Unessa.net : Arki : Menneet :

Sunnuntai, 18.11.2001

Oho. Onpas siitä aikaa...

En edes muista mitä kaikkea epäoleellista on tapahtunut. Ehkä hyvä niin, koska ei kuitenkaan mitään sellaista mitä pitäisi muistaa. Vein auton vaihteeksi huoltoon perjantaina ja pitäisi saada se huomenna pois. Toisen romun sain vihdoin myytyä ja se ajettiin tänään pois (trailerille) meidän pihalta Piikkiöstä.

Epäreilun kiire viikonloppu, vaikka piti olla ihan rauhallista ja vapaata. Sain jonkun verran aikaiseksi tämän saitin hyväksi lauantaina ja vähäsen tänäänkin. Vastailin eilen melkein kaikkiin vastaamattomiin meileihin ja huomasin kuluttaneeni hetkessä monta tuntia pelkkään meilien kirjoittamiseen. Uuh.

Monesti tahtoisin itselleni vain yhden hetken. Yhden hetken, joka pysäyttäisi ajan ympärilläni. Olen monasti miettinyt kaikkea mitä silloin tekisin. Minne menisin ja mitä haluaisin saada tehdyksi ennenkuin jostain kosmisesta vivusta vääntämällä sekunnit alkaisivat taas virrata.

Tuskin sellaisessakaan hetkessä saisi mitään todellista aikaiseksi koska silloin kun aikaa olisi, ei millään huvittaisi tehdä mitään. Todellinen into ja työrytmi löytyy vasta silloin kun aikaa on enää liian vähän tai on muuten vaan jo myöhäistä. Meillä ihmisillä on kyllä niin paljon ristiriitoja ja epäloogisuuksia elämässämme, että toisinaan sitä ei voi kuin hämmästellä.

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti