PalauteTekstitKuvat

Jos hulluudeksi lasketaan se, että päivittää kotisivujaan puoli kahden aikaan yöllä, minut voi laskea hulluksi. Tosin tämä ei tietenkään ole ainoa peruste, johon vedoten tuo kyseinen leima voidaan minun otsaani leimata, on sitä tullut paljon hullumpiakin asioita tehdyksi... Silloin joskus.

Silloin joskus, muistan kuinka maailma oli erilainen. Vaikken ole tätä maailmaa ehtinyt kovinkaan pitkää aikaa seurata, olen silti huomannut muutoksia tapahtuneen. Isojakin. Ensinnäkin oma pieni elämäni on keikahtanut päälaelleen viimeisen vuoden aikana, pääasiassa Sallan vaikutuksesta. Tästä johtuen myös maailmankuvani on muuttunut hieman. Tähän jälkimmäiseen on vaikuttanut Sallan lisäksi myös monet muut jutut, mukaanlukien esimerkiksi tällä hetkellä elämäni suurin ja näkyvin muutos, elikkä armeija.

Suomen Puolustusvoimat on muuttanut mun suhtautumista aika moneenkin asiaan ja myös vaikuttanut tietynlaisen perspektiivin laajenemiseen. Olen myös saanut aivan uudenlaisen kipinän kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen armeijan aikana, johtunee varmasti palvelustehtävästäni. Olen saanut armeijasta myös paljon muutakin kuin pelkästään tämän luovan kirjoitusvimman. Ehdottomasti hienoin osa armeijassa on kaikki ne uudet kaverit ja kontaktit, joita sieltä saa. Kavereita ei voita mikään.

Näiden sanojen myötä,
Terveiset kaikille entisille, nykyisille ja tuleville Porilaistaistelijoille! May the Force be with You...

24.10.1999,
Jääkäri Säävuori VI

 

Tämä teksti on alunperin julkaistu kotisivujeni etusivulla.

Etusivu - Kirjoituksia - 30.10.1999

(c) Ville Säävuori, 2000