Unessa.net : Arki : Menneet :

Maanantai, 15.10.2001

Olin kuin hukassa koko viikonlopun. Känny meni perjantaina tampereeksi sanottuna ihammäsäks. (Sama ohjelmistovika jonka olen kokenut monet kerrat aikaisemminkin otti ja yltyi siinä määrin että vehje ei enää edes mennyt päälle) Lauantaina en muistanut koko asiaa kun omistin päiväni Ultra Bra:lle, mutta sunnuntaina kaikki hyvä ja kaunis oli poissa kun sain kaiketi unenpuutteen johdosta ensin kuumeisen olon ja sen jälkeen mojovan päänsäryn.

Arto ja OlliNyt on pöhli huollossa ja wanha 6110 tilalla. Se ei tosin lohduta hirveästi kun siitä on akku ihan finaalissa eikä ole laturia, mutta onpahan ainakin henkisenä tukena jos ei muuta :)

Ihan uskomattoman lusmu päivä Mobililla tänään. Kohokohtana oli Ultra Bra:n haastattelu Mafialla joskus kolmen jälkeen. Kuuntelin melkein tauotta koko haastattelun läpi, siitä tuli aika haikea fiilis. Tosin jengi (Antti, Kerkko ja Vuokko) oli niin kauhean hyvässä fiiliksessä että se sai kyllä hymyn huulille. Fiilis on tärkeintä. Aina!

Taistelin itseni viikonloppuna pitkästä aikaa irssimään ja joinasin #ultrabra sekä #zencafe kanaville vanhojen tuttujen lisäksi. Ensin mainitulla sain päteä hetken aikaa kertoessani miten suutelin Terhin kättä ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän olennaista perjantai-illan tapahtumista :)

Tahtoisin tehdä jotain muuta tällä viikolla kun leikkiä kiireistä ihmistä. Kiireet ovat vain ajanjärjestelykysymys. Olisi hauskaa käydä vaikka cosmicissa morjestamassa Seppoa tai vaikka leffassa. Pieni käytännön ongelma tosin rajoittaa tekemisiä.. tämän viikon laskurästien jälkeen on taas vaihteeksi tiedossa köyhyyttelyä. Prkl. Köyhyyttely sucks ass.

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti