Nokia haluaa Applen kelkkaan?

torstaina 18. elokuuta 2005

Nailor kirjoittaa: ”Torstain Taloussanomat uutisoi Nokian aikeista tuoda Applen iTunes-soitin uuteen N91-musiikkipuhelimeen. Nokian Multimedia-toimialan johtaja Anssi Vanjoki myöntääkin nähneensä kyseisen puhelimen, mutta oletettavaa on, että tämä on vain kehittäjien kokeilunhalun tulosta.

Vaikka Nokia kieltääkin sopimuksen Applen kanssa, yhtiö ei kiistä mahdollisuutta asentaa iTunesia puhelimeen. Nokian kannalta lyöttäytyminen Applen kelkkaan nettimusiikkibisneksessä on vain plussaa mutta myös Apple, joistain spekulaatioista huolimatta, voi tästä hyötyä. Yhteistyö Nokian kanssa kasvattaisi iTunesin markkinaosuutta myös puhelinsoittimissa, varsinkin kun Motorolan kanssa tehty sopimus ei ole poikinut yhtään iTunes-yhteensopivaa tuotetta vielä vuodenkaan jälkeen. Nokian tuleva puhelin pyörii myös huomattavasti korkeammassa hintaluokassa (noin 700 eurossa) kuin Applen iPodit, jolloin laite ei todennäköisesti tule kilpailemaan iPodin kanssa suoraan.”

Itse olen ihmetellyt jo pitkään Applen haluttomuutta avata teknologioitaan muille pelaajille. Riippumatta siitä koska ja millaisena Motorolan iTunes-puhelin tulee markkinoille, yhteistyö Nokian kaltaisten yritysten kanssa olisi joka tapauksessa kannattavaa jo nyt. Nokian ”musiikkipuhelin” on taas nykyisellään lähinnä huono vitsi, ellei siinä voi soittaa musiikkikaupoista ostettua musiikkia. Macsanomien juttu tästä uutisankasta on myös hyvää luettavaa.


Aiemmin Omenatarhassa

8 kommenttia

Timo kirjoitti 18.8.2005 · linkki +0 pistettä

Miksi lisensoida kun kauppa käy ja rahaa tulee?

Uninen kirjoitti 18.8.2005 · linkki +0 pistettä

Käsi ylös, kuka haluaa Applesta uuden Microsoftin?

/me ei halua

vildur kirjoitti 18.8.2005 · linkki +0 pistettä

käsi ylhäällä

Janne kirjoitti 18.8.2005 · linkki +0 pistettä

Huomattava on, että koska Apple ei lisensoi myöskään FairPlay-suojaustaan (jota siis käytetään Music Storessa), niin yksikään toinen musiikkikauppa ei käytä sitä. Sen sijaan ne käyttävät esimerkiksi Microsoftin WMA DRM:ää, minkä Nokia - muiden muassa - on lisensoinut. Oikea lause olisi siis "...ellei siinä voi soittaa yhdestä musiikkikaupasta ostettua musiikkia." HTH :-)

Suurin osa ihmisistä muuten ei edelleenkään osta musiikkiaan nettikaupoista digitaalimuodossa. N91:n 4 Gt:n levyn täyttäminen maksaisi ITMS:n nykyhinnoilla noin 1300? (olettaen 3 Mt/kappale). Yahoon musiikkipalvelusta se maksaisi noin viisi taalaa (olettaen, ettei siellä ole download-rajoituksia).

Jussi kirjoitti 19.8.2005 · linkki +0 pistettä

Hintavertailu levyn täyttämisestä sillä oletuksella että käyttäjä ei jo omista mitään musiikki levyinä tai digitaalisessa muodossa on aika epärealistinen, enkä suoraan sanottuna oikein näe mitä sillä vertailulla saavutetaan.

Tilauspalveluiden vertailu musiikkia myyvään palveluun on myös vaikeaa, koska toimintamallit ovat niin erilaisia. Joillekin asiakkaille tilausmalli varmasti sopii erittäin hyvin, toisille taas ei lainkaan.

