Joulunviettomme alkaa jo tammikuussa
sunnuntaina 31. joulukuuta 2006Omenatarhablogin uudistus ei ole sujunut ihan odotetusti. Syyskuun alkuun tähdätty julkaisu on venynyt kuin Vistan aikataululut konsanaan. Hyviä ja huonojakin tekosyitä on riittämiin, mutta ajattelin tehdä yhden lupauksen uudelle vuodelle: elämä takaisin vanhaan blogiin kunnes uusi on julki. (Nyt saa tehdä banzai-vetoja siitä kauanko em. lupaus pitää.)
Muut harrastukset ovat vieneet huomiota myös Omppumaailman seuraamiselta, mutta sen verran on selkärangassa jo mäkistiä, että joulukalenterin luukkuja on jo availtu ahkerasti. Mäkkimiesten joulu, Macworld San Francisco, järjestetään tänä (ensi) vuonna siis tammikuun 8.-12. päivä, ja aattojuhlallisuudet alkavat tiistaina klo 19 Suomen aikaa. Macworld-peijaisia seurataan taas tuttuun tapaan livenä muun muassa #Unessa.net irc-kanavalla.
Koko syksy on ollut melkoista haipakkaa Apple-huhujen maailmassa. Cnet julkaisi hiljattain listan kaikkien aikojen mehevimmistä Apple-huhuista, jolta löytyy mm. tammikuuksikin kovasti odotettu iPhone. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse elää pelkästään huhujen varassa, sillä pelkästään jo faktojenkin valossa tammikuun Macworldistä on odotettavissa erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Apple valloitti jouluhulinojen aikaan Amazon.comin mp3-soitinten, kannettavien, ja pöytäkoneiden myyntilistat. Ensimmäisen lomaviikonlopun jälkeen iTunes Music Store oli ajoittain kokonaan saavuttamattomissa kun ihmiset halusivat ostaa musiikkia lahjaksi saamiinsa soittimiinsa. Vaikka jotkut ehtivät jo (virheellisesti) tulkita iTunesin myynnin laskeneen, se on mitä todennäköisimmin huikeassa kasvussa tänäkin vuonna.
Entä miten käyttöjärjestelmäsota etenee? Microsoftin uutta Visvaa ei vielä ole edes julkaistu kuluttajille kun siitä on jo löydetty lukuisia kriittisiä tietoturva-aukkoja. Pimeillä markkinoilla kräkkerit kauppaavat puolisalaisia tietoja pahimmista haavoittuvuuksista kymmenillä tuhansilla dollareilla. Ehkä hilpeimpänä kömmähdyksenä Microsoftin ikuisuusprojektissa oli hiljattain havaittu yhteensopivuusongelma, joka esti ohjelmistojätin Zune-soittimen toiminnan uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Julkaiseeko Apple uuden Leopardinsa jo tammikuussa, juuri ennen Microsoftin vuosia tehtailemaa h-hetkeä? Kannattaa pysyä kanavalla.
Wired-lehden Cult of Mac blogissa julkaistiin mainio artikkeli kysymyksistä joihin Applen pitää vastata tulevan vuoden aikana. Joitakin vastauksia saataneen jo Macwordissä, mutta kaikkia vastauksia tuskin tietää Applen johto itsekään. Vuodesta 2007 tulee joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen vuosi mäkistin näkökulmasta.
Näiden sanojen myötä haluan toivottaa erittäin iloista vuodenvaihdetta kaikille toverimäkisteille, ja toki myös kaikille niille jotka eivät vielä ole päässeet Omppuiloista nauttimaan (lisää tästä tulevassa podcastissa)! :)