Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Torstai, 22.2.2001

Olen jälleen kerran, tahtomattani yksin. Veera lähti aamulla kotiin samalla kun lähdin töihin. Oli mielenkiintoista herätä aamulla kun eilen illalla oltiin pailaamassa kaupungilla. Oli lievästi sanottuna tyhmä olo illalla kun tajusin, että ainoa päivä viikossa kun tarvitsee nousta aikaisin on torstai ja juhlimaan lähdetään tietysti sitten kaikista mahdollisista päivistä keskiviikkona...

Oli miten oli, se on ohi nyt. Ehdittiin olla muutama päivä yhdessä, rähjätä ja rakastaa, mutta nyt taas saa vuorostaan istua junaan ja tuntea alamäen kun seuraavat taival onkin sitten ihan yksinäinen ja kylmä. Lyhyt aika yhdessä tuntuu äkkiä niin pitkältä kun sitä vertaa siihen aikaan kun taas joutuu olemaan erossa. Suhteellisuus on jännä asia.

”Laivareissulla
on kaksi
funktiota...”

laivareissuja...Ehdittiin olemaan laivallakin koko tiistai pävä. Se oli taas sellainen tylsä laivareissu kun suurimman osan ajasta toivoisi olevansa jossain muualla kuin vasta menossa tai tulossa. Laivareissuilla on mun filosofian mukaan kaksi funktiota. Toinen on ryyppääminen ja toinen on rahan kuluttaminen. Jos ei harrasta ryyppäämistä tai se ei muuten vaan kiinnosta niin silloin laivalle pitäisi ottaa mukaan vieläkin enemmän rahaa ja kuluttaa sitä mitä ihmeellisempiin ostoksiin ja turhuuksiin. Jos laivalla on juomatta ja lähestulkoon ilman rahaa, se tuntuu vähän samalta kuin kävelisi ympäri linnanmäkeä ilman lipun lippua yhteenkään laitteeseen.

Olen reilun viikon verran nyt laistanut kaikista opiskeluista ja keskittynyt puolestaan töihin ja kaikkeen muuhun. Töiden osalta sama tahti jatkuu todennäköisesti vielä muutaman päivän, mutta sen jälkeen yritän ihan oikeasti taas irroittaa itseni irti näistä arjen kahleista. Pitäisi saada jostain rahat niihin pariin uuteen kirjaan ja sen jälkeen paeta viikoksi tai pariksi vaikka harjavaltaan isovanhempien luo lukemaan. Uskon että siellä maalaisidyllissä lukeminen olisi todennäköisesti ainoa järkevä ajanviete puutöiden lisäksi. Ja toisaalta ne puutyöt taas puolestaan tasapainottaisivat sen luku-urakan taakkaa hieman. Täytynee kokeilla...

Veera matkaa huomenna Lahteen katsomaan kisoja. Mä en osaa henkilökohtaisesti ymmärtää ketään, joka ylipäätään seuraa kyseisiä kisoja saatika sitten menisi paikanpäälle ja vielä maksaisi siitä lystistä. Tuntuu vähän ikävältä erota ptkäksi aikaa ja vielä joidenkin typerien MM-kisojen takia. No. Mä keksin itselleni kyllä tekemistä, mutta täytyy sitten vaan tyytyä olemaan yksikseen.

 

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti