PalauteTekstitKuvat

Jääkäri Säävuori VI
armeija-aika pähkinänkuoressa

PorPR / II 99 / Tupa 15 Suoritin asepalvelukseni Porin Prikaatissa, 5.7.1999 - 31.12.1999 välisenä aikana. Aamuja kertyi siis kaikenkaikkiaan 180, joista metsässä tuli vietettyä kokonaista kolme...

Alokasaikani vietin Sotilaspoliisi- ja Tiedustelukomppanian tuvassa 15, josta myöhemmin muodostui legenda meidän tupalaisen keskuudessa. Tuvassa oli itseni lisäksi 11 muuta alokasta, sain näistä tyypeistä todella monta pitkäaikaista kaveria. Tänä aikana lempinimekseni vakiintui Säämies - muistaakseni tämä oli alunperin Tiittasen keksintö, mutta se tarttui lopulta kaikkien mieleen...

Palveluskelpoisuusluokkani on A. Taistelijantutkinnosta sain muistaakseni 98 pistettä (sadalla pisteellä olisi saanut kuntoisuuslomaa...) Tämä pistemäärä oikeutti jaettuun kolmanteen sijaan komppanian sisällä. Tämä lienee ainoa hyvään arvosanaan yltänyt suoritukseni koko armeija-aikani historiassa. =)

Serkkupojat armeijassa...

Alokasajan jälkeen minusta tehtiin Tiedottajan apulainen ja muutin Esikunta- ja Huoltokomppaniaan, josta ei koko neljän kuukauden aikana löytynyt paljoakaan hyvää sanottavaa. Verrattuna SPOL-komppaniaan, tätä ei oikein voinut sanoa edes armeijaksi. Tupakavereista kuitenkin löytyi paljon hyviä tyyppejä, tämä oli viimeisten neljän kuukauden aikana ainoa hyvä asia EHK:ssa.

OHI ON !Kotiutuminen koitti lopulta  p i t k ä n  odotuksen jälkeen Millenniumin aattona, 31.12.1999. Paria päivää aikaisemmin minut nimitettiin Porin Prikaatin Sotakirjeenvaihtajaksi Yliluutnantti Vihurilan toimesta.

Näin jälkeenpäin ajateltuna koko armeija-ajasta jäi ainakin itselleni melkoisesti positiivisia kokemuksia ja hyviä kavereita. Kyllähän niitä vähemmänkin hauskoja kokemuksia kertyi melkoisesti, mutta ne onneksi unohtaa melko pian...

Ville S.
Ville Säävuori

Lisätietoja (yhteystiedot ym.)


(c) Ville Säävuori, 2000