Microsoft iPodin vastaiseen rintamaan
perjantaina 12. elokuuta 2005Microsoft on yhdistänyt voimansa muutaman suuren elektroniikkajätin (mm. Samsung ja Creative) kanssa tuodakseen jouluksi markkinoille uusia Applen iPodin kanssa kilpailevia tuotteita, raportoi azcentral.com.
Microsoft ei kuitenkaan ilmeisesti itsekään usko mahdollisuuksiinsa, sillä yhtiön edustajan mukaan uudet tuotteet ”pääsevät lähelle iPodia”. Yritysten ajatuksena on ollut kehittää yhtä hyvin muotoiltuja ja helppokäyttöisiä laitteita kuin iPod. Ongelmana on silti edelleenkin se, että kuluttajien on vaikea tietää mitkä verkkomusiikkikaupat toimivat minkäkin valmistajan laitteilla. iPodin ja iTunesin kanssa tilanne on huomattavasti yksinkertaisempi.
Applen Suomessakin toimiva iTunes Music Store on maailman suurin verkossa toimiva musiikkikauppa. iTunesin kautta on myyty jo yli 500 miljoonaa kappaletta ja kasvuvauhti on edelleenkin huima. Kilpailun kiristyminen soitinmarkkinoilla on kuitenkin kuluttajan kannalta erittäin hyvä asia, sillä luvassa on mitä todennäköisemmin entistä parempia soittimia entistä edullisempaan hintaan.