WWDC 2005 -- Huhut ja toiveet

maanantaina 6. kesäkuuta 2005

Applen jokavuotinen kansainvälinen kehittäjäkonferenssi (World Wide Developer Conference) käynnistyy taas tänään. Perjantaihin saakka kestävän konferenssin kohokohta on Steve Jobsin pitämä avajaispuhe (alkaa kello 20.00 Suomen aikaa), jonka kuluessa on vuosien varrella julkaistu ja esitelty uusia laitteita (mm. PowerMac G5-mallisto) ja ohjelmistoja.

Kuten muissakin Appleen liittyvissä tapahtumissa, WWDC:nkin ympärillä pyörii valtava huhumylly. Tämän vuoden kuumin puheenaihe on News.comin perjantaina uudelleenlämmittämä huhu Applen luopuvan IBM:n prosessoreista ja siirtyvän Inteliin. Huhu arkkitehtuurin muutoksesta on elänyt todella pitkään. Macrumorsin ensimmäinen aihetta käsittelevä huhu on peräisin maaliskuulta 2000, mutta asiasta huhuiltiin kyllä aikaisemminkin, Macrumors.comia ei vaan ollut olemassa tuolloin. Samalta sivustolta löytyy kuitenkin hyvä yhteenveto näistä huhuista vuosien varrelta. Tuawista löytyy puolestaan pitkä lista mielipiteitä aiheen tiimoilta. Selvää siis asiassa on ainoastaan se, että kaikki ovat huhun sisällöstä eri mieltä. Kaiken järjen mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Apple luopuisi PowerPC-arkkitehtuurista, mutta toisaalta yhteistyö maailman johtavan prosessorivalmistajan kanssa ei varmaankaan olisi huono sijoitus pitkällä aikavälillä.

Vähemmän mullistavina huhuina on odotettu iBookin ja Mac minin päivityksiä. iBook-mallisto on ylittänyt jo reilusti keskimääräisen päivitysvälin ja Mac minä on puolestaan myyty jo puolisen vuotta nykykokoonpanollaan. Mitään mullistavaa tuskin on odotettavissa näiden laitteiden suhteen, mutta Mac minille on povattu mm. mysteeristä iPod-telakkaa.

Omenatarhablogi seuraa tämän päivän tapahtumia tarkkaan. Omenamehufoorumille ehdittiin jo pystyttää oma säie päivän linkkejä varten ja reaaliaikaista keskustelua suomenkielellä on tarjolla ainakin #Unessa.net IRC-kanavalla.


Aiemmin Omenatarhassa

3 kommenttia

jab kirjoitti 6.6.2005 · linkki +0 pistettä

Wiredissä oli melko kiintoisa näkökulma aiheeseen: http://www.wired.com/news/mac/0,2125,...

Apple -- or rather, Hollywood -- wants the Pentium D to secure an online movie store (iFlicks if you will), that will allow consumers to buy or rent new movies on demand, over the internet.

Uninen kirjoitti 6.6.2005 · linkki +0 pistettä

Itse olen pitkälti samoilla linjoilla John Gruberin kanssa (Intel-Apple Odds and Ends):

Here?s my bet: Intel is going to produce PowerPC chips for Apple. But I?m only betting one dollar.

Pistän 20% lisää likoon ja sijoitan euron ;)

jaol kirjoitti 6.6.2005 · linkki +0 pistettä
Pistän 20% lisää likoon ja sijoitan euron ;)
Enpä usko tuohonkaan ja korotan tuopilliseen...


Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200506

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä WWDC 2005 -- Huhut ja toiveet

Julkaistu 3 vuotta, 5 kuukautta sitten lokeroihin apple, huhut

3 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »