Jobs lohdutti iPodin vuoksi tapetun omaisia

keskiviikkona 6. heinäkuuta 2005

New Yorkilainen 15-vuotias poika ryöstettiin ja puukotettiin kuoliaaksi kotinsa lähistöllä Brooklynissä viime lauantaina. Tekijät tavoittelivat pojalla ollutta iPodia, kännykkää ja tennistossuja. Poikansa hautajaisia valmistellut Errol Rose hämmästyi kun maanantaina ventovieras henkilö soitti hänen kännykkäänsä esittäen surunvalittelunsa. Soittaja oli Applen toimitusjohtaja Steve Jobs.

Jobs keskusteli surevan isän kanssa puhelimessa muutamia minuutteja ja kertoi ymmärtävänsä tämän surun. Jobs lupasi myös auttaa Rosea missä tahansa asiassa, mikäli hän voisi olla avuksi. ”Se tosiaankin lohdutti hieman”, Rose kertoi. ”Jotkut ihmiset puhuvat kuin olisivat jotain etäistä. Hän oli todella tuttavallinen. Hän piti tauon jokaisen sanan jälkeen, ihan kuin sanat olisivat tulleet suoraan hänen sydämestään”.

Yhdysvaltojen iPod-manian yhä vain kiihtyessä myös iPodiin liittyvä rikollisuus on jatkuvasti kasvussa. New Yorkin poliisin mukaan juuri koulusta palaavat teinit ovat yleisimpiä uhreja kännykkä- ja iPod-varkauksissa. Meillä Suomessa voi onneksi vielä kulkea valkoiset napit korvilla tarvitsematta pelätä saavansa puukosta.

Lue juttu (vaatii rekisteröinnin).


Aiemmin Omenatarhassa

4 kommenttia

Uninen kirjoitti 6.7.2005 · linkki +0 pistettä

PS. New York Timesin ja monen muun saitin tunnuksia voi kaivella kätevästi osoitteesta Bugmenot.com.

Tervaaja kirjoitti 6.7.2005 · linkki +0 pistettä

Voihan tietysti olla, että ryöstäjät halusivat vain rahaa varastetuista esineistä (ostaakseen esimerkiksi huumeita). Pöyristyttävämpi vaihtoehto on se, että teko tapahtui pelkästä kateudesta ja tekijät olivat myös teini-ikäisiä. Sellaisia, jotka tappaisivat omistaakseen korttelin hienoimmat tennistossut.

Aika käsittämätöntä.

RedDelicious kirjoitti 7.7.2005 · linkki +0 pistettä

Jobs voisi jakaa ghettoihin ilmaseksi podeja, niin ei kenenkään tarvitsis päästä hengestään.

nulkinpissijä kirjoitti 16.7.2005 · linkki +0 pistettä

"New Yorkilainen"

Taitaa olla "newyorkilainen" oikea kirjoitusasu. Kommenttini saa pyyhkiä saman tien pois.

Kiitos tästä blogista, asiallista toimintaa :)



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200507

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2009 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Jobs lohdutti iPodin vuoksi tapetun omaisia

Julkaistu 3 vuotta, 6 kuukautta sitten lokeroihin ipod, yhteisö

4 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »