Arki

Viikko Villeä.

maanantai, 25.9.

Yksi DJ-harrastuksen hienoimpia aspekteja on se kun pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Oman alter egon ympärille on syntynyt aktiivinen faniporukka ja sen sydämestä on löytynyt tiivis joukko hienoja tyyppejä, joita on upea sanoa ystäviksi. Viikonloppuna tapahtui jotain erikoislaatuista kun yksi porukan etäaktiiveista saapui visiitille Suomeen niinkin eksoottisesta paikasta kuin Kansasista.

Matkasin toisen Villen kanssa perjantaina iltapäivällä yllätyksenä Erkkiä vastaan HEL-Vantaalle mukanani kassillinen Lonkeroa, Batteryä, salmiakkia, ruissipsejä ja sen sellaista ideana kuskata Erkki vuokra-autollaan sieltä Turkuun niin että hän voisi rentoutua ja nauttia matkasta ajamisen sijaan. Tämä osuus suunnitelmasta vähän feilasi, koska mies ei suostunut päästämään meitä rattiin, mutta yllätys sentään toimi.

Ilta kului perinteiseen minionityyliin musiikin, hyvän ruaan ja överimitassa myös juoman ja saunan parissa. Roni oli fiksuna miehenä saanut idean tuoda mukanaan kuivatun vihdan, josta saatiin kyllä jonkun verran iloa, mutta enimmäkseen ihan helvetisti koivunlehtiä ja hirveä sotku saunaan ja pesuhuoneeseen.

Viihdytimme perjantaikompaniaa vähän pienemmän joukkon kanssa Erkkiä myös lauantain. Ohjelmaa ei varsinaisesti ollut, mutta päivään saatiin mahdutettua lyhyt kaupunkikierros, päivällinen Blancossa, shoppailua, bisset Donnalla, lisää saunaa, suomitelkkaria ja puolipakollinen YouTube-maratoni. Ilma oli uskomattoman hieno ja lämmin, mukavampi kuin monena heinäkuisena päivänä.

Sunnuntaiaamuna hyvästelyjen jälkeen jäi tuttu tyhjä fiilis. Taas kerran todella hieno viikonloppu.

tiistai, 19.9.

Päivä vilahti kuin silmissä asiakastapaamisella Hell-singin toimistolla. Takaisin tullessa satoi vettä, mutta mielessä oli tässä kohtaa vain illaksi sovitut treffit erään nuoren kaunottaren kanssa.

– oon tässä hansassa torin kulmalla vielä. missä nähdään?
– eerikinkadun sisäänkäynnillä?
– ok, 3 min!

Kävi ilmi, että Hansaan on kolme sisäänkäyntiä Eerikinkadulta. Seikkailu alkoi sen kolmannen kohdalta.

Vähän takeltelevasta alusta huolimatta illasta muotoutui oikein mukava. Jälleen kerran paikat olivat tuttuja, mutta nimet uusia. Jatkoilta vältyttiin vain täpärästi, koska ”mun sänky natisee”. Ehkä yksi huonoimmista syistä ikinä. Mutta ei sentään päädytty myöskään tänne kaatopaikan ja romuvaraston välimaastosta näyttävään luolaan. Ehkä ensi kerralla.

torstai, 7.9.

Tänään piti alkaa kesäloma. Vaan mökkireissun sijaan päivä alkoikin lääkärireissulla ja antibiooteilla. Tottakai.

en pääsekään ehkä matkaan. katsotaan huomenna uudestaan

Perkele.

perjantai, 1.9.

Uusi työ on muuttanut arkea yllättävän paljon, kun olen joutunut käytännön syistä muuttamaan vuorokausirytmin lähes päälaelleen totutusta. Tämä vaikuttaa myös radion tekemiseen, kun perjantaina pitäisikin yhtäkkiä valvoa lähes vuorokausi, ja tehdä sinä aikana kaksi täyspitkää työpäivää. I’m getting too old for this shit.

Se, ja epätoivoinen vimma pitää yllä jonkunlaista sosiaalista elämää. Jälkimmäisestä kyllä nautin täysin siemauksin.

tiistai, 29.8.

Sopivalla tavalla hektinen viikko päättyi upeaan viikonloppuun, jälleen kerran Etelä-Pohjanmaan lakeuksia kierrellen.

