|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Sunnuntai, 10.6.2001 [02:19] Tosiaan. Ongelma Miian kanssa on siinä, että olen niin typerän ihastunut etten ehkä nääkokonaiskuvaa niin selkeästi kuin mahdollista. En ole tähänkään hetkeen mennessä keksinyt hänestä mitään negatiivista poislukien 304km sekä se että sanotaan että mä soitan sitten ja sitten unohdetaan soittaa. Mulle käy aina näin jos olen juonut jotain, joten sitä ei lasketa. Perjantai-ilta meni siis... leijaillen. Donkkarit laulaa siitä kun leijaillaan. Mun osalta se meni juuri niin. Harmittaa vaan älyttömästi se, että piti juoda kymmenen litraa viinaa silloin. Kaksi ärsyttävää asiaa: viina ja omien tunteiden kontrolloimattomuus. Ah. Nyt se on sanottu. Jokin mikä piti vielä sanoa siis. Nyt lepoa. [15:55] Juuri oikea aika kirjoittaa. Kirjoittaa jotain todellista vaihteeksi. Tuntuu siltä, että kirjoittaminen on ainoa harrastus, joka oikeasti helpottaa. Ehkä musta olis tullut kirjailija jos osaisin yhtään kirjoittaa. Vaan en osaa, joten tässä sitä sitten ollaan. Tyhjässä talossa täynnä bluesia. Lisäilin vähän täytekuvia. Tosivähän. Kuljetin kyllä kameraa mukana, mutta säästelin akkuja ja muistia sellaisia kuvia varten, joita ei sitten ollenkaan tullut otettua. Myöhään illalla kun taas aloin vähän räpsimään, oli jo liian pimeää mihinkään tunnelmakuvaukseen ilman jalustaa. Pahus. Huomasin juuri, että olen luonut huomaamattani viikonlopusta hitaan epävarmasti päivittyneen DBTL eZinen, joka tosin on aika hmm.. yksipuolinen :) Itseasiassa paras mittari elämänlaadun kohentumisesta on yleensä se, ettei ehdi roikkua koneen äärellä edes sen vertaa että saisi saittia päivitettyä. Tässä sen nyt sitten näkee... muutaman tunnin välein erittäin ailahtelevia tekstejä laidasta laitaan. Onpa ainakin jotain mitä muistella! Veera ja Anni ovat kaupungissa. Olen hyvin pahoillani, mutta en halua sinne juuri nyt. Olisivat olleet eilen. Ei todellakaan ole sellainen fiilis että lähtisin taas tallustelemaan yksinäni sinne keskelle väenpaljoutta. Tosi perseestä. Miksi kaikki menee aina näin sekaisin? Voisi se vähän vähemmänkin joskus mennä sekaisin perkele. Nyt muistui juuri mieleeni mitä eilenkin tuli pohdiskeltua lähes koko päivä. Nimittäin sellainen ilmiö mihin toisinaan aina törmää. Jos haluat pitää yhteyttä johonkin henkilöön esimerkiksi puhelimitse, kuinka usein tälle voi soittaa tai lähettää tekstiviestejä ennenkuin tilanteesi luokitellaan epätoivoiseksi? Tämä on sellainen ilmiö, josta olisi pitänyt saada kanssa yksi säkeistö UB:n ilmiöitä-biisiin... [23:15] Tosiaan. Välillä tuntuu älyttämältä se, miten pientä ympyrää voi oman elämänsä kanssa pyöriä. Kaikki tapahtuu niin nopeasi ja niin pienellä alueella että pienetkin asiat tuntuu isolta. Ymmärrän etten ole kaikkien maailman ihmisten keskipisteenä ja se on ihan hyvä asia se. Veera ja Anni sai mut loppujen lopulta houkuteltua kaupungille kanssaan. Se vaati kuitenkin älyttömästi houkuttelemista tyyliin: ”lähde nyt! -en lähde. -lähde nyt -okei...”. Lapa, Olli ja Matkala eksyivät samaan aikaan kaupunkiin ja lopulta istuskeltiin porukalla kaljalaivassa. Kylmä oli kuin perkele, mutta ei se haittaa... ei nyt kun on kesä. Olli ja Lapa tuli illaksi tänne, me tuhottiin Ollin kanssa punaviinipullo suhteessa 1/4 (Olli/Ville) ja he kävivät välillä hakemassa tosipahaa kebabruokaa jostain. Kääk. 28mk sellaisesta paskasta. Kauheaa. Tiesin että näin käy vielä. Lähetin ensin tekstieviestin (itseasiassa kaksi) ja soitin heti perään. En vaan saanut oltua, koska oli sellainen olo että nyt on pakko jutella asiat selväksi. Joku sanoi joskus, että koskaan ei saa mennä riidoissa nukkumaan, en muista ketä. Ei ole mitään riitaa, mutta halusin vaan tietää mitä oikeasti tapahtui. Oikeasti tapahtui sitä, että kaikilla muilla oli hauskaa paitsi minulla. Oma moka kun ajattelee asioista niin oudolla tavalla. Miia kuulosti puhelimessa jotenkin hyvin hyvin kaukaiselta ja kylmältä, mutta suotakoon se hänelle. Vieläkin harmittaa se, etten osaa olla kiukkuinen tuollaisille ihmisille jotka kaikesta huolimatta ovat.. täydellisiä. Niin. Se 304 km verottaa aika paljon ja monessa mielessä olemme varsin ventovieraita toisillemme, mutta hey.. tämähän olikin vain minun mielipiteeni. Tähän subjektiiviseen näkemykseen perustuu itseasiassa koko idea päiväkirjasta. Eihän olisi yhtään jännää lukea päiväkirjaa, joka on kertomus todellisuudesta. Vasta se kontrasti todellisuuden ja oman kuvitelman välillä luo jotain sellaista jännitettä joka anta ihmisille aiheen kiinnostua asiasta. Hyvä että tultiin loppuillasta tänne Harittuun. Olisin kuitenkin yrittänyt jotain sille kosmikin ihastuttavalle hippitytölle johon olen ollut ihastunut jo varmaan puoli vuotta ja sitten olisi sekin hyvä mennyt pilalle. Nyt ainakin tedän että vaikka kaikki muut maailman asiat kääntyisivät hetkessä kannoillaan, mulla on edelleenkin hyvä syy mennä kosmikkiin... :) En tiedä. Suuri osa unelmista on kai tarkoitettu vain unelmiksi. Miia lienee tällainen unelma. |
