Omenamehu.org on uusi Mac-foorumi

tiistaina 8. helmikuuta 2005

Eilen julkistettu Omenamehu.org on uusi kaikille avoin ja ilmainen Mac-aiheisiin keskittynyt keskustelufoorumi. Uuden foorumin kantavana ajatuksena on tarjota keskustelijoille helppokäyttöinen ympäristö, jonka kehitykseen kaikki halukkaat saavat osallistua.

Foorumilla julkaistu peruskirja kertoo kehityksestä seuraavaa: > Foorumin kehittämisessä pääpaino on a) käyttäjien palautteella, b) käyttäjäystävällisyydellä ja c) selkeydellä ja tyylikkyydellä. Foorumin ulkoasua ja toiminnallisuutta ohjaava teema julkaistaan sopivalla lisenssillä avoimena lähdekoodina, ja jäsenet voivat halutessaan osallistua foorumin kehittämiseen. Jotta jäsenten osallistuminen kehittämiseen olisi vaivatonta, foorumia kehitetään työkaluin, jotka ovat asennettavissa Mac OS X -ympäristöön.

Omenamehu.org näyttää synnyttäneen keskustelua jo heti ensimmäisen toimintapäivänsä aikana, mikä on hyvä merkki. Tätä kirjoitettaessa uudesta foorumista löytyi vielä paljon parannettavaa, mutta konsepti vaikuttaa järkevältä. Melko tarkkaan vuosi sitten julkaistu Hopeinen Omena on jo vakiinnuttanut paikkansa suomalaisena Mac-foorumina, mutta sitä on (varsin aiheellisesti) kritisoitu hankalasta käytettävyydestään ja kehityksen tahmaisuudesta. Toivon mukaan Omenamehu.org tuo suomalaisille Mac-foorumeille lisää energiaa jotta Applen laitteista huokuva henki saadaan leviämään myös helppokäytöisyyttä arvostavan yhteisön keskustelufoorumeille.


Aiemmin Omenatarhassa



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200502

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Omenamehu.org on uusi Mac-foorumi

Julkaistu 3 vuotta, 9 kuukautta sitten lokeroihin omenamehu, suomi, yhteisö

Ei kommentteja (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »