillemme
kasvaa jonkinlainen ystävyyssuhde ainakin jollakin aikavälillä-
en tiedä. Viimeisten kuulumisien mukaan hänelle kuuluu ainakin ihan
hyvää, oli positiivisin mielin kun juteltiin tekstiviestien välityksellä.
Toivottavasti asiat pysyvät näin.
Olen
yrittänyt koko päivän lukea ahkerasti. Niin luin eilisenkin päivän.
Tämä on plussaa, todellista plussaa. Kyhäsin itselleni jo alustavaa
lukusuunnitelmaakin, mutta toistaiseksi se ei ole vielä kovinkaan
hyvin pitänyt matematiikan suhteen kun en ole saanut matikan laskemista
edes aloitettua. Motivaatio matikkaan ja oikeastaan lukemiseen yleensä
on aika nollissa, kun aikaakin on vielä noin paljon ja varsinkin
kun neljä viidestä kirjasta on jo tullut luettua moneen kertaan.
No.. kyllä sen pitää parantua tässä vähitellen. Ja se parantuukin
vaikka väkisiin jos ei muuten.
Puhuin Kimmon kanssa puhelimessa taas ainakin pari tuntia. Poriin
päin ei kuulunut paljoakaan ihmeellistä, paitsi että muutto on heilläkin
pian edessä. Uusi kämppä on kuulemma hommattu jo Tampereelta ja työt alkaa huhtikuussa
jo. Ikävää kun kaikki muuttaa Tampereelle. Se kai tarkoittaa sitä, että sinne
on mentävä käymään jossain vaiheessa =)
Veerankin kanssa ollaan jo pikkuhiljaa samalla aaltopituudella taas. Torstaina
olis tarkoitus nähdä jo päiväsellä ja illalla mennään kattomaan
Egotripin keikkaa club feenixiin.
Siinä on kyllä valtavasti taas työtä kun opettelee asioita uudestaan
uuden ihmisen kanssa. Jostain se aina täytyy aloittaa, mutta sitten
jossain vaiheessa tulee vaan sellainen hassu olo kun tajuaa että
kuinka mielettömän paljon asioita sitä vielä onkaan vielä toisesta
oppimatta. Ja kuinka vähän loppujen lopuksi vasta tietääkään.
<< mennyttä elämää
|