vaihtoehtoinen helvetti

itsestäänselvyyksiä

Mikä tässä elämässä on itsestään selvää? Mulle ehkä erilaiset asiat on itsestäänselvyyksiä kuin muille. Toisaalta kaikki haluavat kuvitella olevansa erilaisia, vaikka todellisuudessa kaikkihan ovat aivan samanlaisia. That's life.

 

Lyhyen mietinnän tuloksena, itsestään selviä asioita ovat:

 

Onko rakkaus itsestäänselvää?

Tuo on lyhyen pohdiskelun jälkeen melko mielenkiintoinen kysymys. Parhaimmillaan rakkaus voi olla itsestäänselvää, mutta tätä ei saa missään nimessä silloin yhdistää parisuhteeseen. Rakkaus voi olla itsestänselvää samalla kun parisuhteen ylläpitäminen ja sen olemassaolo ei ole.

Itse olen mieltänyt rakkauden ikäänkuin suureksi kaupungiksi, joka sykkii kahden sydämen tahdissa. Tämä kaupunki kasvaa pienestä kylästä ajan mittaan mahtavaksi megalopoliksi näiden ihmisten kasvaessa yhä lähemmäs toisiaan. Tämä kasvu ei voi tapahtua vuodessa eikä kahdessa, tässä ajassa voi korkeintaan pystyttää yhden suuren pilvenpiirtäjän. Rakkaus kasvaa oikeisiin mittoihinsa vasta vuosien kehityksen myötä ja tällöin se vasta saavuttaa sellaiset mitat, ettei edes suurinkaan meteoriitti voi sitä tuhota.

 

Kasvun vaiheita

Se polttoaine, jota tarvitaan rakkauden kehittämiseen ja kasvattamiseen, tulee parisuhteesta. Hyvin toimiva, avoin ja rehellinen parisuhde muodostaa kahden ihmisen väliselle rakkaudele sellaisen kasvualustan, jonka päälle on hyvä rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

 

Kehittymisen edellytykset

Parisuhteen kehittymisen edellytyksinä pidän muutamaan asiaa. Ensinnäkin suhteen vahvin perusta on luottamus. Luottamus mukautuu tekojen mukaan omaa rauhallista tahtiaan. Jos jossain vaiheessa matkaa tätä koetellaan, korttitalo joko pysyy pystyssä tai sitten ei. Jos toisen luottamuksen pettää, sitä on tuskallisen vaikea saada takaisin ennalleen. Käytännössä joutuu rakentamaan koko korttitalon uudestaan. Perustuksia myöten.

Toinen perusedellytys, jonka kunnollisen parisuhteen täytyy täyttää, juontuu rehellisyydestä. Avoimuus suhteessa, sen kaikilla alueilla, on äärimmäisen tärkeää. Kaikein mitä jättää selkänsä taakse, löytää takuuvarmasti vielä jonain päivänä edestään. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki asiat pitäisi suhteen sisällä jakaa- ei tietenkään. Vaan kaikki suhteeseen liittyvät asiat pitää olla avoimesti esillä, eikä mitään ole syytä jättää kertomatta.

Kolmas tärkeä asia juontuu edellisestä. Kommunikointi on yksi parisuhteen tärkeimmistä osa-alueista. Ellei henkilöiden välinen kommunikointi toimi - mikään ei toimi. Kaikista asioista pitää pystyä keskustelemaan, mikään asia ei voi olla sellainen, etteikö siitä voisi jutella.

Neljäs kohta parisuhteen kehittymisen edellytyksenä on mielestäni työ. En tarkoita työssä käymistä, vaan oman suhteen tietoista kehittämistä. Ensimmäisinä kuukausina tämä työ tuntuu useimmiten kutkuttavan mukavalta yhdessäololta, mutta asiat muuttuvat ajan mukaan. Samaa yhdessäoloa ja yhteisten asioiden jakamista tulee kuitenkin pitää yllä. Jos parisuhteen ylläpitäminen rupeaa jossain vaiheessa tuntumaan ihan oikealta työltä, jotain on pahasti pielessä. Sen on tarkoitus olla hauskaa ja ainutlaatuista - ei irvistelyä!

 

Takaisin rakkauteen

Rakkauden kehittymiseen on siis monta vaihetta ja parisuhteella on tässä hyvin tärkeä merkitys. Rakkaus voi kuitenkin kehittyä ja kasvaa ilman parisuhdettakin. Rakastan minäkin montaa muutakin asiaa kuin tyttöystävääni - esimerkiksi vanhempiani ja lemmikkiäni. Jos tätä näkökulmaa ruvetaan miettimään vähän laajemmin, päästään käsiksi rakkauden ja parisuhteen väliseen yhteyteen.

Rakastavaisten rakkaus kehittyy ihastumisesta parisuhteen kautta rakkaudeksi. Nyt jos parisuhde katkeaa, tämä rakkaus voi muuttua kokonaan vihaksi tai ainakin kylmetä melkoisesti. Jos rakkaus on todellista, ei parisuhdekaan varmasti katkea yhtäkkiä, vaan kyseessä on pidempi prosessi. Jos parisuhteen rappeutuminen kestä pitkään, prosessi tapahtuu hitaasti, ikäänkuin kaiken taustalla. Tällöin voidaan ajautua tilanteeseen, jossa parisuhde onkin lähes olematon, vaikka rakkauden voima on pysynyt kokonaan tai lähes ennallaan.

Tässä suhteessa haluan aina mieltää parisuhteen ja rakkauden kokonaan eri asioiksi. Parisuhteessa voi elää ilman rakkautta, ja rakastaa voi ilman parisuhdetta.

 

Loppuselvennykseksi

Olen itse käynyt läpi monta parisuhdetta ja tätä kirjoittaessa jo rakastunutkin kerran. Rakkauteni ei ole sammunut, mutta parisuhteesta en osaa oikein sanoa. Rakkauden voima on sen verran ihmeellinen, että sitä ei kyllä järkeilemällä tai millään muullakaan keinolla saa sammutettua (eikä toisaalta sytytettyäkään). Parisuhteen saa kuitenkin tietoisesti alistettua osaksi normaalia elämää, yhdeksi osaksi muiden joukkoon.

Itsestäänselvyyksiin kuuluu myös se, että elämä jatkuu ja maailma kehittyy. Tällä hetkellä oma elämäntilanteeni on se, että jokapäiväiseen eloon kuuluu työ ja opiskelu. Tässä järjestyksessä. Lyhyen ajan kuluttua on tarkoitus kääntää arvomaailmaa siihen suuntaan, että ensin tulee opiskelu ja sitten vasta työt. Näiden rinnalle on asetettava kaikki ne muut asiat, joita jokapäiväiseen elämään kuuluu. Parisuhteen hoitaminen on yksi näistä asioista. Koska olen jo useaan otteeseen todennut parisuhteen hoitamisen olevan liian suuri asia "kolmanneksi pyöräksi" edellämainittujen rinnalle, se on saanut jäädä hoidettavaksi niinkuin parhaaksi katsoo, päivä kerrallaan.

 

Tämä teksti on alunperin kirjoitettu Sallalle vastaukseksi esittämäänsä kysymykseensä "olenko minä itsestäänselvyys?". Toivon, että tämä valaisee käsityksiä siitä miten itse ajattelen näistä itsestäänselvyyksistä. Se mitä parisuhteen rakentamiseen tulee, on edelleenkin omalta osaltani melko selvää, otan asiat päivä kerrallaan.

 

Ville Säävuori, Ville@Unessa.net