PyMusique - iTMS ilman kopiointisuojauksia

perjantaina 18. maaliskuuta 2005

Norjalainen ”DVD-Jon” Johanssen on kahden muun hakkerin kanssa kehittänyt iTunes Music Storen käyttämiseen ohjelman, joka vapauttaa ostetun musiikin kopiointisuojauksista. PyMusique on ”reilu käyttöliittymä iTunes Music Storeen”, mainostetaan ohjelman sivuilla. Ohjelmasta on tarjolla Linux ja Windows-versiot, ja se on jaossa ilmaiseksi avoimen lähdekoodin GPL-lisenssillä. (Koodi on Pythonia, joten se luultavasti toimii myös OS X:llä.)

Versioon 0.3 asti ehtinyt PyMusique mahdollistaa iTunes Music Storen käyttämisen ilman iTunesia, kappaleiden esikuuntelemisen, ostamisen (ilman kopiointisuojausta) ja myös ohjelman kautta ostettujen kappaleiden uudelleenlataamisen. Ohjelman toiminta perustuu siihen, että iTMS-palvelusta ladattavan musiikin kopiosuojaus lisätään tiedostoon vasta ostamisen jälkeen. PyTunes jättää tämän tekemättä, joten sillä ostetut kappaleet ovat täysin kopiosuojaamattomia. Lienee sanomattakin selvää, että ohjelma rikkoo iTunes Music Storen käyttöehtoja.

Ohjelma on julkaistu kaikessa hiljaisuudessa jo jokin aikaa sitten. Ensimmäiset viitteet nimellä PyMusique löytyivät maaliskuun alusta, Google osaa kertoa jotain lisää. Applen reaktioita tätä ohjelmaa kohtaan voi vain arvailla. Se on kuitenkin varmaa, että PyMusiquesta kuullaan vielä. (Via TUAW)

Muokkaus: Keskustelua löytyy nyt myös sivustoilta Corante > Copyfight, Engadget ja Slashdot, The Register. (Klo 16:32)


Aiemmin Omenatarhassa

5 kommenttia

Timo kirjoitti 18.3.2005 · linkki +0 pistettä

No raastupaanhan nuo tuolla pääsevät aivan varmasti.

Petteri kirjoitti 19.3.2005 · linkki +0 pistettä

Jmyth tehnyt saman jo pitkän aikaa.

Petteri kirjoitti 19.3.2005 · linkki +0 pistettä

Siis Jhymn :) Senat meni sakaisin.

Uninen kirjoitti 19.3.2005 · linkki +0 pistettä

Hymn on itseasiassa täysin vastakohtainen lähestymistapa PyMusiquelle. Hymn purkaa kopiontisuojauksen vasta sen jälkeen kun se on lisätty, PyMusiquella ostettuun musiikkiin kopiointisuojausta ei tule missään vaiheessa ollenkaan. Myös ohjelman mahdollistama ostettujen biisien uudelleenlataaminen on ominaisuus jota iTunes ei (ainakaan vielä) tue.

Omenatarhablogi » Arkis kirjoitti 21.3.2005 · linkki +0 pistettä

Viime perjantaina tiedotusvälineisiin levinnyt uutinen PyMusique-ohjelmasta on nyt kiirinyt Applelle asti, joka reagoi siihen päivi [...]



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200503

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä PyMusique - iTMS ilman kopiointisuojauksia

Julkaistu 3 vuotta, 8 kuukautta sitten lokeroihin apple, itunes, jonjohanssen, ohjelmat, pymusique, yhteisö

5 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »