Ei enää Stevenote

tiistaina 8. elokuuta 2006

Nyt kun Mac Pro, Xserve, Leopard esikatselu, Leopard Server esikatselu ja satoja euroja halventuneet Cinema Displayt eivät ole enää uutisia, voi keskittyä eilisen Stevenoten ajatuksia herättäneisiin asioihin.

Aivan keynotevideon alussa kiinnitin huomiota siihen, että tilaisuus oli selkeästi organisoitu usean henkilön esitykseksi eikä niinkään Stevenoteksi, johon aikojen saatossa on ehditty tottua. Fakta on se, että hänen Steveytensä wanhenee, ja että jonain päivänä keynotet vetää joku muu kuin hän. Ajatus tuntuu kaukaiselta, mutta kun Steve eilen kertoi jakaneensa esityksen kollegoidensa kesken, tuli heti sellainen olo, että nyt on aloitettu jo toisenlainen siitymäkausi Applen sisällä. Keynote sujui kuitenkin mallikkaasti ja jopa Phil Schiller oli paikoitellen varsin rennon oloinen. Nuori Leopardia esitellyt kehittäjä oli erityisen sujuvasanainen ja hoiti varmasti painajaismaiselta tuntuneen iPhoton kaatumisen erinomaisesti. Apple näytti tyypilliseen tapaansa taas kerran miten mediatempaus kuuluu järjestää.

Toinen yleinen huomio oli se, että Steve ei ollut aivan iskussa. Demot eivät tulleet ulkomuistista vaan niitä piti hakea paperilta, vuorosanat eivät tulleet spontaanisti vaan opeteltujen fraasien väliin jäi änkytystä ja sekalaisia sanoja. Ei sentään mitään ”scrolls like butter”-tyylisiä sammakkoja, mutta ei myöskään sellaista maagista itsevarmuutta josta mies on tunnettu. Kenties Steve ei vaan tunne oloaan niin kotoisaksi nörttien ympärillä :)

Kolmanneksi, eilen paljastetuista Leopardin ominaisuuksista tuli mieleen, että paljastaa haluttiin vain juuri sen verran asioita että huomio kiinnittyisi pois todellisista ongelma-alueista kuten Finderistä. Takaraivossa lymyää edelleen pelko siitä, että Finderille käy juuri niin kuin joku (vinkatkaa lähde jos muistatte) totesi, että ”sille tehdään vain kosmisiakosmeettisia uudistuksia, joiden jälkeen se edelleen sukkaa.” Toivottavasti olen väärässä. En pettyisi, jos Finder olisi Leopardin One more thing.

Ja sitten satunnaisia havaintoja tuotejulkistuksista:

  • Mac OS X:ssä on noin 86 miljoonaa riviä koodia.
  • Microsoftista tehtiin pilkkaa tyylikkäästi. ”It’s still Windows.” Steve sanoi pehmennykseksi Microsoftia ”ystäväksi”.
  • Apple on kuulu siitä, että se adoptoi vanhoja teknologioita ja tekee niitä tunnetuksi toteuttamalla ne fiksusti. Tällä kertaa tämä ajatus tuli Time Machinesta (varmuuskopiointi tehty oikein) ja Spacesista (virtuaalityöpöydät tehty oikein). Selkeästi tavalliselle käyttäjälle suunnattuja pitkälle mietittyjä toteutuksia.
  • Spotlightissa vihdoinkin boolean-operaattorit ja muut kehittyneet hakutavat (regexp?)
  • ToDo-service on ehkä upein keksintö sitten lihapullien. Omassa käytössäni todo:t täyttävät muun muassa sähköpostin, VoodooPadin, Textmaten ja iCalin. Jos nämä kaikki saisi nivottua yhteen (ja ehkä jopa synkattua puhelimeen?) niin voisin ihan vakavasti harkita avioliittoa yrityksen kanssa.
  • Dashboardin Webpicks on mielenkiintoinen idea. Veikkaisin kuitenkin, että en varmaankaan osaisi (muistaisi) käyttää sitä.
  • iChatin Backdrops-tekniikka yhdstettynä Photobooth (2.0) efekteihin ja videon nauhoitukseen kuulostaa ensikuulemalta totaalilta killerisovellukselta videopodcasteihin. Pakko saada MBP :)
  • iCal päivittyy myös. Onko uudessa iCalissa edelleenkään viikkonumeroita?
  • Wikiserver on mainio juttu.
  • Podcast Producer näyttää mielenkiintoiselta.

Aiemmin Omenatarhassa

13 kommenttia

Mehumaija kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Minulle kelpaisi kyllä, jos Finderiin tulisi "kosmisia uudistuksia". Pelkäänpä pahoin, että saattavat jäädä kosmeettisiksi. :P

Uninen kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Ehm. Taidan olla aika kosmisen väsynyt tänään :P

Juha-Mikko kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Toisaalla vepissä Steven poikkeava esiintyminen on pantu myös merkille. Moni oli sitä mieltä, että hän oli sairaan oloinen.

