Mighty Mouse

tiistaina 2. elokuuta 2005

Helvetti jäätyi — taas. Apple julkaisi tänään jo vuosia huhutun ja odotetun monipainikkeisen optisen hiiren, Mighty Mousen. Kuten odottaa saattaa, Mighty Mouse ei ole ihan tavallinen hiiri. Laite näyttää Applen perinteiseltä yksinäppäimiseltä hiireltä etuosassa sijaitsevaa rullapainiketta lukuunottamatta. Hiiren kuoren alla on kosketusherkkiä alueita, jotka mahdollistavat yhteensä neljän eri painikkeen toiminnot.

Hiiren päällä oleva rullapainike mahdollistaa helpon dokumenttien vierityksen mihin tahansa suuntaan. Painiketta voi myös klikata. Hiiri tunnistaa myös puristuksen kahden sivuilla olevan painikkeen avulla. Sivupainikkeet on Mac OS X:ssä esiasetettu Exposén toiminnoille, mutta kaikki neljä painiketta on mahdollista ohjelmoida uudelleen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana hiiren sisällä on pieni kaiutin, joka antaa halutessa äänipalautetta klikkaamisesta ja vierittämisestä.

55 euroa maksava laite on Applen mukaan suunniteltu erityisesti Mac OS X Tiikerin tarpeisiin, mutta se toimii myös PC:llä Windows 2000 Ja XP-käytöjärjestelmissä. MightyMouse on jo saatavilla AppleStoresta ja toimitusten luvataan käynnistyvän 24 tunnin sisällä tilauksesta.


Aiemmin Omenatarhassa

13 kommenttia

Nailor kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Taas viedään paatuneintakin mäkistiä. Millä nyt mahtaa tulla toimeen, kun hiiressä on kokonaiset neljä painiketta ;)

Veikkaanpa, että parempi antaa ajureiden oletuksena käsitellä kaikkia painikkeita samana, jolloin mäkisti voi rauhassa puristaa nyrkissä hiirtä ja nauttia siitä kuin yksinappisesta.

Ei vain. Hyvä ratkaisu Applelta, ehkä hiljalleen saavat kaikkiin värkkeihinsä useampia hiiren nappeja.

pni kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Mielenkiintoista. Nopeasti katsottuna tulisi mieleen että ovat taas vaihteeksi onnistuneet tekemään hyvän laitteen. Oikeastihan tuota pitäisi kokeilla jotta tietäisi.

daily kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Meikäläisen Mac-kuume kasvaa kasvamistaan. Pitkään olen jo kuolannut oman PowerBookin perää, mutta se saa odottaa ainakin ensi kesään. Saattaa tosin mennä syksyynkin, jos vaikka odottaisi uusia PowerBookkeja. Niiden tarkkaa julkaisuaikaa ei kai vielä kellään ole tiedossa?.

Vielä kun ymppäis tohon Airport Expressiin kuvan niin työkalu ja kodin viihdekeskus olisi valmis. Eikös 54Mbps riittäisi siihenkin vallan mainiosti?

Elisa kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Minusta on mukava että Apple ei tyytynyt vain tuomaan perinteistä moni nappista hiirtä vaan suunnitteli jotain vähän uutta ja ennen kuulumatonta (ainakin meikäläiselle). Hieno homma, mutta kuten sisko sanoi, "se on langallinen, hyi!" joten meikä odottaa että tulee bluetooth versio.

Uninen kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Daily: Jos tarkoitat Intel-PowerBookeja, niin niiden julkaisusta ei ole mitään hajua. Ei ole myöskään ollenkaan varmaa se, että tulevatko ne yleiseen myyntiin vai pelkästään kehittäjille, joten niitä en ainakaan itse kovin hartaasti odottelisi =)

Tämä nykyinen PB-linja kuitenkin päivittynee vielä syksyn aikana. Macrumorsin sivuilta löytyy hyvä opas: http://www.macrumors.com/buyersguide/

Veikkaanpa että AE:kin saa jossain vaiheessa vielä uusia siskoksia täydentämään näitä Digitaalisen Elämäntyylin -romppeita. En tiedä miten tavallinen WLAN-verkko (HD-)videon jakeluun sopii, mutta onhan niitä jo olemassa kaikenlaisia systeemejä jotka siirtää kuvaa koneelta telkkariin langattomasti.

Julius kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Ennen kuin tilaan omani, kiinnostaisi tietää, toimivatko sivupainikkeet ja tappi myös Pantherissa? Näppäimien toimintojen muokkaamiseen ei ole Applelta ohjelmaa kuin Tigerille, mutta en viitsi päivittää pois vakaasta ja mainiosta Pantherista.

Uninen kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Julius: Kyllä ne toimivat pantterillakin -> http://www.apple.com/mightymouse/spec...

Julius kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

En saanut tuolta selville, mitä itseasiassa Pantherissa ei saavuta Tigeriin nähden tuon hiiren kanssa? Siis mistä jään paitsi, jos pysyn vanhassa versiossa?

Uninen kirjoitti 2.8.2005 · linkki +0 pistettä

Em. sivulla kohdassa System requirements sanotaan, notta "Mac OS X (programmability requires Mac OS X v10.4.2 Tiger or later), or Windows 2000 or Windows XP", eli jos oikein tuota tulkitsen, niin Pantterilla homma skulaa kaikkien nappien osalta siten kun ne on tehdasasetuksissa ohjelmoitu, mutta uudelleenohjelmointiin vaaditaan 10.4.2. Siinä alempana olevasta kaaviosta taas voisi päätellä, että ainakin ykkös- ja kakkosnapin voisi silti ohjelmoida Pantterillakin. Evt miten tuo sitten oikeasti menee :)

Julius kirjoitti 5.8.2005 · linkki +0 pistettä

Tuolla mainitaan, ettei Exposé-ominaisuutta ym. voi kytkeä päälle Pantherissa. Eli hiiri jää minulta ostamatta, sillä seuraavaan OSX-versioon pävitän vasta kun pöydälläni hurisee Intel-mac.

Epe kirjoitti 5.8.2005 · linkki +0 pistettä

>Uninen: > http://www.macrumors.com/buyersguide/

Miksei mulle oltu kerrottu tuosta? - Laskin päiviä päässä kannattaako ostaa pbook nyt, villit huhut kertoivat uusien tulossa syksyllä mutta ostin kuitenkin heinäkuussa powerbookin. tosin käytettynä. ettei sinänsä harmita vaikka tulisi huomenna uudet voimakirjat, sillä käytetty on siltis tällä hetkellä uusinta mallia tiikereineen.

Mutta kiitokset kuitenkin linkistä, sopii ihan huvikseenkin seurata tollasia laskureita

Zouseni kirjoitti 14.8.2005 · linkki +0 pistettä

Harmi että tuo Mighty Mouse floppasi, ei kuulemma erota riittävän hyvin ykkös- ja kakkosnappuloita :( www.macmaailma.fi

Uninen kirjoitti 14.8.2005 · linkki +0 pistettä

Zouseni: jos yhden henkilön osittain kriittinen arvostelu tarkoittaa mielestäsi tuotteen floppaamista niin hyvä niin :)

PS. Korjasin oheisen linkin permalinkiksi.



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200508

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Mighty Mouse

Julkaistu 3 vuotta, 3 kuukautta sitten lokeroihin apple, laitteet

13 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »