Mac OS X ja koko näytön ikkunat

maanantaina 7. maaliskuuta 2005

Macintouch-sivustolta löytyi artikkeli otsikolla User Interface Issues, jossa kirjoittaja hämmästelee Mac OS X:n puutetta tarjota ohjelmille koko näytön tilaa jossa menupalkit ja Dock olisivat pois näkyvistä. Esimerkiksi monet pelit ja jotkut erikoisohjelmat osaavat kaapata koko näytön itselleen, mutta useimpien ohjelmien kohdalla tämä ei ole mahdollista.

Itse kaipaisin Linuxin kaltaista aitoa komentorivitilaa, jossa työskentely on täysin erilaista kuin (pienen tai suuren) graafisen ikkunan sisältä. Mitä tulee menujen ja Dockin hävittämiseen, itselleni on riittänyt mainiosti se, että Dock häipyy näkyvistä näppäinyhdistelmällä Omppu-Optio-D ja tulee tarvittaessa yhtä helposti takaisin.

Kaikkein viheliäisin ominaisuus ikkunoiden suurentamisessa on kuitenkin epäloogisesti käyttäytyvä suurennusnappi (vihreä pallukka jokaisen ikkunan vasemmassa ylälaidassa), joka tilanteesta ja ohjelmasta riippuen joko suurentaa ikkunan tai vaihtaa ikkunan kokoa kahden eri tilan välillä. Tämä on täysin epäloogista ja paitsi vaatii käyttäjää muistamaan jokaisen ohjelman käyttäytymisen, se on myös yksi näkyvimmistä turhautumisen aiheista monille Mac-ympäristöön tutustuville Windows- ja Linux-käyttäjille, jotka odottavat tutulta painikkeelta tuttua toimintaa. Käyttäjälle joka ei ymmärrä ko. napin toimintaideaa (mikä on ymmärrettynäkin varsin epälooginen), se jää täysin turhaksi.


Aiemmin Omenatarhassa

6 kommenttia

Mehumaija kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

Olen ikuisesti kiitollinen tuosta Option-Command-D -vinkistä :D Onko se oikeasti dokumentoitu jossakin?

Asko Soukka kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

Minun suuri hämmennykseni MacOSX:n käytettävyydessä oli tämä pikanäppäinmaailma noin yleensäkin. Esimerkiksi nyt se, mikä muissa ympäristöissä oli alati kasvavan hiirennappimäärän takana oli OSX:ssä pikanäppäinten takana.

Toisaalta 10.3 version myötä tullut mahdollisuus määritellä pikanäppäimiä itse on tehnyt kaikkealla läsnä olevasta palveluvalikosta korvaamattoman - valitettavasti oma kymppiasennukseni hukkaa edelleen käynnistysten yhteydessä täysin ennalta-arvaamattomasti nuo itse lisätyt pikanäppäimet (samanlaisena ongelmana vaihtaa itsekseen näppäimistöasetteluksi US).

Uninen kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

Mehumaija: Ole hyvä =) Se löytyy ihan ohjeista (eli RTFM :D). Finderistä kun avaa Mac ohjeet ja hakee sanalla "oikotiet" niin saa eteensä älyttömän määrän erilaisia oikoteitä. Tuosta oli muistaakseni erikseen maininta Final Cutin paperimanuaalissa, jossa mainittiin että Dock saattaa olla tiellä editoitaessa...

Asko: Tuo kustomoitavuus on hyvä juttu niin kauan kun pysytään yhden ja saman koneen äärellä. Se on vähän kaksiteräinen miekka.

Edesmennyt Jef Raskinhan sanoi itse eräässä haastattelussa että hänen mielestään oli virhe tehdä yksinäppäiminen hiiri: parempi vaihtoehto olisi ollut tehdä hiiri jossa olisi ollut kaksi tai kolme nimettyä näppäintä. Ts. näppäimet olisivat vakiot, jolloin kaikkien ohjelmien olisi pakko toimia samalla tavalla. (Vrt. auton polkimet.)

Itse olen edelleenkin vielä aika oppimistouhussa näiden kaikkien näppäinyhdistelmien ja valikoiden kanssa, mutta kyllä tämä (OS X) ympäristö kokonaisuutena tuntuu huomattavasti käyttökelpoisemmalta kuin Windows, josta minullakin sentään on yli kymmenen vuotta käyttökokemusta.

Asko Soukka kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

Vielä vähän näppäinten kustomoinnista. Olen asentanut SilverService-nimisen palikan, jolla palveluvalikkon kautta saa ajettavaksi unix-komentosarjoja esimerkiksi muokkauslaatikossa tai tekstinkäsittelyssä maalatulle tekstille. On kullanarvoista saada jokin jatkuvasti käytetty komentosarja pikanäppäimen taakse. Enkä näe syytä, mikseikö jollain tavalla jotain vastaavanlaista AppleScriptia saisi pikanäppäimen taakse.

Esimerkinomaisesti minulla itselläni on tarve tasalevyistä tekstiä, kuten sähköpostia kirjoittaessani rivittää teksti jo kirjoittaessani sopivan levyiseksi. Tähän olen tehnyt itselle skriptin, joka SilverServicen avulla lukee maalatun tekstin, rivittää sen ja puskee sen samaisen sovelluksen kautta maalatun tekstin tilalle. Toimenpiteenä järkevyyttä kyseenalaistamatta on kiva saada se pikanäppäimen taakse :-)

Mehumaija kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

Tuosta vihreästä akkunanlaajennuspainikkeesta sen verran, että *NIX -pohjalta alussa kovasti häiritsi se, että sen toiminnan määrittely tuntui olevan pitkälti sattumanvaraista.

Koska näitä X11-taustasta johtuvia murheenkryyneitä oli OS X:ssä muitakin, ja systeemin pakottaminen toimimaan totutulla tavalla, otin jossakin vaiheessa sen asenteen, että aloitetaan asenteiden suhteen puhtaalta pöydältä ja katsotaan, miten käy. Akkunanlaajennuspainikkeen suhteen otin sen asenteen, että "jos akkunan kokoa tarvitsee säätää niin painan tuota nappia. Se luultavasti tekee sen mitä halusinkin tehdä".

Täytyy myöntää, että tällä asenteella on pärjännyt aika pitkälle. iTunesin kanssa toiminta on kyllä totaalisen epäintuitiivista, ja poikkeuksia löytyy varmasti muitakin.

Mehumaija kirjoitti 7.3.2005 · linkki +0 pistettä

..niin piti sanomani tuossa yllä, että "systeemin pakottaminen toimimaan totutulla tavalla oli mahdotonta tai vaati hackien asentamista". Lause jäi vähän kesken.



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200503

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2009 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Mac OS X ja koko näytön ikkunat

Julkaistu 3 vuotta, 10 kuukautta sitten lokeroihin ikkunointi, käyttöliittymät, osx

6 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »