Askel eteen, kaksi taakse
keskiviikkona 1. kesäkuuta 2005Applen tuore Tiikeriksi nimetty käyttöjärjestelmä on saanut varsin hyvän vastaanoton mediassa: jopa Windows-maailmaan painottuvat julkaisut ovat antaneet ylistäviä kehuja kissapesueen viidennelle tulokkaalle. Käyttäjien leirissä tunnelmat eivät kuitenkaan ole olleet ihan yhtä tasaisia. Tiikerin suurten edistysten alle on poljettu monia pieniä suuria asioita joiden viilaamisessa nimenomaan Applella on ollut hyvä maine. Mitä kaikkea voi antaa anteeksi edistyksellisten ominaisuuksien varjolla?<!—more—>
Itse pääsin nauttimaan Tiikerin uusista ”ominaisuuksista” jo päivää ennen varsinaista julkaisua TNT:n kuriirin tulkittua hieman leväperäisesti AppleStoresta tilaamani paketin toimituspäivää. Ongelmat uuden käyttöjärjestelmän kanssa alkoivat kuitenkin jo parin päivän kuluttua päivityksestä. LaCien uudenkarhea ulkoinen FireWire-kovalevy vahingoittui koneen kaatumisen yhteydessä ja menetin sen mukana varmuuskopioiden lisäksi mm. digikuva-arkistoni viiden vuoden ajalta. Tällä kertaa kävi onni onnettomuudessa ja sain kuin sainkin lopulta pelastettua suurimman osan tiedoista, tosin vasta kymmenien tuntien uurastuksen ja kalliiden ohjelmistohankintojen jälkeen. Nyt tiedot ovat kuitenkin entistä paremmin järjestyksessä ja varmuuskopiotkin automatisoitu, joten tapahtuneesta tuli toivottavasti jotain myös opittua jotain.
Muitakin ongelmia Tiikerin kanssa on ollut melko runsaasti: kone tippuu verkosta tukiaseman vaihtuessa, tyhjät romput eivät mounttaannu ilman Finderin uudelleenkäynnistystä, Keynote ei käynnisty, yms. Yksi ärsyttävimmistä on ollut se, että satunnaisin väliajoin satunnaiset järjestelmäasetukset resetoituvat. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa se, että päivityksen yhteydessä maakohtaiset asetukset menivät rikki näyttäen kellonajan nyt muodossa HH.mm kun se kuuluisi olla HH:mm. Tämä on verrattain helppo korjata asetuspaneelista, mutta ärsyttävästi ko. asetus jostain syystä häviää vähän väliä. Kone on myös Tiikerin kanssa huomattavasti epävakaampi kuin mihin Pantteria käyttäneenä oli tottunut. Tätä kirjoittaessani (reilun neljän viikon käytön jälkeen) takana on jo kuusi täydelliseen jumitukseen tai harmaaseen ruutuun johtanutta kaatumista kun niitä ehti Pantterin kanssa olemaan kokonaisen vuoden aikana vain neljä. Myös käyttöjärjestelmän mukana tulleissa ohjelmissa on esiintynyt mitä moninaisempia pieniä bugeja jotka ovat osaltaan vaikuttaneet käyttökokemuksen heikkenemiseen.
Ansaituista kritiikistä huolimatta Tiikeri on pullollaan myös toimiviakin uutuuksia. Paljon hehkutetun Spotlight-hakuteknologian toteutus on keskeneräinen ja paikoittain jopa huono, mutta siitä huolimatta se on jo nyt osoittautunut korvaamattomaksi apuriksi päivittäisessä käytössä. NeoLightin kaltaisilla kolmansien osapuolten lisäosilla koneestaan saa irti maksimaalisen hyödyn. Automatorin Finder-plugineilla on helppo tehdä itselleen tarpeellisia toimintoja suoraan Finderiin ja ohjelmien keskinäinen yhteistyö on nyt entistäkin sujuvampaa mm. iCalin, Osoitekirjan ja Mailin kesken. Myös järjestelmän selkeästi nopeutunut vuorovaikutus tuntuu jokapäiväisessä käytössä paljon. Muita pienempiä uudistuksia on erittäin paljon, mutta vaikka ne ovat pieniä, ne ovat juuri niitä mitkä tekevät Tiikerin käytöstä juuri sen verran mukavampaa että Pantteria ei tule ikävä.
Tiikerin keskeneräisyys on osunut Applen omaan nilkkaan. Ensimmäinen suuri järjestelmäpäivitys tuotiin käyttäjille vain kaksi viikkoa julkaisun jälkeen ja toisen odotetaan tulevan 45 päivän sisällä. Suurella hypetyksellä lanseerattu Dashboard paljastui nopeasti tietoturvauhaksi ja se on kehnon käytettävyytensä (dokumentointi on huonoa ja puuttuu useimmista widgeteistä kokonaan, widgettien poistaminen on hankalaa ja ne voivat aiheuttaa vakausongelmia) vuoksi ollut monille käyttäjille pettymys. Applen keskustelufoorumeilta näkee myös nopeasti kuinka paljon käyttäjillä on ongelmia oman kissapetonsa kanssa. On vaikea ymmärtää Applen päätöstä tuoda Tiikeri julki näin keskeneräisenä kun aikaa tuotteen viimeistelyyn olisi ollut enemmän kuin runsaasti. Monet Tiikerin uusista ominaisuuksista ovat toimintakuntoisina ennakkohypetyksen arvoisia, mutta bugisina ja selvästi keskeneräisinä niistä ei ole iloa kenellekään. On toivottava, että Apple kerää itsensä ja kokoaa Tiikeristä tulevien päivitysten myötä niin vahvan ja lyömättömän paketin mihin sillä on selkeästi edellytyksiä. Tällä hetkellä Tiikeri on kuitenkin monessa suhteessa askel Pantterista huonompaan suuntaan.