Paremman perään
sunnuntaina 1. huhtikuuta 2007Muutama vuosi sitten kun siirryin Mac-käyttäjäksi, OS X oli selkeästi markkinoiden paras käyttöjärjestelmä. Se oli vakaa, helppokäyttöinen ja turvallinen. Tiikerin myötä Mac OS X:n kehitys ei ole jatkunut samassa tahdissa ja se onkin monilta osin jäänyt jälkeen kilpailijoistaan. Omenatarhassakin raportoidun MOAB-tempauksen myötä purettiin viimeinkin myytti siitä, että Mac-käyttäjät olisivat immuuneja tietoturvahyökkäyksille. Itse asiassa, kuten maailman vaikutusvaltaisin IT-alan edustaja Bill Gateskin totesi, Mac OS X 10.4 on niin heikko, että siitä löydetään haavoittuvuuksia joka päivä. Myös Applen laitteiden taso on heikentynyt viimeaikoina. Kannettavat palavat, pöytäkoneet ovat hitaita ja bugisia, eikä Mac minikään ole enää niin edullinen kuin julkaisunsa aikoihin.
Omenatarhablogin hiljaiselo ei ole ihan kokonaan johtunut työkiireistä. Toinen, paljon merkittävämpi syy tämän blogin kirjoitusten vähenemiseen on ollut se, että olen alkanut seuraamaan entistä tiiviimmin Windows-maailman asioita ja huippuhienon Windows Vistan esiinmarssia. Kotiini ilmestyi viime kuussa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen upouusi Dell-merkkinen PC, johon oli muiden hyödyllisten ohjelmien lisäksi esiasennettu Windos Vista Hyper Ultimate. Tämä uusi Windows on kertakaikkiaan niin paljon Mac OS X:ää hienompi ja parempi, että olen päättänyt siirtyä takaisin PC-käyttäjäksi. Siirroksen myötä olen avannut tänään uuden blogin: Ikkunat Voittaa Sittenkin Omenan.
IVSO tuulettaa Omenatarhan tunkkaiset hajut nurkista ja tämän muutoksen myötä Omenatarhablogi kuopataan lopullisesti. Tervetuloa tutustumaan uuteen blogiin! Kiitos kaikille Omenatarhablogin lukijoille kuluneista vuosista ja tuhansista lähettämistänne kommenteista. Windows-käyttökokemuksia ja muita kommentteja saa jättää tähänkin merkintään :)
Aurinkoista huhtikuun ensimmäistä!