Arki.

Lauantai, 18.3.

Eilen oli harvinaisen hauskat striimibileet kun Toni lyhensi pitkää keikkamatkaa yöpymällä täällä ja tuli siinä samalla vieraaksi lähetykseen. En tiedä kummalla oli enemmän hauskaa, yleisöllä vai soittajilla, mutta puuttumaan sitä ei ainakaan jäänyt.

Iltapäivään mennessä oli jo herätty sen verran, että päästiin tutustumaan Turun parhaaseen nähtävyyteen, Kuningas Kebabiin. Tonin arvosana: 9/10. Win!

Torstai, 16.3.

Arki, isolla aalla, voi ulkopuolisille näyttää "avoimelta", mutta se on aina kuitenkin ollut pitkälti oikeiden asioiden välttelemistä ja etenkin kaikkea muuta kuin suoraan sanottua. Teininä (eli meitsin kohdalla 20-jotain vuosina) kaikki asiat piti käsitellä kuin oksentaen avautumalla, varmaankin siksi kun muuta ei osannut. En tiedä osaanko vieläkään, mutta vähän (liian paljon) vanhempana asioiden kirjoittaminen auttaa näkemään niitä vähän laajemmassa perspektiivissä ja jäsennellymmin, jolloin ne voi myös dokumentoida kautta rantain.

En tiedä, mutta luulen, että joitain asioita olisi vain tarpeen katsoa silmiin.

En nukkunut edellisenä yönä lainkaan. En vaan mennyt nukkumaan. Keksin tekemistä kunnes väsymys hiipui pois ja vaihtui hyperaktiivisuudeksi. Hyvin lyhyt hetki sitten havahduin, että tämä todennäköisesti ei ollut sattumaa vaan psykofyysinen reaktio ahdistusta vastaan. Kun olin pahemmin sairas, koin tätä jatkuvasti. Painin edelleen joidenkin tällaisten solmujen kimpussa, enkä usko niiden olevan aukaistavissa ihan helposti. Erityisen hankalaa on se, että niitä pahoja hetkiä on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta havaita sisältä päin. Käy vain niin, että (tyypillisesti) päiviä myöhemmin huomaa olleensa muutaman päivän kuin transsissa. Tämä on se yksi isoista asioista, jonka parantamiseksi kaipaisi vahvempia sosiaalisia siteitä ja aktiivisempaa elämää.

Mutta ensin pitää nukkua.

Keskiviikko, 15.3.

Saunalla palaa

Taivaanranta oli tänään niin kauniissa tulessa lähikaupan pihalla että oli pakko turistoitua ja ikuistaa hetki kameralle. (Turistihengessä lopputulos oli myös jäätävän huono.) Eilen oli tulessa naapuritalon autohalli. Hissiin muutama irtonainen kaljatölkki sylissään änkenyt paikallinen vakiokännikala oli vakuuttunut, että palo oli vastapäisen romaniperheen tekosia. "-En yleensä ole skeptinen, mutta..."

Ah, skepsismi.

Tiia kysyi puolestaan naamakirjassa, että tiedänkö jotain alueen asuntomurroista. Vastasin, että melkein jokaiseen mulla on kyllä alibi.

En ollut kyllä kuullutkaan moisista. Mutta missä mä nykyään oikein elän?!

Maanantai, 13.3.

Nörttilastu;

Kysyin, ja Internet vastasi. Olen jo jonkun aikaa yrittänyt löytää keinoja pienentää perinteisen virtuaalikoneen jalanjälkeä lokaalissa kehitysympäristössä. Tunkkasin tätä projektia varten ihan puhtaalta pöydältä uuden koneen, jolla sain imagen koon 60 gigasta 25 gigaan, mutta tuo 25 gigaa on edelleen aika tuhti paketti erityisesti varmuuskopiointia ajatellen. Lisäksi VMware-koneiden jakaminen on käytännössä mahdotonta, joten lokaali kehitys on väkisin sidottu yhteen fyysiseen koneeseen ja SSH:n yli räpeltämiseen. Kymmenen vuotta sitten tämä oli state-of-the-art ja viisi vuotta sitten vielä ihan kohtuullinen ratkaisu, mutta nykyään, Raymond Hettingerin sanoin, there must be a better way!