Lähdin keikkareissulle jo perjantaina ja soitin Striimibileet Tonin studiolta Seinäjoelta. Tässä järjestelyssä oli loppuviimein tosi monta hyvää puolta, joista vähäisimpänä ei se, että sain muutaman tunnin verran tatsia soittimeen edellisenä iltana ennen keikkaa. Yö Sorsanpesällä ja lyhyt päivä Janican ja Lucan seurassa Tonilla preppasi keikkapäivän loistavasti.

Kivitippu on nimetty Lappajärven synnyttäneen meteoriitin mukaan. Aiemmin humppahenkisenä paikkana tunnettu hotelli on hiljattain avattu uudestaan ja remontoitu katosta lattiaan ja lauantain perusteella paikan ovat löytäneet humppaväen sijaan nyt myös nuoremmat bilettäjät. Nopean kasauksen jälkeen syötiin tekniikan poikien kanssa talon keittiön tarjoamat hampparit, minkä jälkeen ehdittiin testata vielä allasosasto ja poreallaskin ennen keikkaa. Olin todella yllättynyt kun jo muutaman biisin jälkeen lattialle löytyi jengiä tanssimaan. Siinä vaiheessa kun Toni tuli ottamaan ohjakset, bileet olivat jo hyvässä vauhdissa. Ilta myös jatkui hyvällä fiiliksellä ihan tappiin asti, viimeiset puoli tuntia oli melkoista tykitystä. Todella hieno kokemus ja positiivinen yllätys.

Olin tällä välin viestitellyt koko viikon erään (todella) nuoren tinder-ihmisen kanssa ja sopinut treffeistä seuraavalle viikolle. Sunnuntaina kummallakin alkoi kuitenkin jo olla vähän tylsää, joten junamatka Seinäjoelta Turkuun tuntui yhdeltä pisimmistä ikinä koska päätimme hetkeä ennen junan lähtöä aikaistaa treffit muutaman päivän sijaan muutaman tunnin päähän. Se oli täydellinen veto. Huippuhieno lopetus huippuhienolle viikonlopulle.

tiistai, 22.8.

Perjantai väritti koko viikonlopun. Myös eilisen. Lähdin töistä noin puoli tuntia ennen tapahtunutta, ja tänään toimiston ovelta avautuva näkymä oli tällainen.

Poliisiauto on ilmeisesti pysyvästi sijoitettu tuohon toistaiseksi. Ja tämä siis tosiaan noin 50 metrin päässä toimiston ovelta.

Yllätyin tänään, kun jopa Sam Harrisin tuoreessa podcastissa mainittiin tämä tapaus. Ja vähän häpeillen olin helpottunut, että en tuntenut ketään osallisista. Mutta Internet, luonnollisesti, peilaa taas ihmiskunnan kuontaloa koko kauneudeltaan. Välillä ei jaksa edes olla vittuuntunut. #perkeleenapinat

torstai, 10.8.

Olen lievittänyt arjen ahdistusta naputtelemalla kaiken vapaa-ajan tätä sivustoa. Valtavan alkuponnistelun jälkeen työn tulokset alkavat hiljalleen näkyä myös ulospäin.

Arjessa on nyt paljon lisää vanhaa sisältöä (joskaan ei läheskään kaikkea), tagit ja hakukone. Etusivu sai uuden ulkoasun, sekä lähes reaaliajassa päivittyvän twiitti- ja tagilistan. Päänavigoinnissa on tärkeimpien sivujen superalkelliset versiot ja kaikkein kivoimana nörttiominaisuutena käytin todella paljon liikaa aikaa siihen, että sivuston kehityksestä pidetään nyt automaattisesti kirjaa ja osa luvuista näkyy myös julkisesti. #nerdlife

sunnuntai, 6.8.

Viikonloppu sujui ihastusmasennusta korjaten hyvässä kaveriseurassa. Iso lössi minionijengiä rantautui viikonlopuksi paikallisille ysäri”festareille” ja lauantai-iltana järkättiin sitten meillä jatkot koko porukalle.

Ohjelmaan kuului Salovaaraa, saunaa, alkoholia sekä Try Not To Watch Without Laughing challenge. En voittanut.

torstai, 3.8.

Ihastumisissa on se ongelma, että ne harvoin päättyvät onnellisesti. Kävin eilen Tinder-treffeillä. Kuuma ja aurinkoinen kesäilta sujui vähän yllättävänkin mukavissa merkeissä, mutta aamuun mennessä jokin oli muuttunut.

