|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Torstai, 26.4.2001 [08:11] Uskomatonta että mulle aina käy näin. En haluaisi millään kirjoittaa tätä, mutta tuntuu siltä että en voi olla kirjoittamattakaan. En vaan saa oltua. Mulla on samaan aikaan hyvä olo ja paha olo kaikesta. Salla soitti eilen, juuri kun pääsin kotiin. Hän oli nukkahtanut iltapäivänokosillaan tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa ja iltakahdeksalta luuli kellon olevan aamukahdeksan. Juoksi viidessä minuutissa odottamaan bussia kouluun ja kun ymmärsi sen jo menneen, soitti autokouluopettajalleen että myöhästyy jonkun verran siitä ajosta kun ei ehtinyt bussiin. Toinen vastaa että ”Mitä ihmettä? Kello on vasta iltakahdeksan! -Iltakahdeksan?”
Aika hauska juttu sinänsä. Ei tuolleen voi käydä kenellekään muulle kun Sallalle. Tai no voi, mutta tuo on hyvä esimerkki siitä mihin voi vain blondi pystyä... Oli miten oli, hänen asiansa puhelimessa oli jotain siihen suuntaan että ”haluaisin seuraa”. Ehdotin rauhallista koti-iltaa täällä Haritussa, makuuni on auki ja silleen. No. Täällä sitten oltiin parin tunnin kuluttua tuosta ja katseltiin jotain käsittämättömän huonoa leffaa. Hmm. Toivottavasti en rikkonut tyttöraukan ajatusmaailmaa taas kertaalleen. Meillä on Sallan kanssa jotain sellaista yhteistä mitä kahden ihmisen välille joskus voi muodostua. Se on sellainen ajatusmaailma ja tila, jossa toisen tunteet ja ajatukset vaan aistii ilman sanoja. Se on useimmiten varsin miellyttävää, mutta silloin kun toisen silmistä näkee surunsekaisia tunteita ja repaleisia ajatuksia toivoo mielessään ettei kaikki olisi aivan niin. Inhoan ehkä eniten itsessäni sitä, että teen aina jotain muuta kuin mitä sanon. Puheissani saan aina itseni kuulostamaan niin viattomalta ja oikeamieliseltä (not), mutta käytännössä olen jotain aivan muuta. Mutta mitäpä olisi elämä ilman kunnon tunnekuohoja ja sotkeentuneita ihmissuhteita? Liian helppoa ehkäpä.
[00:51] Sietämätöntä on tämä jatkuva kiire. Miksi ihmisillä pitää olla kiire? Ei elämä saisi rakentua kiireen ympärille. Kieltäydyin tänään bänditreeneistä kun oletin etten kestä hereillä kunnolla edes kotiin saakka. Kestin kuitenkin. Itseasiassa menin isän kyydissä toimiston ja isän kämpän kautta, potkaisin palomuurin pystyyn (painoin virtanappia) ja asentelin pari ohjelmaa ja sen jälkeen sovein Tuukan kanssa irkissä että miten me hoidetaan pakollinen palaveeraaminen kun päivästä on käytettävissä vain n tuntia ja nekin on kaikilla tyypeillä eri paikoissa. Vaikeeksi menee. Bänditreenausprokkis on tosi perseestä kun aikatauluja ei saada koskaan sopimaan yksiin. Ymmärrän muiden halun soitella ja omaan sitä melkoisen paljon itsekkin, mutta mikään asia tässä maailmassa ei saa mua enää hetkeksikään hairahdutettua tästä luku-urakasta. Tämä kevät menee ihan täysin vituiksi lähes kaikilta osin, en halua ottaa sitä enää kolmatta kertaa uusiksi. Parempi siis lukea nyt kunnolla, tehdä ne uhraukset ja aloittaa opiskeluelämä syksyllä. Motivaatiota on vielä tosi mukava yrittää ylläpitää kun tänäänkin tuli Matkalalta kesken kansisten luentojen tekstiviesti että lähdetkös kaljalaivalle? Perkele. Jotain positiivistakin sentään. Salla sai tänään ajokortin. Onneksi olkoon. Toivottavasti ajelisi nyt sitten varovasti sen hienon biilinsä kanssa. No. Pari vuotta prätkän selässä tekee hyvää ajotaidolle, Salla on hyvä kuski. |