Docker on ollut hyperlimpparia jo niin monta vuotta, että kun vouhotus ei vaan ole tuntunut lakkaavan niin nyt oli korkea aika ottaa härkää sarvista. Olen muutaman projektin, erityisesti Discoursen, kautta Dockerin kanssa joutunut tekemisiin, mutta se on lukuisista blogipostauksista ja introvideoista huolimatta tuntunut liikaa magialta.

Itse konsepti on simppeli; (tavalla jonka toteutusta en edes uneksi osaavani ymmärtää) virtuaalikone kootaan keveistä komponenteista, joita löytyy apt/PyPI/NPM -tyylisestä hubista kymmeniä tuhansia sekä virallisia että yhteisön ja yksilöiden itse väkertämiä. Komponentteja löytyy käyttöjärjestelmistä yksittäisiin sovelluksiin (tyyliin ). Debian Jessie painaa ~180 Mt, erityisesti Dockeria varten höylätty Alpine-distro 5 (!!) -- viisi -- megatavua. Ollaan siis vahvasti eri pallokentällä kuin VMwaren 25 Gt.

Docker-imaget rakennetaan Vagrant-tyyppisesti yml-fileellä, johon on todella helppo kliksutella kaikki mahdollinen Python-asennuksista Redikseen ja Celeryyn. (Yllättäen olen tässä nyt vähän Django-asetelmissa.) Olemassa olleen Ubuntu + MySQL + Redis + Elasticsearch + Python 3 + PIP + yarn -paketit sisältäneen prokkiksen kokoaminen kokonaiseksi ajokelpoiseksi Docker-imageksi vaati kaksi tiedostoa: Dockerfile (16 riviä) + docker-compose.yml (36 riviä). En omaa aiempaa kokemusta vastaavantyyppisistä asetelmista kuin Vagrantista (ja hajun Puppetista), mutta muutaman tunnin detaljien kanssa tappelun päätteeksi tämä tuntui toimivalta ja loogiselta.

Perstuntumalta ensimmäinen build otti aikaa muutaman minuutin, eli samaa luokkaa kuin Vagrantilla. Huikea ero tulee kuitenkin siinä, että jokun asetuksen muuttuessa koko härdelliä ei tarvitse kääntää alusta asti uusiksi vaan suurin osa tulee suoraan välimuistista ja tyypillinen "lisätään tämä apt-paketti" tai "ainiin, RabbitMQ vielä" oli vain kymmeniä sekunteja, ja mikä tärkeintä, yhden paketin tuunaus (tyyliin "näytä portti 8000 ulospäin porttina 80") vie alle kymmenen sekuntia. Riippuen CI-asetelmasta, testausprosessi täydellisine buildeineen voi lyhentyä merkittävästi.

Viiden megatavun imageen en kuitenkaan ihan päässyt. Ensinnäkään, vaikka kuinka olisi Dockerin virallinen ja tukema distro, en ole vaihtamassa tuotantokäyttistä pois Debian/Ubuntu-maailmasta vain sadan megatavun takia. Toisekseen, en vaan halua lähteä metsästämään uusia paketin nimiä ja ties kenen väsäämiä ihmepaketteja vain sen vuoksi että se on Dockerin mielestä cool, joten käyttis pysyi Ubuntuna (joka on identtinen olemassaolevan tuotantosetupin kanssa). Lähes jokaisesta Docker-imagesta on olemassa "slim"-versio ja useita muita vastaavia riisuttuja vaihtoehtoja jotka pienentävät imagen kokoa merkittävästi (jopa sinne kymmenen megan luokkaan), mutta alkuun pääseminen on aika paljon helpompaa kun vaan asentaa sen perushärdellin jossa tulee mukana ne kaikki paketit joiden dependencyt pitäisi riisutuissa versioissa keksiä manuaalisesti. Premature optimization jne... Lopullisesta 16+36 rivin build-reseptistä kasaantui 1,1 Gt image, joka on Docker-skaalassa pullea, mutta edelliseen ympäristöön verrattuna todella paljon kevyempi.

Isoin käytännön parannus lokaalidevauksessa Dockerilla on perinteiseen VMware-setuppiin verrattuna se, että koodi elää nyt Vagrant-tyylisesti lokaalisti lokaalilla levyllä ja on käyttäytyy sen myötä paljon paremmin kuin sshfs-viritykset. Huippukätevää on myös se, että kun docker-resepti on sisällä versionhallinnassa, sen kloonaus täysin identtiseksi ympäristöksi mille tahansa muulle koneelle (ja käyttöjärjestelmälle!) kestää sen muutaman minuuttia.

Ensimmäinen päivä Dockerin parissa oli todella positiivinen ja silmiäavaava kokemus, mutta avoimia kysymyksiäkin jäi kyllä vielä tuhottomasti. Muun muassa:

  • kun tuotantokoneella pyörii jo valmiiksi nginx, kannattaako imagella pyörittää pelkkää sovelluspalvelinta (gunicorn, uwsgi tms)?
  • entä omaa tietokantaa?
  • mikä on järkevin tapa erottaa tuotanto, testaus ja dev-imaget siten, että ne ovat kuitenkin mahdollisimman identtiset (ilman copy-pastea)?
  • miten SSL toimii? entä websocketit?
  • jos haluaa dockeroida tuotannon, millä tavalla tehdään järkevin resurssein zero-downtime deploymentit? entä rollbackit?
  • 42, mutta mikä on se kysymys?

Tämä oli siis vain ensipuraisu. Kirjoittanen jotain vähän koherentimpaa parissa eri merkinnässä kun saan nörttiblogin takaisin linjoille, ja jonkun ajan päästä vielä uudestaan fiiliksiä ja kokemuksia. Mutta nyt on kuitenkin tosi hyvä fiilis uudesta työkalusta -- juuri tähän tapaan työkalujen kuuluukin parantua!

Maanantai, 13.3.

Osa 2. Vaikka täällä jossain vaiheessa oli jo uskomattoman siistiä ja puhdasta, jotenkin sain kaiken taas täydelliseen kaaokseen täksi päiväksi. Mutta nyt sain myös koko (DJ-)johtohärdellin ja keikkalaukut siistittyä ja pakattua, sekä yhdisteltyä muutamia laatikoita edellisestä sekamelskasta.

Äiti oli taas iloisesti apuna, ja taas vähemmän iloinen kissankarvoista ja, no, ehkä vähän omaperäisestä tavastani järjestää vaatteita kaappiin. (Ts. työntää ne sinne.) Me opittiin tämä ceeämmässä jo kaaauan sitten; hashtag #väkisin

(#kovaikävä!)

Lauantai, 11.3.

Överivalvomisputkien huono puoli on överinukkumiset niiden jälkeen. Perjantain lähetykset on tosi hankalia vuorokausirytmin kannalta kun jälkitouhuineen ne tyypillisesti venyy aamukuuteen-seitsemään. Tätä ennakoiden kun väkisin haluaa löytää lisää tunteja päivistä niin lauantaina ne sitten katoaakin unille.

Torstai, 9.3.

Jos totta puhutaan niin en ihan uskonut tämän projektin toteutuvan vieläkään. Mutta kuinkas kävikään, siinähän se nyt on; verkon yli pienen Raspberryn avulla toimiva etäohjattava pistorasia. Kunpa olisi ollut joku taltioimassa ilmettä kun tökkäsin virityksen ensimmäistä kertaa verkkovirtaan.

Pienen yllätyksen toi myös Flaskin käytön ja käyttöönoton helppous. Noin 50 koodirivillä onnistui tehdä yksinkertainen Web-sivu, jolla on nappi, jota painamalla pistorasia kytkeytyy päälle tai pois. Ei ole yllätys miten nopeaan tahtiin teknologiarintama etenee kun softakirjastot ovat jo sillä tasolla, että lähes mihin tahansa juttuun on olemassa jo käyttökelpoinen korkean tason avoimen lähdekoodin apukirjasto.

Vielä kun joku opettaisi miten kolvataan käsillä jotka tärisee kuin Parkinson-potilaalla. (Ei ne koko aikaa.)

Tiistai, 7.3.

Saapasjalkaisella on oksuvaihe. Mikä tarkoittaa sitä, että kämppä on raskaasti aseistettu talouspaperirullilla ja saippuapulloilla. Jostain syystä kausittaisesti ruoka ei tunnu pysyvän sisällä sitten millään. No, on tämäkin tietysti yksi tapa laihduttaa... Toinen puolestaan on töttörö päässä syönyt nelisen viikkoa viljatonta erikoisruokaa, mutta silmät kutiaa ihan samaan tapaan kuin aiemminkin. Perkele.

Koska nörtiltä tuoksuvia harrastuksia on tässä lähikuukausina ollut niin vähän, tilasin vasta julkaistun Raspberry PIn uuden miniversion (16e toimitettuna!). Se kilahti postiluukusta eilen. Tänään on vuorossa hakkeroida siitä Webin yli toimiva sähköpistoke. Tarkempi käyttötarkoitus on vielä vähän hämärän peitossa, mutta touhuaminenhan on aina päämäärää tärkeämpää :)

Maanantai, 6.3.

Nykyään kun kaikki ja niiden mummot on ties kuinka monessa somepalvelussa 24/7, on hauska muistella aikaa kun sai aiempaakin enemmän "oi miksi"-kommentteja ihmisiltä kun päivitti puhelimella Jaikua. Kuin Twitter, mutta kaikin tavoin parempi, Jaiku oli aikanaan huikean hieno palvelu. Se toimi (Nokian!) kännyköillä ja hiffasi laitteen sijainnin sen näkemien GSM-tukiasemien perusteella. Se hyödynsi siis paikkatietoa kauan ennen kuin luureissa oli järkevästi toimiva GPS-paikannus.

Ja kuten muissakin medioissa, tein Jaikussa uraa tyhjänpäiväisen sisällön tuottamisella. Yksi melko legendaariseksi muodostunut rituaali oli reaaliaikaiset tilannetiedotukset pysähdyspaikkojen söpö tyttö -tilanteesta juna- ja bussimatkoilla. Wayback Machine muistaa hienon tallenteen, vain profiilikuva puuttui.

Sunnuntai, 5.3.

Olen vasta hiljattain löytänyt todellisen YouTuben -- kymmenen vuotta myöhässä.

Joskus kun verkkopäiväkirjailusta tuli mediaseksikästä ja Arki päätyi ensin usean aukeaman juttuun Hesarin sunnuntailehteen ja vähän myöhemmin vastaavanlaiseen juttuun Turkkariin (tai ehkä se oli toisinpäin, kuka enää muistaa), sain nopeasti paljon palautetta täysin tuntemattomilta lukijoilta. Enimmäkseen se oli kauhistelua siitä miten huonoa ja huonosti kirjoitettua ensimmäisen sivun sisältö oli, mutta yksi kommentoijista tiedusteli miksi Web-sivustollani on vain tekstiä ja kuvia, muttei lainkaan ääntä ja videota. Tämä kysymys jäi mieleeni pitkäksi aikaa.

Sekä äänen että videon jakaminen Webissä oli tuohon aikaan tosi ongelmallista (YouTube keksittiin vasta nelisen vuotta em. tapahtumien jälkeen), mutta aloin lopulta tekemään podcasteja kun teknologia antoi siihen mahdollisuuden. Missasin kokonaan samoihin aikoihin YouTuben luoman kanavan vloggaamiseen.

Kun lopulta tajusin YouTubessa olevan muutakin kuin väärin metatiedoin ladattua huonolaatuista musiikkia ja kissavideoita, olen viimeiset pari vuotta ahminut asiapitoista tuubisisältöä enemmän kuin laki sallii. Fysiikkaa, teoreettista fysiikkaa, kemiaa, muita tieteitä, numeroita, piirilevyelektroniikkaa, videotuotantoa, äänituotantoa, käden taitoja, elämänkatsomusta, ajattelua ja itsenäisesti tuotettuja uutisia. Muun muassa.

Taidankin tehdä pienen haravointityön ja koostaa lähes 300 tilauksestani lyhennetyn best of the best top-listan.

Viime viikon mielenkiintoisin katsomani video, jota todennäköisesti et ole nähnyt: hauska ja helppotajuinen tietopaketti TRAPPIST-1 eksoplaneetoista.

Keskiviikko, 1.3.

Arki on ollut muutaman päivän jostain syystä tosi ahdistavaa.

Päädyimme Elinan kanssa whatsappiin, mikä oli hyvin yllättävä käänne. Olen melko varma, että emme ole erityisen hyvin yhteensopivia, mutta edelleen, söpöys. Ajatustenvaihto vieraan ihmisen kanssa on ihan mukavaa piristystä muuten tosi yksinäisiin päiviin.

Nörttiosastolla työprojektit ei ole edenneet yhtään mihinkään (mistä on ihan hyväkin vähän ahdistua), mutta saitin elvytys etenee hyvää tahtia. Tidyn työkokemuksen jälkeen olen ensimmäistä kertaa elämässäni hyvin perillä JavaScript-maailmasta, mikä on tuonut kirjaimellisesti uuden ulottuvuuden omaan osaamiseen ja sitä kautta myös siihen mitä kaikkea hyvillä mielin osaa väkertää. Asioiden oppiminen ja osaaminen tuntuu aina tosi hyvältä.

Harmittaa, että nyt löytyy aikaa seurata formuloiden harjoituskauden alkua. Vuosi sitten oli paremmin.

Maanantai, 27.2.

Olen, ensimmäistä kertaa elämässäni, ollut aidosti tyytyväinen ja onnellinen sinkkuarkeen. Päättelin sen johtuvan wanhaksi tulemisesta ja siitä, että osaa arvostaa omaa aikaa ja vapautta enemmän. Kumpaakin oli kyllä aiemminkin, mutta huonosti toimiva parisuhde johtaa nopeasti hyvin ahdistavaan arkeen. Elämisen keveys yhtäkkiä kun saakin vapaasti olla tekemättä tai tehdä mitä haluaa, on ollut todella mukavaa.

Kaikki muuttui tänään kun kahlasin arkistoja korjatessa vuosi tolkulla vanhoja tekstejä joista monin paikoin huokuu aito rakkaus ja onnellisuus. En edes muistanut, että tuollaistakin voi kaivata.

Nyt siihen iski kaipuu.

Demo vuodelta 2012:

Ja kevään huikean suurelle YleX:n laivakeikalle tivataan avecin tietoja. En ole vastannut mitään, koska ei ole taaskaan mitään hajua kenet sinne voisi kutsua. Mennee tälläkin kertaa siihen, että valitsen jonkun pienestä minioniporukastamme. Olisi niin hienoa kun olisi se oikea avec.

Sunnuntai, 26.2.

Loppuviikko sujahti pienessä matalaliidossa, mutta liitäminen kannatti, koska eilen pidettiin "tuparit" ja Tuulipukukoodin pilottilähetys.

Edellisten kotibileiden traumat oli enimmäkseen jo ehtineet unohtua, joten nyt oli hyvä hetki kutsua kavereita kylään. Oikea syy oli kuitenkin tämä ysäristiystävien kanssa kehitetty yhteisprojekti, YleX:n Parasta ennen! -ohjelman synnyttämän tyhjiön täyttämiseksi tarkoitettu ysäriohjelma.

Radion tekeminen hyvän porukan kanssa livenä tuntuu ihan toisella tavalla oikealta kuin omassa yksinäisyydessään ruudulla valuvalle chattiruudulle höpöttäen. Oli ihan hyvä idea aloittaa pilotista, koska lähetys oli alusta asti täynnä pientä seikkailua ja muuta äksöniä. Noudatin myös hyvin nöyrästi Norman Cookin nyrkkisääntöä ja olin melko varmasti sen 20% enemmän humalassa kuin yleisö. Mikä näin jälkikäteen ei välttämättä ollut ihan kaikkein paras idea sitten kuitenkaan.

Tein tänään huomion kahdesta asiasta; hyvässä seurassa ei tarvitse elää kiinni Webissä tai puhelimessa, ja olen selkeästi vähän ruosteessa tämän dokumentointielämäntavan kanssa, sillä en onnistunut taltioimaan eilisestä ensimmäistäkään valokuvaa. No, Kirsi onneksi otti!

Seuraava, eli ensimmäinen, Tuulipukukoodi lähetetään 25.3.

Tiistai, 21.2.

Se tunne, kun herää aamulla ja tajuaa edellisen aamun kurkkukivun johtuneen kylmästä yöstä eikä flunssasta!

Kutsuin äidin johtamaan siivouspäivää. Päivä oli oikein mukava ja tuottelias.

Siivouksen vaiheet à la Ville:

  1. Aloita maaninen siivousepisodi raivaamalla joku alue tyhjäksi esineistä siirtämällä esineet sekasortoiseen tavaravuoreen.
  2. Jätä työ kesken.
  3. Palaa asiaan muutaman päivän tai viikon päästä, kun ensimmäisessä vaiheessa syntynyt tavaravuori on jo ehtinyt tasoittumaan huipulta.
  4. Siirrä tavaravuoren tavarat pois silmistä epäloogisiin laatikoihin, hyllyihin ja lipastoihin.
  5. Pura tavaroita laatikoista uusiin kasoihin yrittäen löytää niille yhteyksiä ja loogisia paikkoja.
  6. Siirry kohtaan 1.

Jatkamme kohdasta 4 joskus, no, ei vielä.

Tindertyttö ei taaskaan ole viestinyt pariin päivään mitään. Pitäisi varmaankin nyt vaan hyväksyä, että tästä tuskin edetään yhtään mihinkään. Mutta kun söpöys tässä on suuri. Mietin kaupassa, että tunnistaisinkohan hänet jos hän kävelisi vastaan. Tajusin, etten muista hänen nimeään.

Se on Elina.

Maanantai, 20.2.

Se tunne, kun herää aamulla jomottavaan kurkkuun, ja tietää että parin päivän päästä on ihan hel-vetin kamala olo.

Nyt kun en taas väliaikaisesti ole kokopäiväisissä töissä niin muutin myös kulututtottumuksia vähän maltillisimmiksi. Kotona kokkaaminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että kissat syövät paljon paremmin kuin ihminen. Etenkin näin orastavan flunssan kynnyksellä tieto lisää tuskaa.

Törmään vanhaa Arkea kahlatessa paitsi pohjattoman noloon teini-itseeni, myös lukemattomiin kirjoituksiin joita lukiessa tulen uudestaan ja uudestaan tuohtuneeksi itselleni siitä mitä kaikkea olen antanut valua sormieni välistä. Näin vähän aikuisempana en ehkä kaipaa menneeseen ihan niin paljon kuin ennen, vaan ennemminkin yritän kovasti miettiä ja ymmärtää mitä voisin tulevaisuudessa tehdä toisin.

Olen kuitenkin onnellinen siitä, että juuri nyt tuntuu oikein hyvältä olla juuri tässä.

Sunnuntai, 19.2.

Seuraa nörttikieltä;

Vanhat Arjen merkinnät on arkistoitu kolmeen eri muotoon, ensimmäiset vuodet (~99-04) staattisiksi sivuiksi ja myöhemmin kahdelle eri kotikutoiselle julkaisujärjestelmälle. Nyt on hyvä hetki mankeloida nämä kaikki samaan muotoon, mutta pitkäikäisen ja fiksun ratkaisun keksiminen on vaikeampaa kuin luulisi.

Sen jälkeen, kun on päässyt sellaisista muinaisjäänteistä kuin SSI includeista, phtml-tiedostopäätteistä ja satunnaista logiikkaa sisältävistä php-tiedostoista, jää jäljellä eri tasoista HTML-merkkausta viime vuosituhannen puolelta ties kuinka monen DTD:n muodossa. Koska lopputulos menee nyt (jälleen uuteen) julkaisujärjestelmään, haluan mukaan ylläpitotyökalut jokaiselle sivulle, joten niihin on tavalla tai toisella upotettava jotain logiikkaa.

Itse tiedostot on helppo lukea levyltä, mutta käsin tehtyjä sivuja ei käytännössä voi parsia automaattisesti, joten järjestelmään on vanhimmista sivuista tallennettava enemmän tai vähemmän kokonainen lähdekoodi sellaisenaan. Helpoin ja yksinkertaisin tapa ylläpitotyökalujen lisäämiseen olisi korvata vanhojen sivujen lopetustagit oheisella neljän rivin templatella, mutta tämä tuntuu ja näyttää niin rumalta että tekee pahaa edes ajatella näin.

Jos palaa pari askelta taaksepäin, loogisin vaihtoehto vanhimpien sivujen arkistointiin olisi tottakai muuttaa sivut sellaisinaan yksinkertaisiksi, staattisiksi html-sivuiksi. Mutta tätä pitkään harkittuani tulin siihen tulokseen, että Arjen ja koko svuston DNA perustuu hiekkalaatikon filosofiaan, ja siihen, että asiat elävät ja mukautuvat jatkuvasti. Siispä en kulje aidassa olevasta portista, vaan väkisin sen vierestä aidan yli.

Kuten niin monessa muussakin asiassa.

Lauantai, 18.2.