”[T]untuu että tarvin jonkun jolla on jalat hyvin maassa, että mäkin pysyisin”

Okei. En tiedä millä tavalla mulla ei oo jalat maassa (koska omasta mielestä tuntuu, että ne on nykyään siellä vähän liiankin jämäkästi), mutta okei. En yleensä enää ota tällaisia niin vakavasti, mutta tämä jotenkin taas iski sydämeen. Ne tosiasiat, että meillä oli tosi vähän yhteistä, täysin päinvastainen vuorokausirytmi eikä juuri minkäänlaista oikeaa käsitystä toisistamme eivät lievennä ihastuneen mielen tuntemaa syvää viiltoa vähimmässäkään määrin.

Paitsi taas huomenna kun tapaa kaupan kassalla söpön tytön, jonka vuoksi täytyy käydä sillä heti perään uudestaan, ihan vaan, koska hymy.

lauantai, 22.7.

Suuret laivat lipuivat takapihalle. Samaten noin miljardi ihmistä. Pidin ensin mainituista.

sunnuntai, 16.7.

EuroPython 2017

Vietin viikon Riminissä Italiassa. Reissu oli samaan aikaan yksi hektisimmistä, ärsyttävimmistä ja hienoimmista joita olen konferenssihengessä tehnyt.

En ole erityisen onnokas matkustelija. Etenkään yksinäni. Olin jo etukäteen vähän varauksellinen kohdemaan suhteen ja nyt reissun jälkeen voin varauksetta sanoa, että Italiasta ei ole ainuttakaan hyvää kokemusta. Matka alkoi sillä, että bussikuski jätti pois väärällä pysäkillä noin 5 km ennen määränpäätä kysyttyäni että ”kannattaako jäädä tässä pois vai jatkaa asemalle asti”, ja päättyi siihen, että aamuviideltä paluumatkalle lähtiessä paikallisbussin kulkeman reitin tie oli suljettu koska sunnuntai ja kun soitin ei-ihan-mutta-vähän ahdistuneena taksia pelastamaan tilanteen, keskuksesta vastannut mies löi luurin korvaan koska ei ymmärtänyt englantia. Kiitos. Kiitos ihan vitusti. Tähän väliin mahtui viikon verran muuta kärsimystä ja aitoa ihmettelyä siitä miten keskellä Eurooppaa voi olla tällainen kehitysmaa. (Ja olen sentään käynyt myös Espanjassa.)

Vaan itse konferenssi todella hyvä ja kollegat siellä mainioita, kuten aina. Yksi jännimmistä jutuista oli tietysti se, että olin siellä myös puhumassa, minkä takia alkuviikko menikin pitkälti omaa esitystä panikoidessa ja viimeistellessä. Esitys ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin olisin toivonut, mutta sain sentään pari hyvää palautetta, mikä jo ehdottomasti teki kaikesta sen arvoista. Tällä kertaa mukana ei ollut ainuttakaan vanhoista Python/Django-tutuista mikä oli tosi kummallista ja valitettavaa, mutta tutustuin onneksi moniin uusiin, joten siellä oli juttelu- ja hengailuseuraa heti ensimmäisen päivän aamusta alkaen.

Muutamaa mainiota kollegaa, kolmea viihdyttävää vapaailtaa ja järkyttävää tietomäärää rikkaampana jään innolla odottamaan ensi vuoden tapahtumaa. On mahtavaa olla pitkästä aikaa takaisin kelkassa!

sunnuntai, 2.7.

Provinssirock 2017

Provinssi! Muistelin, että edellisestä on tosi pitkä aika, mutta masennuin vähän kun tajusin että siitä on 13 vuotta.

Perjantai oli huippua kun sain soittaa DJ-keikan bussissa. Tästä lähtien voin siis kehua ihmisille, että olen (teknisesti ottaen) soittanut keikan Provinssissa.

Toni buukkasi tämän keikan vähän viimetingassa, joten esimerkiksi sellainen pieni yksityiskohta kuin majoitus piti ratkaista jotenkin pikaisesti. Kirsi ja Ändi pelastivat ja pääsin bunkkaamaan tyttöjen kanssa Kirsin kämpillä keskustassa. Täydellistä.

Lauantain ensimmäinen kohokohta oli luonnollisesti lyhyen comebackin tehnyt Ultra Bra. Ja Terhin puoli lavaa. Luonnollisesti. En tiedä miksi, mutta olin oikeasti yllättynyt siitä miten braatit olivat niin vanhan näköisiä. Ikäänkuin 15 vuotta ei näkyisi ihmisen kasvoilta. Mutta tämä ei onneksi heijastunut millään tavalla esitykseen vaan meininki oli ihan katossa ekasta biisistä encoreen.

Ultra Bran jälkeen odotti itselleni ihan puskista tullut CMX. Olin siis näinkin hyvin jaksanut ja ehtinyt etukäteen fiilistellä festaria… Viikatemieshenkisesti pukeutunut A.W. esiintyi eleettömän varmasti ja toi itse asiassa mieleen paljon enemmän muistoja menneistä kuin ultrat. Jäin miettimään miksi en ole kuunnellut näitä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Aion parantaa tapani.

Lauantain ehkä vähän yllättäenkin kirkkaimmaksi kohokohdaksi jäi festarin päättänyt Apulannan keikka. Todella kovaa tykitystä ekasta vikaan biisiin, hyvää nostatusta välispiikeissä ja sen verran vanhoja biisejäkin listalla että Toni jopa muisti sanat kaikkiin :P

Sunnuntain paluumatka kotiin sujui iloisemmissa merkeissä kuin pitkään aikaan.

tiistai, 27.6.

Anssi kertoi kuvassaan, että Voltti seuraa kuin koira ja keskustelee. Sillä on paljon yhteistä meidän kollin kanssa, joka myös tykkää nykyisin jutella vähän liiaksikin asti.

Tänään haluttiin esimerkiksi ruokaa (kuten aina), leikkimään, saunaan, saunasta pois, ruokaa. Meillä oli tänään kollin kanssa itse asiassa hyvinkin pitkälti identtiset halut.

maanantai, 26.6.

Jäin miettimään viikonloppuista keskustelua Charlesista, hänen projektistaan ja elämästään. Kim yritti kovana CTFxC-fanina selittää jokapäiväisen vloggauksen – ja erityisesti näiden vlogien seuraamisen – filosofiaa kuuntelijoille, joille tämä maailma ei ollut lainkaan tuttu. Meistä on tullut tässä muutaman vuoden aikana hyvät ystävät, mutta en vieläkään saanut kerrotuksi omasta blogiurastani. Mikä on sinänsä hassua, että viikonlopun aikana tuli puhuttua paljon syvemmistäkin asioista.

Kunnioitan Charlesia kovasti elämänasenteensa vuoksi, ja osaan aidosti arvostaa sitä työmäärää mitä jokapäiväiseen vloggaukseen kuluu. Ymmärrän myös jonkin verran sitä mitä kaikkea tällainen oman elämänsä dokumentointi vaatii ja mitä kaikkea siihen liittyy. Toisin kuin ehkä ajattelematta luulisi, julkisen päiväkirjan pitäminen ei ole tauotonta itsensäpaljastamista vaan enemmän omien ajatusten ja kokemusten kuratointia toisten silmille. Videomuoto on toki jonkin verran erilainen lähestymistapa ”verkkopäiväkirjaan”, mutta se videokin tehdään loppuviimein pieniä palasia yhteen leikkaamalla (ja ennenkaikkea palasia poistamalla).

Vlogiin on paljon vaikeampi keksiä viihdyttävää täydettä kuin tekstimuotoiseen päiväkirjaan. Tosin Arkeen en ole kyllä koskaan yrittänytkään löytää viihdettä vaan nimenomaan dokumentointia ja ajatuksia. Ehkä siksi en ihan kokonaan ymmärräkään miten kukaan jaksaa näitä ylipäätään lukea. Keskustelu vloggaamisen arjesta sytytti joka tapauksessa taas kerran kipinän, että pitäisi tehdä joskus itsensä kanssa diili ja koittaa tehdä tätä päivittäin esimerkiksi vuoden ajan. On paljon huonompiakin haasteita keksitty.

Kunpa olisi helppo tapa löytää Arjen 18-vuotisesta historiasta pisin kirjoitusputki. Mutu-tuntumalta veikkaisin että se on ollut kuukauden tai pari, joskus vuoden 2001 nurkilla.