iTunes Music Store myynyt 250 miljoonaa

maanantaina 24. tammikuuta 2005

Applen tuoreen lehdistötiedotteen mukaan iTunes Music Store on myynyt jo yli 250 miljoonaa musiikkikappaletta. Kauppaa avatessa tavoite oli myydä miljoona kappaletta ensimmäisten puolen vuoden aikana, mutta nyt tahti on jo yli miljoona kappaletta päivässä.

Yhdysvaltojen ulkopuolelta Eurooppaankin levinnyt musiikkikauppa on tuotu viiteentoista maahan ja se kattaa yli 70 prosenttia globaaleista musiikkimarkkinoista. Kaupan valikoimiin kuuluu yli miljoona musiikkikappaletta suurimmilta levy-yhtiöiltä sekä lukuisilta itsenäisiltä levy-yhtiöiltä. Suomessa iTunes Music Storen kappaleet maksavat 99 senttiä kappale ja albumit 9,99 euroa. Maksutapoina käyvät luottokortit, kaupasta sähköisesti saatavat lahjakortit sekä verkkomaksuihin soveltuva Visa Electron.

Huhujen mukaan Apple on viemässä maailman suurinta verkkomusiikkikauppaa aktiivisesti myös uusille markkinoille. Muun muassa Japaniin avattava kauppa on yksi odotettujen joukossa.


Aiemmin Omenatarhassa



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200501

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä iTunes Music Store myynyt 250 miljoonaa

Julkaistu 3 vuotta, 10 kuukautta sitten lokeroihin huhut, itms, itunes, myynnit

Ei kommentteja (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »