iPhonen lumo

keskiviikkona 27. kesäkuuta 2007

iPhonen nostattama mediamyllerrys on paisunut käsittämättömiin mittasuhteisiin. Kymmeniä Mac-aiheisia RSS-syötteitä lukevana olin jo ehtinyt pitkälti turtua koko uutisointiin, kunnes luin jutun TUAWin iPhone-vapaasta syötteestä. Rummutus on siis jo niin hektistä, että se alkaa käymään jopa fanien hermoille.

Tänä perjantaina koittaa viimein se päivä, jota monet ovat odottaneet. Apple on varautunut iPhone-päivään muun muassa teetättämällä Apple Storen henkilöstölle uudet iPhone-aiheiset työasut ja kieltämällä koko henkilöstöltä kaiken henkilökohtaisen elektroniikan käytön työpaikalla tällä viikolla. iPhonea yksinoikeudella jälleenmyyvä AT&T (Cingular) on sekin varautunut alkurumistykseen sitomalla kaiken henkilökuntansa — jopa esimiehet — kiertäviin asiakastehtäviin viikonlopuksi. Jokaiseen työvuoroon on palkattu kiireapulaisia ja perjantaina kaikki ketjun kaupat sulkevat ovensa noin klo 16 saadakseen pari tuntia aikaa erikoisvalmisteluihin ennen klo 18.00 alkavaa myyntiä. On erittäin todennäköistä, että tuhannet jenkit ottavat perjantain työpäivästään vapaata päästäkseen muodostamaan käsittämättömän pitkiä jonoja omppukauppojen edustoille ennen h-hetkeä.

Uuden Nokia N95:n omistajana tulee väistämättä mieleen, että mikä kumma saa ihmiset kuolaamaan kontrolloimattomasti iPhonen perään. Nokiani on pienempi ja kevyempi, ja toisin kuin iPhonessa, siinä on hyvä 5 Mpix kamera, 3G-ominaisuudet ja GPS-paikannin. Puhumattakaan siitä, että voin asentaa siihen kymmeniä ilmaisia ohjelmia. Mutta. Vaikkakin nuo tiedot pitävät paikkansa, iPhonen kannalta niillä ei (edelleenkään) ole mitään merkitystä. Vaikka Apple itsekin sortuu vertailemaan iPhonea muihin puhelimiin, vertailu on suurimmaksi osaksi hyödytöntä.

iPhone luo kokonaan uudenlaista kysyntää helppokäyttöisille puhelimille samaan tapaan kuin Nokia loi aikoinaan tarpeen matkapuhelimelle. Jo pelkkä esittelyvideo iPhonen käytöstä saa minkä tahansa olemassaolevan puhelimen käytön vaikuttamaan hel-vetin hankalalta. Miksi? Koska minkä tahansa nykyisen puhelimen käyttö on hel-vetin hankalaa. (Uudet Series 60-puhelimet ovat erityisen hyvä esimerkki erityisen huonoista käyttöliittymistä.) Uskon, että jo pelkästään tämä asia takaa Applelle hyvät näkymät korkealle asettamiensa myyntitavoitteiden suhteen.

Ja mitä myyntiin tulee, siinäkin Apple on oikeilla jäljillä. iPhonea on alusta asti markkinoitu high-end laitteena, jolloin sen ei tarvitse kilpailla hinnalla. Ja vaikka iPhone ei selkeästikään ole edullinen puhelin, esimerkiksi tuo Nokia N95 maksaa jenkeissä reilut parisataa dollaria iPhonea enemmän. Applen vahva brändi mahdollistaa hyvät katteet ensimmäisen sukupolven tuotteista. Viidensadan dollarin myyntihinta laitteesta jota Nokia valmistaisi noin 50 dollarin kustannuksin jättää Applellekin varmasti riittävästi katetta tulevien mallien kehitykseen. Ja kun seuraavan sukupolven laitteet myydään piirun verran halvemmalla tai leveämmin segmentoiden, kasvavat myyntimäärät kompensoivat pienempää katetta.

Nähtäväksi jää millä aikataululla puhelin tulee Eurooppaan. Ensimmäisen sukupolven iPhone on jenkkipuhelin. Se on suunniteltu hyvin erilaisille markkinoille kuin mihin me olemme täällä Suomessa tottuneet, eikä se varmasti tulisi olemaan suuri tekijä missään segmentissä täälläpäin maailmaa. Vielä. Kunhan Apple saa neuvoteltua partnereita Euroopan myyntiin, sillä on kaikki mahdollisuudet pistää pakka sekaisin myös Euroopassa.

Tätä ihmettä odotellen jään mielenkiinnolla seuraamaan lähipäivinä jenkeissä tapahtuvaa joukkohysteriaa.


Aiemmin Omenatarhassa

7 kommenttia

Juba kirjoitti 27.6.2007 · linkki +1 piste

Jenkkimarkkinat matkapuhelimien osalta vaikuttavat laahaavan evoluutiossa jonkin verran Suomen takana, käsittämätöntä bullshittia jota Suomessa ei enää nähdä ovat esimerkiksi vaikeasti tulkittavat puheluiden perhehinnoittelut ja operaattorisidonnaiset palvelut. Ylipäätään se että iPhonea, planeetan hypetetyintä puhelinta, autuaaksi tekevää laitetta, saa toistaiseksi vain ja ainoastaan yhden, siis yhden, operaattorin toimittamana, on täysin käsittämätöntä. Joka tapauksessa uudet avaukset esimerkiksi käyttöliittymäpuolella tuovat tervettä tarvetta ajatella myös kilpailijoiden leirissä.

rahina kirjoitti 28.6.2007 · linkki +0 pistettä

Eipä Yhdysvallat ole ainoa maa jossa tietty haluttu puhelinmalli on vain yhdeltä operaattorilta saatavissa. Mm. eräs nimeltämainitsematon suomalainen matkapuhelinvalmistaja harrastaa samaa täällä Irlannissa ja jorpakon toisella puolella Briteissä. Jos tälläisen puhelimen sitten haluaa ja sattuu "väärällä" operaattorilla olemaan asiakkaana, vaihtoehtoina on maksaa operaattorille lukitsemattomasta mansikoita (yleensä n. 2x suomen hinta) tai tilata se ulkomailta. Kyseessä on siis ns. suuren maailman tapa, jota ei vain suomessa tavata. Epäilisin että tätäkin tullaan pikkuhiljaa Suomessakin muutaman vuoden sisällä näkemään...

Juba kirjoitti 28.6.2007 · linkki +0 pistettä

Toivon että kyseinen malli ei Suomessa yleisty; se olisi askel taaksepäin. Ansaintalogiikka joka perustuu kuluttajan vaihtoehtojen rajoittamiseen on huonoa bisnestä miltä tahansa firmalta. Muissa maissa kuluttajat eivät vielä ole välttämättä tottuneet yhtä hyvään kuin Suomessa. (Pitänee myöntää silti että kuolasin tänään kytkykauppakommunikaattoria, sellainen olisi hieno. Operaattorit myyvät sitä SIM-lukitsemattomana joten mukana tulevaa liittymää ei olisi pakko käyttää.)

Mutta aiheeseen palatakseni, Tietoviikko uutisoi muutama päivä sitten, että Nokia on aikeissa viedä "suomalaisen mallin" jenkkeihin päästäkseen paremmin markkinoille portinvartijaoperaattoreiden ohi. Erittäin mielenkiintoinen strateginen päätös, saa nähdä miten käy. Linkki uutiseen: http://www.tietoviikko.fi/doc.do?f_id...

Oskar kirjoitti 30.6.2007 · linkki +1 piste

Mediamyllerryksestä täytyy sanoa että Apple osaa. Satun olemaan paikan päällä. Jonoa oli, mutta on sitä suurempiakin nähty jossain Starwarseissa. Mutta se mikä pisti silmään niin jokainen itseän kunnioittava aamuohjelma kommentoi iPhonea ja monessa show:ssa oli iPhone esillä. Ja kun kävin katsomassa jonoa New Yorkin 5th Avanuen kaupan edessä niin siellä tuntui olevan yhtä paljon median edustajia kuin itse jonottajia. Mielenkiintoista oli että lyhemmät jonot olivat AT&T:n omien kauppojen edessä ja suht. lyhyellä jonotuksella olisi saanut vehkeen jos olisi halunnut. PItänee katsoa jos ei kaupoissa ei ole ruuhkaa huomenna jos vaikka itse pääsisi kokeilemaan onko se yhtä helppo käyttää kuin mitä mainokset ja demot lupaa.

Treonautti kirjoitti 30.6.2007 · linkki +0 pistettä

Puhelin, jonka käyttö ei ole helvetin hankalaa, ja johon saa sellaisia ohjelmia joista muiden puhelinten omistajien on turha edes haaveilla (itselläni mm. monipuolinen tähtikarttaohjelma, kiinan kielen sanakirja jossa käsialatunnistukseen perustuva syöttö) on tietenkin Treo. Siinä yhdistyvät Palm-kämmentietureiden ja helppokäyttöisten puhelinten parhaat puolet, ja sen sähköposti ja selain toimivat mainiosti EDGE-verkossa. Enpä usko, että kenenkään Treon käyttäjän tarvitsee haaveilla iPhonesta, saati nokialaisista ;-)

Uninen kirjoitti 30.6.2007 · linkki +0 pistettä

Jenkkimarkkinoihin liittyen, täytyy muistaa, että kytkykauppa ei ole sama asia kuin kuluttajan lukitseminen. Esimerkiksi oma Nokia N95 luurini (josta maksoin kokonaiset nolla euroa) on hankittu liittymän yhteydessä, mutta se on silti SIM-lukitsematon. Voin käyttää puhelimen kanssa mitä tahansa liittymää, jos niin haluan. Voin myös vaihtaa puhelimen toiseen malliin ilman suuria kommervenkkejä. Kytkykaupan voi siis tehdä myös fiksusti.

Oskar: mukava kuulla! Laita ihmeessä lisää kommentteja jos saat uutta kerrottavaa. Tai laita vaikka meiliä (omenatarha @ tämä domain) tai viestiä palautelomakkeen kautta jos halua turinoida pidemmin. Referoin sitten blogimerkinnässä.

Treonautti: Olen käyttänyt Palmia useita vuosia ja kokeillut Treoa (ei mitn hajua mallista) lyhyesti. En kyllä sanoisi sitä missään tilanteessa helppokäyttöiseksi. Jos tähtikarttaohjelmia ja kiinan kielen sanakirjaa ei saa millekään muulle puhelimelle niin se on sitten kaiketi Treon markkinarako :)

Oskar kirjoitti 1.7.2007 · linkki +0 pistettä

Tässä lisää kommentteja iPhone ensi kosketuksen jälkeen. New Yorkin 5th Avenuen kaupassa oli ruuhkaa mutta sisälle pääsi ongelmitta ja iPhoneakin pääsi näpelöimään kunhan oli haukkana paikalla, kun jokin demo laitteista vapautui.

Käyttöliittymä on upea ja helppokäyttöinen. Laitetta oli mukava käyttää ja mietin etukäteen miten hyvin graafisesti niin intensiivinen vehje toimii. Käyttö oli jouhevaa. Ja kaikki tilan mutokset toimivat mukavasti ja riittävän nopeasti. Mutta viiden minuutin kokeilun aikana törmäsin useaan ongelmaan. Jossain vaiheessa jos käänsi puhelimen vaaka-asentoon niin laite näytti vain mustaa ruutua ja ainoa keino oli painaa laitteen ainoata nappulaa ja palata Home screenille. Enkä demolaitteessa olevia videoitakaan saanut toimimaan. Lastentauteja kuten aina ensimmäisen polven uusissa laitteissa. Ärsyttävintä oli se että Home screenillä oli YouTube ikoni, joka ei toiminut. Web surfailukaan ei aivan yltänyt mainosvideoiden lupauksiin, mutta tuntui silti paremmalta kuin monessa muussa vastaavan kokoluokan laitteessa.



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200706

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä iPhonen lumo

Julkaistu 1 vuosi, 5 kuukautta sitten lokeroihin apple, atandt, cingular, eurooppa, hysteria, iphone, nokia

7 kommenttia (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »