Kaikkien aikojen kallein Mac?

keskiviikkona 9. tammikuuta 2008

Apple julkaisi hieman yllättäen tänään päivitetyn Mac Pron ja XServe-palvelimen. Uudessa Pro Mäkissä on kaksi Intelin neliytimista Xeon-prosessoria jotka puurtavat jopa 3,2 GHz nopeudella. Näytönohjaimia on päivitetty myös ja tallennustilaa mahtuu nyt mukaan jopa neljä teratavua. Pro mäkkyrän hinnat alkavat 2499 eurosta, toimitusten luvataan käynnistyvän kahden päivän sisällä.

Mikäli lompakko pullotus taskussa vaivaa, sitä pääsee laihduttamaan huomattavasti Mac Pron lisävarusteilla. Koneelle syntyy pelkistä rautalisäosista (mm. lisämuisti, lisälevyt, Cinema Display-näytöt) hintaa reilusti yli 23000 euroa. Otsikon väite kaikkien aikojen kalleimmasta (pöytä)mäkistä ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä tietokoneiden hinnat laskevat jatkuvasti, mutta eipä Pro Mäkkiä ainakaan halvaksi tarvitse haukkua :)

Applen tuotejulkistukset vain viikkoa ennen Joulua (MWSF08!) herättävät ainakin allekirjoittaneessa hurjasti kysymyksiä. Omenatarhablogi seuraa tilanteen kehittymistä ja raportoi myös Macworld-tapahtuman erikoisjärjestelyistä lähipäivien aikana. Pysykää kanavalla!


Aiemmin Omenatarhassa

1 kommentti

antris kirjoitti 9.1. · linkki +0 pistettä

Tuo mainitsemasi "alkava" hinta on 8-corelle, quadcoren saa lähtöhintaan 2039€. Saa nähdä, taipuuko oma mieli kevään konehankinnoissa iMaciin vai Mac Prohon.



Kommenttien muotoiluohjeet

Unessa.netOmenatarhaArkisto200801

Omenatarha on osa Unessa.net-sivustoa.
Tietoa Unessa.netin Omenatarhasta
Copyleft © 2004-2008 Ville Säävuori

Lyhyesti

Luet Unessa.netin Apple- ja Mac-aiheita käsittelevää Omenatarhablogia.

Metatietoja merkinnästä Kaikkien aikojen kallein Mac?

Julkaistu 11 kuukautta sitten lokeroihin macpro, mwsf, tuotepäivitys, xserve

1 kommentti (Kommentoi)

« edellinen | seuraava »