Alunperin hetken mielijohteesta lähtenyt idea miitata porukkaa kaupungilla kasvoi viikon mittaan ihan Oikean miitin mittohin kun porukkaa lupautui tulemaan Tampereelta ja Helsingistä asti. Huoli baarien tungoksesta päätettiin ratkaista kokoontumalla paikalle tarpeeksi ajoissa. Cosmic Comic Cafe oli jokseenkin luonnollinen valinta miittipaikaksi.
Lauantai varttui illaksi kohtuullisen nopeasti kun heräsin keskellä päivää ja koko kämppäkin piti vielä siivota ennen iltaa. Pysyin hienosti aikataulussa ja ennenkuin huomasinkaan oli jo aika hypätä bussiin. Vähän kahdeksan jälkeen oltiin jo Numenorin kanssa Adassa kebabilla. Päädyimme lopulta kosmikkiin puoli yhdeksän maissa, Lapa ja Veera olivat jo paikalla. Siitä se sitten alkoi =)
Paikalle ilmaantuivat lopulta (irkkinickein tai www:ssä muuten käytetyin tunnusten mukaan) Numenor, Pilkku, Tuhoton, oht, Nolte, gettis, anodis, Seppo, Laurakarhu, seireeni, sauri, Urpi ja Max_. (...sekä joukko muita joita en tuntenut tai muista enää tai jotka vain piipahtivat kuten Kylis ja Riina =) Oht ehti poistua miehensä kanssa noin minuuttia ennen kuin suuri osa konkkaronkasta tupsahti paikalle. Alkuilta sujui häröilevän lennokkaasti Aliaksen ja laatujuomisen parissa :)
Pitkällisten etsintöjen jälkeen myös oca ja Deli- ilmoittivat läsnäolostaan. Olimme muun jengin kanssa tässä vaiheessa kerinneet jo Dynamon ovelle, mutta lähdimme Veeran ja Lapan kanssa moikkaamaan tyttöjä kulman taakse muiden jäädessä jonottelemaan sisälle Dynamoon. Iloisten ja pikaisten tervehdysten jälkeen eriydyimme uudemman kerran; me jatkoimem matkaamme Dynamoon ja nuo muut viisseiskaan.
Dynamo oli nopeesti koluttu ja lopulta päätimme vaihtaa vielä kerran maisemia ja mennä muiden mukana viisseiskaan. Ilta kului siellä rattoisasti, meillä oli oikein kivaa! =) Tanssilattialla irtosi kehosta ainakin toivottavasti suurin osa siitä turhautuneisuudesta jota siihen oli viimepäivinä kertynyt. Oli kaikenlisäksi todella mukavaa tavata ennen vain virtuaalisia ystäviä livenä ja kerrankin viettää edes lyhyen aikaa yhdessä niin että näin monet tutut istuivat saman pöydän ääressä.
Enemmän kuin hieno ilta, seuraavan miitin tulee olla vähintään yhtä mukava! =)
Kiitos kaikille, jotka olitte paikalla. Kiitos! =)