Arki

Viikko Villeä.

tiistai, 16.7.

Ei kai pitäisi olla yllättynyt, että tie sydämeeni kulkee tekstin kautta. Tai sanojen.

Tajusin tämän hetki sitten kun mietin kaikkia niitä asioita joista oikeasti voisi lupua, ja toisaalta niitä mistä ei. Ruoka, ei tod. Seksi, ei sekään. Ajatuksesi paperilla, kyllä kiitos.

Enkä kyllä ole yllättynyt siitäkään, että ei mikään muutu vain siksi että haluaisi. It’s complicated.

maanantai, 15.7.

Lähtiessäni yölliselle kävelylenkille meren rantaan, taivas itki puolestani. Muistelin pappaa, ja sitä miten en osannut itkeä kuin vasta hautajaisissa. Nyt haudataan onneksi vain haaveita.

Ahdistus on poissa. Ja tämä kaikki muistuttaa Sisyfoksen työltä.

Mutta en aio luovuttaa. En yksinkertaisesti suostu siihen joukkoon, jotka elävät puoliliekillä tai lakkaavat yrittämästä. Hyppäämällä voi palaa, mutta puoliliekillä palaa varmasti. Sain kokea pieniä pilkahduksia aidosti onnellisesta arjesta, ja sen rinnalla mikään bileviikonloppu tai seikkailu ei tunnu juuri miltään. (Se itse asiassa kääntää nuokin hetket ylösalaisin kun niihin voi suhtautua aidosti yksittäisinä irtiottoina minkä jälkeen pääsee takaisin onneen, mikä ihan varmasti poistaisi paljon suoriutumisahdistusta ja sen sijaan auttaisi keskittymään niihin hetkiin.)

Tiina oli The One. Kaikki meissä oli tosi hyvin, oikein, ja oikealla hetkellä. Mutta me emme osanneet jutella vaikeista asioista. Tai ainakaan minä en osannut. (Olin myös aivan liian keskenkasvuinen.) En koskaan kuvitellut tapaavani ketään joka pääsisi yhtä lähelle, mutta kuinka väärässä olinkaan. Olen varma, että löydän vielä mitä etsin, mutta kun on kuluttanut niin suuren osan eämästä pelkkään kompurointiin, tulee väkisinkin sellainen olo, että aika alkaa olla kortilla. Se kenties onkin se ongelma; olen aina niin hätäinen. Ehkä tarvitsenkin muusan sijasta tuuliankkurin.

Mutta ensin täytyy palata takaisin tuon kiven luo. Salla opetti joskus, että ”kun teet parhaasi, se riittää”. En ole montaa kertaa elämässäni tehnyt mitään näin täysillä ja sydämellä. En osaa olla tyytymätön itseeni, kun tiedän, että tein parhaani. Herätessäni yksin, kun näen tuon kiven takaisin mäen alla, en usko että se kuitenkaan lämmittää yhtään.

lauantai, 13.7.

En ole ihan varma miksi, mutta olen viimeisten muutaman viikon aikana hukannut tärkeän työflown, joka on ollut mukavan korkealla tasolla koko kevään. Erityisesti viime päivinä en ole saanut aikaiseksi juuri mitään järkevää. Kun on itse itsensä vartija, kukaan ei valitettavasti tule kysymään, että ”hei mitäs helvettiä, sua ei oo muuten näkynyt työpaikalla pariin viikkoon?!” Valitettavasti realiteetit näkyvät kuitenkin hyvin konkreettisesti esimerkiksi pankkitilillä, joka on huvennut yksinumeroiseen lukuun. No, tilanteeseen on onneksi tulossa pysyvä muutos jo ihan lähitulevaisuudessa.

Kävimme Elinan kanssa eilen ja tänään pitkiä ja syviä keskusteluja, joiden aika ei olisi ehkä ollut ihan vielä. Perusongelma on kai se, että hän haluaa liikkua ja löytää itseään, minä juurtua. Olen seikkaillut enemmän kuin tarpeeksi, en kaipaa siitä elämästä enää mitään. Aikuistuminen ja eteenpäin liikkuminen sen sijaan tuntuu nyt aidosti mahdolliselta. Vähemmästäkin tulee kärsimättömäksi.

Huomaan myös ahdistuvani ihan liikaa asioista joista ei pitäisi. Jään kuvittelemaan mielikuvitusskenaarioita ja toistamaan niitä mielessä uudelleen ja uudelleen, mutta mikään ei ole todellista, paitsi se äärimmäisen paha olo ja sydämentykytykset mitä tuosta tanssista seuraa. Enkä vieläkään osaa helppoa ulospääsyä noista hetkistä.

– Tiedätkö, tää ei oo enää normaalia.
– Tiedän.

Jos saisin sentin jokaisesta runosta ja aloitetusta runosta joka näistä fiiliksistä on tislautunut, pankkitili näyttäisi tässä kohtaa pulleammalta kuin koskaan. Ehkä nämä täytyy koostaa yhteen vielä joskus. Mutta ensin olisi hyvä selviytyä huomiseen.

torstai, 11.7.

Viime päivät ovat olleet täynnä pieniä ja suuria voittoja. Eilen sain päivän käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla hyvän hikijumpan muodossa. Sen jälkeen käytiin pienellä kaveriporukalla Ruissalossa, ja ilta kului vähän vielä pienemmällä porukalla vauhdikkaissa merkeissä Elinan kämpillä. Olisi vaikka voinut sanoa lomapäiväksi.

Te sovitte kyllä täydellisesti yhteen. Kun olette kummatkin tollasia vajakkeja.

T:n mielestä sovimme Elinan kanssa hyvin yhteen. Olen niin samaa mieltä. Tuntui huipulta kuulla se ulkopuolisen suusta, vaikka sen itse jo jokaisella solulla tietääkin. Luulen, että se teki hyvää myös Elinalle.

Aamulla oli lievähkö K, ja saimme myös palautetta meluhäiriöistä. Mutta heräsin kenties maailman onnellisempana ihmisenä. Kun mietin mitä elämältä oikeasti haluan ja tarvitsen, en keksi mitään muuta kuin juuri nämä asiat jotka ovat jo niin lähellä. Ja kun mietin asioita jotka hiersivät rikki aiempia suhteita, Elina näytti taas tänään, että hän yksinkertaisesti on parempi kuin muut.

Tuntuu, että mitä pidemmälle tässä edetään, sitä kärsimättömämmäksi tulen. Niin monet muut ehtivät tanssia nämä tanssit jo vuosikausia sitten.

tiistai, 9.7.

”Musta tuntuu, että mä en tunne sua vieläkään yhtään.”

Meillä oli eilen ”mulla on tämmönen juttu ku Unessa.net”-hetki. En tiedä miksi jätin sen tällä kertaa näin myöhään, mutta se oli ihan tietoinen valinta. Jälkiviisaampana huono valinta. Etenkin tätä nykyä kun (Arjen) dokumentointi on parhaimmillaankin satunnaista, tässä ei kyllä enää ole mitään ihmeellistä. Jotenkin kai halusin olla hänelle oikean elämän minä, en pohjaton kokoelma enemmän ja vähemmän pureskeltuja ajatuksia lähes 20 vuoden ajalta.

Kaikki Elinan kanssa on ollut aidompaa kuin kenenkään muun kanssa koskaan. Se on tuntunut erilaiselta ja kauniilta. Tulee tosi turvallinen olo kun osaamme puhua suoraan ihan kaikista asioista, eikä mitään tarvitse jättää sanomatta (tiettyjä erikseen sovittuja poikkeuksia lukuunottamatta). Valintamme on johtanut välillä kyyneliin, mutta puhumalla ne on kuivattukin.

Kestikö minulla todellakin reilut 20 vuotta oppia puhumaan rehellisesti ihmiselle?!

Tänään oli hyvä päivä. Aamu oli pitkä ja nautinnollinen, sain pitkästä aikaa kunnolla asioita aikaiseksi päivällä, ja illalla sain vielä todella positiivisia uutisia joita en halua kuitenkaan uskoa ennen kuin nimet on paperissa. Ja todistaakseni itselleni että olen tosissani muutoksen kanssa, pakotin itseni elämäni ensimmäiselle hölkkä(!!)lenkille (josta suurin osa meni silti kävelyksi kun tein sen intervalliharjoituksena).

torstai, 4.7.

On vaikea ymmärtää, kuinka kolme kuukautta voi kääntää kaiken päälaelleen. Tajusin tänään saunassa, että se mistä eniten tässä uudessa arjessa nautin, on se kun voi jakaa asioita jonkun kanssa. Kaikkia asioita. Aivan kaikkia asioita.

Tuntuu vähän siltä kuin pitkä talvi olisi hiljalleen väistymässä uuden kevään tieltä. Auto on päässyt viimein takaisin kotiin, jumppakengät on kaivettu jätesäkistä, ja ensi viikolla neuvotellaan uuden työarjen aloituksesta. Katalyyttina tälle kaikelle on tuo aurinko, joka valaisee jokaista päivää.

Olemme oppineet toisistamme asioita, joita harvat tietävät, mutta vielä harvemmat ymmärtävät. Kaikki arvet eivät näy ulospäin, mutta niiden ymmärtämisellä on suuri merkitys. Joitain asioita on taas ihan mahdotonta ymmärtää, ellei ole kokenut jotain vastaavaa. Tämä on ehkä yksi syy, miksi tämä kaikki tuntuu niin ainutlaatuiselta.

Tuntuu kuin hetkiltä, joita ei saisi hukata.

torstai, 27.6.

Ei sitä vaan kovinkaan helposti tunnu tottuvan tilanteisiin, joissa itkee onnesta. Tänään oli tärkeä päivä, monellakin tapaa. Ja kuten aika monena päivänä tässä viimeaikoina, muutama kyynelkin mahtui mukaan.

”- Tuossa asiassa me ollaan kyllä täysin erilaisia”, sanoi neiti E kun kerroin että mä kyllä yleensä haluan kertoa ihmisille rakkaistani ja ylipäätään siitä kun tuntuu hyvältä. ”- Niin, tiedän.”

Viimeiset muutaman kuukautta on nyt vähän tasoittanut tilannetta, mutta ehdin ilmeisesti jo vähän turtumaan siihen että jatkuvasti tuntuu pahalta. Niinkuin todella, todella pahalta. Nyt kun ei yhtäkkiä enää tunnukaan, ja kun arjesta löytyy välillä myös jotain onnellista, sitä huomaa vaan itkevänsä onnesta. Se tuskin on vaarallista, ja ainakin itsestä tuntuu vaan siltä että on mukavaa kun ylipäätään tuntee jotain.

6 C, tuntuu kuin 3

Seuraavaksi on edessä jälleen kerran provinssiviikonloppu radiotöiden parissa. Odotan kolmen päivän urakkaa hieman pelonsekaisen jännityksen varassa kun toisaalta on aivan huippua päästä pitkästä aikaa Provinssiin töihin, mutta toisaalta en ole yhtään henkisesti varautunut paitsi ikävään, myöskään Seinäjoen aina niin vastaanottavaan ilmastoon. Ilmatieteenlaitoksen mukaan huomisyönä radiotelttaamme lämmittää raikas 6 C ilma, ”tuntuu kuin 3”. Jepjep.

keskiviikko, 19.6.

Koska ihastun tyypillisesti vähintään kerran päivässä esimerkiksi kaupan kassaan tai muuhun satunnaiseen kohtaamiseen, en osannut aavistaa seurauksia, kun törmäsin kevään Parasta jälkeen! -risteilyn lähtötunnelmissa koko laivan söpöimpään naiseen.

– Moi! Näytät todella upealta. Oletko jostain tosi kaukaa kun olet T:n porukassa?
– No joo, aika kaukaa: Turusta.
– !!?

Itse risteily oli ja meni kiireisesti, mutta sen jälkeen tavattiin uudestaan jatkoilla. Ja sen jälkeen elämä onkin ollut hyvin erilaista.

Kilometrikaupalla WhatsApp-viestejä, tuntikaupalla puheluita, kaksi kirjettä, lukemattomia treffejä, päättymättömiä öitä, yksi vappu, yksi jääkiekon maailmanmestaruus, useampi napakymppi, ”muutama” lonkero, totuuksia, salaisuuksia, aurinkoa, hikeä, sylkeä, naurua, kyyneleitä.

Elämää.

On ollut vaikea ymmärtää mistä tämä kaikki kumpuaa. Elän toisaalta yhtä elämäni hankalimmista vaiheista, toisaalta nautin kenties syvimmistä iloista sitten teiniaikojen. Jonkun kosketus niin syvälle sisimpään tuntuu epätodelliselta.

Mutta samalla kun viimeinkin kykenen dokumentoimaan jotain tästä sanoiksi, alan myös ymmärtää, että nämä yhteiset sisäpiiriläpät ja muutama hassu tunti yhdessä saattavat kuitenkin käydä todella kalliiksi. Olen edelleen todella palasina talven jäljiltä, ja se kipu mikä väijyy tämän hyvän olon toisella puolen on murskaava. Mutta tämän kanssa olen mieluummin masokisti kuin ilman.

E on paitsi kaunis, myös aina hymyilevä (paitsi väsyneenä, jolloin saattaa Hulkmaisesti silmänräpäyksessä muuttua aivan toiseksi ihmiseksi), fiksu, reipas, äänekäs ja suorapuheinen. Myös hyvin samalla tavalla pässinpää kuin itsekin olen, mikä on vähän hastavaa. Ihmisistä voi kuitenkin luetella loputtomasti ominaisuuksia, jotka kaikki löytyvät enemmän tai vähemmän samanlaisina myös muista ihmisistä. Mikä taas tuntuu olevan äärimmäisen harvinaista on hyvin samalla tavalla linjautuvat näkemykset elämästä, seksistä ja jossakin määrin myös tulevaisuudesta.

Ongelma piileekin kai siinä, että tällä kertaa tunne ei ole molemminpuolisesti ihan samanlainen. Vaikka luulen tietäväni että se monilta osilta onkin, jotain kuitenkin selkeästi puuttuu. En tiedä mitä, mutta selkeästi jotain. Tuntuu järkyttävän pahalta olla kerrankin kokea tämä toiselta puolelta. (Ei sillä, että se toinenkaan puoli mitenkään erityisen mukavalta tuntuisi.) Tunteille (tai niiden puuttumiselle) ei yksinkertaisesti voi mitään, mutta voin ainakin itse yrittää olla paras mahdollinen versio itsestäni.

Ja se jos mikä on upea tavoite. Minulla on uusi paremman elämän muusa.

torstai, 7.2.

RIP Saapas

Päätin julkistaa tämän kaikista maailman paikoista Naamakirjassa, koska suurin osa kuuntelijoista on siellä. Kuitenkin;

Suru-uutisia, minionit. Ysärijatkojen toinen suosikkimaskotti, Saapas, on kuollut. Hän oli kuollessaan 15-vuotias.

Saapas oli iloinen ja utelias persoona, aina paikalla siellä missä tapahtuu. Hän oli perimmältään erakkosielu joka arvosti omaa rauhaa ja tilaa, ja viihtyi hyvin omissa oloissaan. Iltaisin ja monesti lähetysten aikana hän kuitenkin tunki itsensä #väkisin syliin tai dekkien viereen, ja nautti saamastaan huomiosta ilmaisten sen myös äänekkäästi kehräten.

Viimeisen kesänsä pikkukatti sai viettää maalla, päästen ensimmäistä kertaa elämässään seikkailemaan ulos ja nauttimaan luonnosta. Hiirijahdissa vanhalla piialla ei kuitenkaan ollut onnea kuin leikkihiirten kanssa, joita hän kuitenkin retuutti ja kantoi vielä edellispäivänäkin. Saapas oli ihan viime hetkiin asti hyvässä kunnossa ja elinvoimainen. Kuolinsyyksi arvellaan akuuttia munuaisten vajaatoimintaa.

Ysärijatkot pitää huomenna taukoa, mutta mikäli fiilis on oikea, saatan järjestää erikoislähetyksen lauantaina. Huomenna tutulla ohjelmapaikalla esiintyy DJ Satai.

tiistai, 18.9.

Kesä sujahti kuin siivillä. Aina välillä syyhyää tarve dokumentoida hetkiä, mutta edelleen on vähän epäuskoinen olo siitä, että onko tämä uusi arki oikeasti totta. Kävi nimittäin niin, että haave omakotitalosta ja omasta autotallista toteutui monen, monen vuoden jälkeen.

Vaikka muutto teknisesti ottaen tapahtui jo heinäkuussa, se on hyvin konkreettisella tavalla edelleen täysin vaiheessa. Vanha, 60-luvulla rakennettu talo ei ole suunniteltu nörtti-dj-diy-hamstraajalle, kaappitila ei yksinkertaisesti riitä mihinkään. Ja koska olen vahvasti tee-se-itse-pureman vaikutuksen alaisena, haluan rakentaa kaiken tarvittavan itse. Nyt kun se on mahdollista! ..vaan se taas luonnollisesti vie melko paljon aikaa.

Työ ja radioharrastus vie ison osan, mutta sen lisäksi on myös (ainakin henkisesti) paljon tärkeämpiä asioita, joille nykyään saa löytää aikaa. Siitä joskus myöhemmin lisää.

tiistai, 19.6.

Tyhjennän romuhyllyä tavaroista kun mieleeni tulvii muisto juhannuksesta pitkän ajan takaa, jonka vietin tyttöseurassa. Olin sen ikäinen, että tajusin kuinka onnekas olin, mutta kuitenkin liian nuori saadakseni siitä muuta kuin muistoja yrittämättömyydestä. Tämä juhannus tulee olemaan erilainen.

On ehtinyt tapahtua paljon. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta Heli on poistanut paljon yksinäisyyttä. Olen myös löytänyt kovan kuoren alta ihanan ihmisen, joka ansaitsisi saada jotain paljon parempaa. Olen tainnut olla tässäkin tilanteessa ennen… Mutta koitan olla läsnä ja nautin joka hetkestä, se on tärkeintä.

Paljon seikkailuja, paljon mukavaa arkea, pari askelta jumppaa, pari askelta enemmän huonoa dieettiä, jonkun verran hyvää stressiä, vähän liikaa huonoa stressiä, pakahduttavaa iloa ja myös täysin uudenlaista pohjatonta ja ylitsevuotavaa rakkautta. En välttämättä haluaisi mennä tähän junaan uudestaan, mutta eipä toisaalta ainakaan ole tarvinnut kyhjöttää yksin kotona.

Olen myös kutkuttavan lähellä risteystä josta olen haaveillut kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Itsestä tuntuu, että olisin jo vähitellen ansainnut pienen breikin. Jatkuu.

torstai, 12.4.

Tämä on ollut hankalin viikko pitkään aikaan. Seinäjoen reissun jälkeen sairastin ensin flunssan, minkä vuoksi piti olla viikko jumpatta, mutta sen haihduttua havahduin siihen, että samalla reissulla satuttamani jalkakin on edelleen kipeä. Lisää taukoa jumpasta. Ja kun se on yksi ainoita asioita jotka poistaa huonoa fiilistä, viimeiset pari viikkoa on olleet tosi rankkoja.

Eniten ärsyttää se, etten tunnu koskaan pääsevän tästä vuoristorataisuudeta. Kun menee hyvin, menee aina ihan liian lujaa, ja toisaalta kun ei, niin sitten on aina ihan rypemistä.

lauantai, 7.4.

Perjantaisin, lähetyksen jälkeen, tulee usein mietittyä kaikenlaisia syviä juttuja. Tänään palasin jostain syystä Benjamin Zanderin koskettavan kauniiseen TED-videoon musiikista ja elämän tärkeistä asioista. (Anna 20 minuuttia elämästäsi ao. videolle, lupaan ettet kadu.)

Asiat on tosi hyvin kun flunssa tuntuu suurelta ja kamalalta ongelmalta.

torstai, 5.4.

Plussaa: yli kaksi kuukautta matkalla ollut soitin kotiutui viimein.

Miinusta: viimeiset kaksi päivää on kulunut sängyn pohjalla ja edelleen sen verran heikko olo, että pelkästään virtapiuhan kytkeminen vei jo kaikki voimat.

Ja huomenna pitäisi jaksaa soittaa kokonainen lähetys. #manflu

maanantai, 2.4.

Pääsiäinen sujui tänä vuonna seikkaillessa ja keikkaillessa Helin ja minionien seurassa Seinäjoella. Kirsi ja Roni majoittivat meidät perjantaina Seinäjoella ja lauantai vietettiin puolestaan Kivitipussa Lappajärvellä, jossa meille myytiin ”deluxe-huone näköalalla”. (Joskin järvimaiseman sijaan ikkunasta saattoi ihailla kattotuoleja ja hotellin aulaa.)

Reissu oli oikein onnistunut yhdistelmä työtä ja huvia, joskin työosuudet olivat moninkin tavoin raskaita. Pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan myös Karman, mikä oli looong overdue.

Onniteekkikonsepti ei ole enää niin aktiivinen kuin aiemmin, joten keikat lakeuksien korkeudella ovat tätä nykyä melko harvinaista herkkua. Oli huippukivaa saada mukaan paitsi Heli, myös minionit. Kaikki maistuu aina paljon paremmalta jaettuna.

torstai, 29.3.

Melkein sukua julkkikselle.

Ohjelmointitekosyyt roihahti edellispäivänä, saitilla oli lähes tauotta koko päivän 50-80 yhtäaikaista käyttäjää näpyttämässä tekosyitä uudestaan ja uudestaan. Hyvä fiilis kun joku muukin tykkäsi ideasta :)

keskiviikko, 28.3.

Tarvitsen pelastusta. Vaikka joiltain osin asiat on paremmin kuin koskaan, ovelta vastaan hyökkäävä arjen sekasorto muistuttaa siitä miten paljon on vielä kasvettavaa ihan pienissäkin asioissa.

Tänään oli kuitenkin hyvä ja aurinkoinen päivä. Aamu alkoi pirtsakasti jumpalla (jossa taas tällä viikolla on tullut rikottua enkkoja) ja ilta päättyi toimistolla Turku <3 Frontend miittiin, josta löytyi taas uusia tuttavia. Ja viikon ihastus.

Jäin pilvilinnoissani miettimään millaista olisi jakaa elämää tuollaisen söpön (koodi)nörtin kanssa. Mahdollisesti tosi siistiä. En keksinyt muita tuttuja nörttipariskuntia kuin Natalie ja Simon, mutta heillä sitten on ollutkin yhteisiä koodiseikkailuja enemmän kuin tarpeeksi. Se voisi olla tosi kivaa, jos ei muuta niin kontrastina kielitieteilijöihin. (Joilla tulee aina olemaan tärkeä ja lämmin paikka sydämessäni.)

Huomaan joka tapauksessa kaipaavani yhä enemmän ja enemmän ihmistä josta saada muutakin kuin pelkkää kosketusta ja hekumaa. Olisinkohan ollut tässä kenties joskus aiemminkin…

tiistai, 27.3.

Spotifyn Discover Weekly-soittolistasta on muodostunut kestosuosikki, jolta löytyy jatkuvalla syötöllä uutta (ja vanhaa) hyvää musiikkia. Oppivaan algoritmiin perustuva lista päivittyy nimensä mukaisesti viikoittain ja toimii ainakin allekirjoittaneelle paremmin kuin Your Daily Mix -listat, jotka eivät tunnu päivittyvän koskaan. Tsekkaa Spotifystä oma listasi (Browse –> Discover –> Discover Weekly).

Muutamia viimeisimpiä artistilöytöjä: