PalauteTekstitKuvat

luulin, että armeija sotkisi mun ja Sallan välit ainakin jossain määrin silloin kun emme näkisi toisiamme. Näyttää kuitenkin siltä, että tilanne on ihan päinvastainen - vaikeudet alkavat vasta silloin kun näemme taas toisemme pitkän työviikon jälkeen. Viikolla kun olemme erossa toisistamme kaikki menee suurinpiirtein odotusten mukaan, mutta vaikeudet alkavat taas heti kun kohtaamme toisemme.

Tästä irrationaalisempaa tilannetta en enää voi kuvitella. Kumpikin yrittää parhaansa, ehkä yritämme liikaa, mutta jokatapauksessa ajaudumme aina ennemin tai myöhemmin kinastelemaan jostain ihan epäoleellisesta seikasta. Outoa on myös se, että samaan aikaan tunnen rakastavani tätä nuorta naista enemmän kuin koskaan. Tänään olemme ollet yhdessä kymmenen kuukautta - kynmmenen elämäni parasta kuukautta. Onneksi pääsen pian jatkamaan normaalia elämänrytmiä, toivoisin että saisimme myös Sallan kanssa siitä vanhasta rytmistä taas kiinni. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen.

Tapasin tänään uuden ystäväni, Seppo Säämäen. Hyökkäsimme yhdessä erääseen turkulaiseen sarjakuvakahvilaan ja puhuimme kaikesta mahdollisesta (enimmäkseen tietokoneasioista) n. 2,5 tuntia. On todella mukavaa ja virkistävää keskustella vaihteeksi uusien naamojen kanssa, uudet ihmiset ovat mielenkiintoisia ja niiltä saa hirveästi uusia mietteitä ja näkökulmia asioihin. Toivottavasti tämä yhteystyömme tuottaa paljon muutakin kuin pelkästään superhienoja www-sivuja! :)

Uusia mietteitä tarjoaa myös Alavus, josta on kotoisin muun muassa noheva taistelijaparini Pasi Viinamäki. Yhdessä muutaman kaverinsa kanssa Pasi on innokkain mielin ryhtynyt puuhastamaan uuden verkkolehtiprojektimme kimpussa. Tällähetkellä en viitsi paljastaa tulevasta megauutuudesta muutakuin sen, että luvassa on todellakin jotain mitä kannattaa odottaa! Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan uuden lehtemme ensimmäinen painos julkaistaan osoitteessa xxxxxx.xxx joskus tammikuun aikana. Lisätietoja tästä(kin) projektista odotettavissa - takuulla. Tässä yhteydessä on pakko heittää terveiset eräälle toivottavasti tulevalle yhteistyökumppanilleni, Mika Ijäkselle, joka on näitä Pasin tuttuja. -Kiitokset siitä armysivujen vieraskirjakommentista! ;) ...ja tervetuloa Messiin!

tulevasta talvesta näyttää tulevan - ja todennäköisesti myös tulee - poikkeuksellisen vittumainen. Eikä ihme, sillä niitä talvirenkaita ei edelleenkään ole tiedossa!

liukastelemisiin.

VS,
22.11.1999

 

Tämä teksti on alunperin julkaistu kotisivujeni etusivulla.

Etusivu - Kirjoituksia - 22.11.1999

(c) Ville Säävuori, 2000