|
Unessa.net : Arki : Menneet : Tiistai, 18.9.2001 Tein jälleen kerran päätöksen unohtaa ruikuttaminen ja aloittaa jotain uutta. Kuten aina ennenkin, pyörsin päätökseni ja onnistuin iltaan mennessä vakauttamaan kaiken taas entiseen malliinsa. Wau. Paikallaan junnaaminen on jänskää! Olen pahasti retkahtanut erääseen työpaikalla (Mobililla siis) vaikuttavaan vanhempaan naiseen, arviolta noin 35v. Sain tänään osakseni lievän hämmentyneitä ja osittain hilpeitä katseita tältä nasparalta kun totesin vahingossa jääneeni tuijottamaan häntä suu auki. Dough. Ruokala on sitten ällöttävän sosiaalinen paikka. Meikun epätasaisen hormonimyllerryksen tuntien ongelma johtunee siitä, että tässä mielentilassa kuollut lehmänruhokin näyttää viehättävältä. Muistan joskus taannoin kärsineeni samasta ongelmasta armeijassa ollessani. Silloin kontrasti Sallan ja sotkun tätien välillä oli niin suuri että meinas pää hajota. Kahden työn hoitaminen päällekkäin on yllättävän raskasta. Raskasta ehkä siksi, että fyysisen työn jälkeen aivotoiminta ei oikein ota toimiakseen enää illalla. Ei ainakaan niin hyvin kuin pitäisi. Useimmiten tuntuu liian vaikealta ajatella mitään ja ”mä teen ton sitten huomenna”. Huomenna ihmetellään kun työt kasaantuu järkyttäviksi röykkiöiksi joista ei selviä kohta edes puskutraktorilla. Alan olla henkisesti hyvin epätasapainoinen. Olin eilen purskahtaa itkuun kun näin telkusta kuvia ruotsissa tapahtuneesta linja-auto-onnettomuudesta. En oikein osaa sulattaa tätä kaikkea tragediaa ja kuolemaa samaan aikaan kaiken muun kanssa. Toivon viikonlopulta helpotusta tähän. Mummula on ollut aina paikka jossa voi hiljentyä rauhassa, toivon että henki on tallella vaikkei Mummu olekaan enää sitä luomassa. Olen alkanut taas kirjoittaa. Runoja ja lyriikkaa. Samoin olen soitellut viimeaikoina poikkeuksellisen paljon kitaraa. Otin tavoitteekseni opetella kaikki Zen Cafén biisit ulkoa :) |
