Huhukertaus

tiistaina 28. helmikuuta 2006

Applen valituille lehdistön jäsenille järjestämä erikoistilaisuus alkaa noin tunnin kuluttua. Tämän tilaisuuden ympärillä on käynyt todella massiivinen huhumylly, joten nyt on hyvä kerrata mehevimmät huhut.

iPod video on kaikkien odottama ja varmasti huhutuin tuote. Se on myös allekirjoittaneen listalla yksi todennäköisimmistä tulokkaista. iPodin edellisestä revisiosta on jo aikaa ja iPod video on luonnollinen kehityssuunta. Tähän liittyen iTunes Video Store on herättänyt valtavasti huhuja ja keskustelua sekä innokkaisen fanien että analyytikoiden keskuudessa. On jopa huhuttu, että Apple olisi harkitsemassa Disneyn ostoa, mikä kyllä menee hieman korkealentoiseksi. Täyspitkien ja suurempiresoluutioisten videoiden myyminen iTunesin kautta olisi varsin mielenkiintoinen suunta Applelle. Sekin tosin erittäin looginen. Ja valitettavasti myös sellainen, jota tuskin on odotettavissa Suomeen, sillä eihän täällä saa ostaa vielä niitä TV-sarjojakaan :(

iBookin muuttuminen MacBookiksi on myös ollut monien toivelistalla. On selvää, että Apple päivittää myös iBook-malliston jossain vaiheessa, mutta tuleeko päivitys tänään, jää nähtäväksi. Päivityslistalla on myös Mac mini. Ja kun mini päivittyy, vaihtuuko sen nimi myös? Jännitys tiivistyy.

Applen valmistama iPod boombox on yksi oudoimmista huhuista. Huhujen mukaan Apple olisi suunnitellut hifitasoisen lisälaitteen iPodille. Mutta miksi?

Tämän illan (kello kahdeksalta alkavaa) tilaisuutta seurataan reaaliaikaisesti esimerkiksi #Unessa.net irc-kanavalla. Tervetuloa!


Aiemmin Omenatarhassa

2 kommenttia

ilkka kirjoitti 28.2.2006 · linkki +0 pistettä

Sehän alko jo suomen aikaa 19.00, eli parhaillaan käynnissä.

Uninen kirjoitti 28.2.2006 · linkki +0 pistettä

Liveraportoinnit kyllä käynnistyivät vasta hetki ennen kahdeksaa, ja Applen tiedotteen mukaan tilaisuus alkaa vasta kahdeksalta, mutta ihan miten vaan :)

PS. Apple Store on sulki. Ts. uusia tuotteita on tulossa tänään =)



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200602

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Huhukertaus

Julkaistu 2 vuotta, 8 kuukautta sitten lokeroihin huhut, yleiset

2 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »