|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Sunnuntai, 7.10.2001
Tämä viikonlopu oli täynnä ihmisiä ja
tunteita. Niinkuin aina, se meni aivan liian nopeasti. Eilinen
sai tosi harmaasävyisen lopun kun krapulatokkurastani selvitessäni
tajusin että olin saanut hyvin järkyttäviä
uutisia LAuralta. Toivon, että
kaikki kääntyy parhain päin.
Kaikessa hiljaisuudessa tämän kaiken lörpöttelyn
keskeltä nostaa päätään jokin suurempi
asia. Jokin joka valvottaa öisin ja pitää hereillä
päivisin. Rakkaus. Kovin ikävää
etten voi (tai itseasiassa halua) suunnata sitä keneenkään,
se vaan on ja kasvaa. Nautin kaikesta mitä teen kunhan se
tuntuu oikealta. Jostain syystä tämä ei aina ole
ollut näin.
Olen
yrittänyt keksiä tapaa jolla kiittäisin ihmistä
joka opetti minut rakastamaan. Ei ole ollut helppoa kokea kaikkea
sitä hyvää ja pahaa mitä kaikkeen tähän
kuuluu, mutta näin suuret tunteet jättävät
ihmiseen kovin pysyviä jälkiä. Tuntuu kuin olisin
saanut sisälleni uuden elämän sekä ehtymätöntä
voimaa jaksaa yli vaikeiden aikojen. Ystävät
ja läheiset ovat korvaamattomia.
Saan nykyään kaiketi kirjoittamisesta
sen voiman, jota ennen hain jostain muualta. Nyt on ihan selkeästi
meneillään joku luova kausi ja otan siitä kaiken
irti. Pitäisi vaan olla enemmän aikaa tehdä kaikkea
mahdollista, nyt kun suurin osa ajasta menee pakollisiin pahoihin
eli töihin ja nukkumiseen. Kurjaa.
Melkoisesti myöhässä mutta silti. Assemblyistä
tai demoista mitään tietämättömien kannattaa
ehdottomasti imuroida ainakin tämä
64k -sarjan voittaja (demo on muutettu DivX-muotoon ja pakattu
.avi -tiedostoksi. Sen voi katsoa useimmilla liikkuvaa kuvaa toistavilla
ohjelmilla). Edomesta löytyy noita vielä paljon lisää!
<< mennyttä elämää
|