Jussi kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Kosmeettisista uudistuksista oli tietenkin kyse, lähteenä Rory Priorin WWDC ennustukset

Jussi kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Tuon "It's still Windows" -läpän heitti Bertrand Serlet, joka on ennekin ollut oikein hauska mies.

Tuota Steven terveydentilan ja esitysten pikkutarkkaa vahtimista en oikein jaksa, niistä on jo jauhettu ihan liikaa. Mies vanhenee, kuten muutkin. Täten vastuuta pitää alkaa jakamaan ja se siitä. Muutenhan toi oli hyvä, mutta Schiller pitäisi laittaa vaihtoon, varmasti hyvä kaveri työssään, mutta ei oikein lavakarismaa.

Meeko kirjoitti 8.8.2006 · linkki +0 pistettä

Lavakarismaa voi opetella. Kokemus tuo varmuutta. :)

Nailor kirjoitti 9.8.2006 · linkki +0 pistettä

Applen uudistuksista näin ei-mäkistinä lähinnä Time Machine jäi mieleen. Versiohallinnan ulottaminen varmuuskopiointiin automaattisesti auttaa todennäköisesti ihmisiä säästämään dataansa. Vielä kun tuo pakottaisi tallentamaan sen versiohistorian myös jonnekin muualle, niin ei tulisi suru puseroon kovalevyn lauetessakaan.

Muut uudistukset olivatkin sitten jo melkeinpä kaikissa muissa järjestelmissä N vuotta nähtyjen ominaisuuksien lisäämistä, joka varmasti on tervetullut lisä mäkisteille. :)

Tony kirjoitti 9.8.2006 · linkki +0 pistettä

Lavakarismaa ei voi opetella. Sitä joko on tai ei ole.

Esiintymisharjoittelu ei tuo karismaa. Suomalaisista puhujista karismaa on lähinnä Sammon johtoryhmällä, ei ainakaan yhdelläkään nokialaisella tai sitten nykypolitiikolla.

Tony kirjoitti 9.8.2006 · linkki +0 pistettä

Olikohan Keynoten jälkeinen Virtual PC -tuotteen lopetusilmoitus jonkinlainen näpäytys pikkupoikain sormille?

Eihän virallinen selitys voi olla totta - että Microsoftilta puuttuu Intel-osaamista. Olihan siinä pikkufirmassa (Virtual PC:n kehittänyt) tietysti vain PowerPC-koodaajia jotka "ystävät pohjoisessa" silloin aikoinaan ostivat. Kai heilläkin on ollut ajoissa tietoa siirtymisestä Intel-pohjalle?

Spekulaatio: voisiko tuon seurauksena Leopardin BootCamppi toimia OS X:n päällä ikkunoituna versiona kuten MS Virtual PC? Nykyinen boottailu kun on hankala tapa tehdä ihan oikeasti töitä kummallakin alustalla.

Nailor kirjoitti 11.8.2006 · linkki +0 pistettä

Joku tuntuu nyt mättävän, ei tullut ensimmäisellä kerralla tänne, joten uusi yritys. Slashdotista löytyi hieman toisenlainen näkökulma.

Jussi kirjoitti 11.8.2006 · linkki +0 pistettä

En usko että VPC:n lopetus oli näpäytys, Microsoftilla ei vaan ole kiinnostusta kilpailla kenenkään kanssa, mäkille on jo Parallels ja VMWare on tulossa. Lähteekö Microsoft kehittämään jotain softaa Mäkille ja oikeasti kilpailemaan suosiosta: ei varmasti lähde, johan se nähtiin IE:n kanssa. Keskittyvät Officeen (josta ilmoitettiin myös poistettavan Visual Basic) ja pariin windows porttiin (RDC ja Messenger)

Asiaa voi katsoa myös siltä kannalta, että microsoftilla on kaksi tuotetta joilla he tekevät rahaa (ja joihin siis keskitytään) Office ja Windows. Bootcampiin, VMWareen ja Parallelsiin pitää ostaa (hyvin kallis verrattuna OEM hintaan ) Windowsin lisenssi jotta niitä voisi käyttää. Täten MS saa rahaa ilman että investoi virtuaalikoneen kehittämiseen mäkille.

Soosi kirjoitti 13.8.2006 · linkki +0 pistettä

Kaatuukohan kone jos selaa aikaa taaksepäin Time Machinessa iBook geenelkulla :-P

Unin kirjoitti 29.8.2006 · linkki +0 pistettä

kokokoko



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200608

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Ei enää Stevenote

Julkaistu 2 vuotta, 3 kuukautta sitten lokeroihin apple, huhut

13 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »