Tiikerinmurusia
tiistaina 19. huhtikuuta 2005Nyt kun Tiikerin ominaisuuksia pääsee tarkastelemaan muualtakin kuin huhusivustojen palstoilta, Applen hohdokkaita Mac OS X-sivuja selaillessa on osunut silmiin muutamia sellaisia havaintoja, joita ei liiemmin ole aikaisemmin hehkutettu. Uusien ominaisuuksien lista todistaa kyllä pointin: töitä on tehty paljon.
Ohjelmista ensimmäisenä silmiin osui iChat AV, johon on nyt lisätty aikaisemmin vain kolmansien osapuolien ohjelmien mahdollistama iTunes integraatio, joka mahdollistaa iTunesissa soivan kappaleen lisäämisen omaan statusviestiin. Vastapuoli voi myös halutessaan avata soivan kappaleen iTunes Music Storessa yhdellä klikkauksella. Mitä myöskään ei ole monessa paikkaa kerrottu, neljän hengen videoneuvottelun vaatimuksissa lukee ”Dual 1GHz G4, any G5”, eli ihan mopokoneella ei suurempia videokeskusteluja aloiteta. Onneksi kahden hengen videoneuvottelut onnistuvat 600 Mhz G3:lla ja kaikilla sitä tehokkaammilla laitteilla.
Toinen hyvin vähän palstatilaa saanut ohjelma on TeXturi (engl. Text Edit), joka hallitsee nyt entistä paremmin listat ja taulukot ja osaa sekä tallettaa että lukea monimutkaisempia Word-tiedostoja. Myös HTML- ja CSS osaamista on parannettu. Esikatselu puolestaan hallitsee nyt joukon uusia kuvamuotoja ja sen PDF-tukea on parannettu roimasti. Se hallitsee PDF 1.5 standardin mukaiset tiedostot ja osaa sekä lukea että kirjoittaa muistiinpanoja PDF-tiedostoihin. Myös lomakkeiden täyttö ja tulostus onnistuu uudella Esikatselulla.
Itse odotan uutta iCalia, joka osaa nyt viimeinkin näyttää automaattisesti Osoitekirjan syntymäpäivät. Myös kalenterien tulostusmahdollisuutta on parannettu, joskin kukaan ei vielä ole osannut kertoa miten. Kuvakaappari (engl. Image Capture) on ehkä yksi OS X:n aliarvostetuimmista ohjelmista, mutta sen kehitystä on onneksi jatkettu. Nyt sillä onnistuu mm. kuvien vastaanottaminen langattoman verkon tai Bluetooth-yhteyden kautta.
Muina huomioina mainittakoon, että AppleScript-tukee nyt Code Sense-tekniikkaa, iSyncin laitetuki on parantunut huomattavasti etenkin Nokian puhelimien osalta (mutta on edelleen melko rajoittunut), Steven demoaman sääwidgetin saa näyttämään kaikki mahdolliset säävariaatiot Nowhere-kaupungissa, ja että Rendezvouz on oikeusjupakan jäljiltä ristitty Tiikerin myötä Bonjouriksi.
Uusia ominaisuuksia on todellakin paljon, mutta mitä jäi puuttumaan? Itse kaipaisin kaikkein eniten roaming-profiilia, eli siirrettävää kotihakemistoa. iPod (tai mikä tahansa pieni kannettava kovalevy) olisi loistava väline tällaisen kuljettamiseen ja iSync osaisi huolehtia synkronoinnista. Vieraan koneen voisi käynnistää FireWire-kaapelin kytkemisen jälkeen omalla käyttäjätunnuksella kaikkine omine asetuksineen ja ohjelmineen. Ehkä sitten versiossa 10.5.