Janne kirjoitti 19.8.2005 · linkki +0 pistettä

Se on eräänlainen "reality check" sen suhteen, kuinka paljon nettimusiikkia oikeasti voi käyttää ja missä muodossa se soveltuu parhaiten kannettaviin laitteisiin. Yleisin käyttötapa lienee tällä hetkellä pino ripattuja CD:itä + iTunesista ostettu muutama biisi (oletan nyt naiivisti, että kenelläkään ei ole jostain Kazaasta haettua musiikkia ;-), mutta tulevaisuudessa on vaikea kuvitella, että joku täyttäisi musiikkilaitteensa pelkästään iTMS:stä ostetulla musiikilla, mikäli sen hinnoittelupolitiikka ei muutu.

Jussi kirjoitti 20.8.2005 · linkki +0 pistettä

iTMS:sta ostettu musiikki on suunnilleen saman hintaista kuin CD:llä ostettu musiikki, en näe miksi hinnoittelupolitiikka olisi kauheasti pielessä, varsinkin kun CD:n reaalihinta on sen elinkaaren aikana tullut alaspäin, eli hinnat ovat tällä hetkellä alempana kuin koskaan ennen.

ipodia ei tarvitse välttämättä täyttää juuri musiikilla, sillä on muitakin käyttötarkoituksia. Kaiken lisäksi tietyissä maissa, esimerkiksi Suomessa, musiikin kopioiminen omaan käyttöön on (ainakin toistaiseksi) laillista, joten keskivertoihmisellä on muitakin musiikkilähteitä kuin musiikkikauppa.

Tuleeko tilauspalvelu pidemmällä aikavälillä halvaksi vai kalliiksi riippuu ihan musiikin kuuntelutottumuksista, itse pidän enemmän musiikin ostamisesta kuin vuokraamisesta, elokuvien suhteen makuni on juuri päinvastainen.

Jyri kirjoitti 23.8.2005 · linkki +0 pistettä

Nokia Applen kelkkaan vai Apple Nokian kelkkaan ? Alkuperäinen uutinen osoittautui uutisankaksi mutta en ole jatkossa niinkään varma siitä kumpi tarvitsee enemmän kumpaa bisneksensä tukena. Ainakin jos ajatellaan Nokiaa synonyyminä mobiilimarkkinoille ja Applea iTunesin näkökulmasta.

Tämänhetkisistä digitaalisen musiikin kauppapaikoista iTunes lienee käytettävyyden kärkipäästä mutta eivät muut suuret nettilevykaupat muodosta tuolle puolelle sitä uhkaa vaan veikkaisin vahvasti että jatkossa suuret ongelmat aiheutuvat pienemmistä toimijoista jotka kuorivat hittikermat kannunpäältä eivätkä edes yritä myydä musiikkia kaikelle kansalle.

iTunesin ja iPod:n ongelmana kun on edelleen se että ne vaativat musiikin ostamiseen sen tietokoneen, nettiyhteyden, erillisen maksamisen & lukuisia työvaiheita kun taas jo nyt pystyy kännykän soittoääniksi puristettua musiikkia ostamaan pelkällä yhdellä tekstiviestillä ilman mitään sen monimutkaisempia toimenpiteitä.

En usko että tarvitsee edes sen kummallisempaa kristallipalloa nähdäkseen sen että ennenpitkää langattoman kaistanleveyden kasvaessa sama bisnesmalli tullaan siirtämään digitaaliseen musiikkiin jolloin erilliset nettikaupat tulevat olemaan vielä kovilla. Ostoon kun ei tuon jälkeen tarvita kuin yksi viesti / komento ja laskutus hoituu operaattorin kautta ja mainosmediaksi pieni trendikäs ilmoitus lehden takakannessa tms näkyvällä paikalla.



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200508

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Nokia haluaa Applen kelkkaan?

Julkaistu 3 vuotta, 3 kuukautta sitten lokeroihin apple, huhut, itunes, laitteet

8 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »