Applelta kauko-ohjain AirportExpressiin?
tiistaina 17. toukokuuta 2005Uusimmasta iTunes-versiosta on löytynyt virheilmoitusdialogi, joka kertoo käyttäjälle että ”palomuurin ollessa päällä musiikin jakaminen tai Airport Expressin kauko-ohjaimen käyttäminen ei välttämättä toimi”, kertoo AppleInsider.
Apple julkaisi tämän kämmenelle mahtuvan langattoman musiikin jakamisen mahdollistavan laitteen vuosi sitten All things Digital-messuilla. Apple osallistuu messuille myös tänä vuonna ja ne järjestetään toukokuun 22. - 24. päivä. AppleInsiderin mukaan uusi revisio AirportExpressistä julkaistaisiin samoihin aikoihin.
Koska kolmansien osapuolien tarjoamia kauko-ohjaimia on jo markkinoilla, se että tekeekö Apple oman, ei tunnu kovinkaan mielenkiintoiselta. Mielenkiintoista olisi se, miltä ko. laite näyttäisi. Tunnettuahan on, että keskiverrosta kauko-ohjaimesta löytyy uskomaton määrä käytettävyysvirheitä ja Applella on puolestaan loistava maine niiden ratkomisessa.