Apple teki historiansa parhaimman tuloksen

keskiviikkona 12. lokakuuta 2005

Apple julkaisi myöhään tiistai-iltana tiedot tilikautensa neljännen kvartaalin tuloksesta. Neljännes oli yhtiön historian kaikkien aikojen paras.

Applen tuloksen kasvua vauhditti erityisesti iPodien ilmiömäinen suosio (220% kasvua viime vuodesta), mutta myös Macintosh-koneiden myynnin 43%:n kasvu. Syyskuun lopussa päättyneen tilikauden voitto oli 1,3 miljardia dollaria ja liikevaihto 13,9 miljardia dollaria. Euroopassa Applen kasvu jatkui erityisen vahvana liikevaihdon kasvettua huikeat 84%.

Markkinat odottivat Applelta vieläkin kovempaa tulosta, minkä seurauksena Applen osakekurssi lähti rajuun laskuun nopeasti tulosuutisten jälkeen, kertoo Appleinsider. Vaan mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Apple jatkaa nyt alkaneellakin kvartaalilla omien ennätystensä lyömistä ja alan keskiarvoa selkeästi parempien tulosten takomista. Apple on kasvattanut Yhdysvalloissa markkinaosuuttaan hyvien tulostensa ansiosta.


Aiemmin Omenatarhassa



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200510

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Apple teki historiansa parhaimman tuloksen

Julkaistu 3 vuotta, 1 kuukausi sitten lokeroon apple

Ei kommentteja (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »