Arki

Viikko Villeä.

tiistai, 18.9.

Kesä sujahti kuin siivillä. Aina välillä syyhyää tarve dokumentoida hetkiä, mutta edelleen on vähän epäuskoinen olo siitä, että onko tämä uusi arki oikeasti totta. Kävi nimittäin niin, että haave omakotitalosta ja omasta autotallista toteutui monen, monen vuoden jälkeen.

Vaikka muutto teknisesti ottaen tapahtui jo heinäkuussa, se on hyvin konkreettisella tavalla edelleen täysin vaiheessa. Vanha, 60-luvulla rakennettu talo ei ole suunniteltu nörtti-dj-diy-hamstraajalle, kaappitila ei yksinkertaisesti riitä mihinkään. Ja koska olen vahvasti tee-se-itse-pureman vaikutuksen alaisena, haluan rakentaa kaiken tarvittavan itse. Nyt kun se on mahdollista! ..vaan se taas luonnollisesti vie melko paljon aikaa.

Työ ja radioharrastus vie ison osan, mutta sen lisäksi on myös (ainakin henkisesti) paljon tärkeämpiä asioita, joille nykyään saa löytää aikaa. Siitä joskus myöhemmin lisää.

tiistai, 19.6.

Tyhjennän romuhyllyä tavaroista kun mieleeni tulvii muisto juhannuksesta pitkän ajan takaa, jonka vietin tyttöseurassa. Olin sen ikäinen, että tajusin kuinka onnekas olin, mutta kuitenkin liian nuori saadakseni siitä muuta kuin muistoja yrittämättömyydestä. Tämä juhannus tulee olemaan erilainen.

On ehtinyt tapahtua paljon. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta Heli on poistanut paljon yksinäisyyttä. Olen myös löytänyt kovan kuoren alta ihanan ihmisen, joka ansaitsisi saada jotain paljon parempaa. Olen tainnut olla tässäkin tilanteessa ennen… Mutta koitan olla läsnä ja nautin joka hetkestä, se on tärkeintä.

Paljon seikkailuja, paljon mukavaa arkea, pari askelta jumppaa, pari askelta enemmän huonoa dieettiä, jonkun verran hyvää stressiä, vähän liikaa huonoa stressiä, pakahduttavaa iloa ja myös täysin uudenlaista pohjatonta ja ylitsevuotavaa rakkautta. En välttämättä haluaisi mennä tähän junaan uudestaan, mutta eipä toisaalta ainakaan ole tarvinnut kyhjöttää yksin kotona.

Olen myös kutkuttavan lähellä risteystä josta olen haaveillut kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Itsestä tuntuu, että olisin jo vähitellen ansainnut pienen breikin. Jatkuu.

torstai, 12.4.

Tämä on ollut hankalin viikko pitkään aikaan. Seinäjoen reissun jälkeen sairastin ensin flunssan, minkä vuoksi piti olla viikko jumpatta, mutta sen haihduttua havahduin siihen, että samalla reissulla satuttamani jalkakin on edelleen kipeä. Lisää taukoa jumpasta. Ja kun se on yksi ainoita asioita jotka poistaa huonoa fiilistä, viimeiset pari viikkoa on olleet tosi rankkoja.

Eniten ärsyttää se, etten tunnu koskaan pääsevän tästä vuoristorataisuudeta. Kun menee hyvin, menee aina ihan liian lujaa, ja toisaalta kun ei, niin sitten on aina ihan rypemistä.

lauantai, 7.4.

Perjantaisin, lähetyksen jälkeen, tulee usein mietittyä kaikenlaisia syviä juttuja. Tänään palasin jostain syystä Benjamin Zanderin koskettavan kauniiseen TED-videoon musiikista ja elämän tärkeistä asioista. (Anna 20 minuuttia elämästäsi ao. videolle, lupaan ettet kadu.)

Asiat on tosi hyvin kun flunssa tuntuu suurelta ja kamalalta ongelmalta.

torstai, 5.4.

Plussaa: yli kaksi kuukautta matkalla ollut soitin kotiutui viimein.

Miinusta: viimeiset kaksi päivää on kulunut sängyn pohjalla ja edelleen sen verran heikko olo, että pelkästään virtapiuhan kytkeminen vei jo kaikki voimat.

Ja huomenna pitäisi jaksaa soittaa kokonainen lähetys. #manflu

maanantai, 2.4.

Pääsiäinen sujui tänä vuonna seikkaillessa ja keikkaillessa Helin ja minionien seurassa Seinäjoella. Kirsi ja Roni majoittivat meidät perjantaina Seinäjoella ja lauantai vietettiin puolestaan Kivitipussa Lappajärvellä, jossa meille myytiin ”deluxe-huone näköalalla”. (Joskin järvimaiseman sijaan ikkunasta saattoi ihailla kattotuoleja ja hotellin aulaa.)

Reissu oli oikein onnistunut yhdistelmä työtä ja huvia, joskin työosuudet olivat moninkin tavoin raskaita. Pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan myös Karman, mikä oli looong overdue.

Onniteekkikonsepti ei ole enää niin aktiivinen kuin aiemmin, joten keikat lakeuksien korkeudella ovat tätä nykyä melko harvinaista herkkua. Oli huippukivaa saada mukaan paitsi Heli, myös minionit. Kaikki maistuu aina paljon paremmalta jaettuna.

torstai, 29.3.

Melkein sukua julkkikselle.

Ohjelmointitekosyyt roihahti edellispäivänä, saitilla oli lähes tauotta koko päivän 50-80 yhtäaikaista käyttäjää näpyttämässä tekosyitä uudestaan ja uudestaan. Hyvä fiilis kun joku muukin tykkäsi ideasta :)

keskiviikko, 28.3.

Tarvitsen pelastusta. Vaikka joiltain osin asiat on paremmin kuin koskaan, ovelta vastaan hyökkäävä arjen sekasorto muistuttaa siitä miten paljon on vielä kasvettavaa ihan pienissäkin asioissa.

Tänään oli kuitenkin hyvä ja aurinkoinen päivä. Aamu alkoi pirtsakasti jumpalla (jossa taas tällä viikolla on tullut rikottua enkkoja) ja ilta päättyi toimistolla Turku <3 Frontend miittiin, josta löytyi taas uusia tuttavia. Ja viikon ihastus.

Jäin pilvilinnoissani miettimään millaista olisi jakaa elämää tuollaisen söpön (koodi)nörtin kanssa. Mahdollisesti tosi siistiä. En keksinyt muita tuttuja nörttipariskuntia kuin Natalie ja Simon, mutta heillä sitten on ollutkin yhteisiä koodiseikkailuja enemmän kuin tarpeeksi. Se voisi olla tosi kivaa, jos ei muuta niin kontrastina kielitieteilijöihin. (Joilla tulee aina olemaan tärkeä ja lämmin paikka sydämessäni.)

Huomaan joka tapauksessa kaipaavani yhä enemmän ja enemmän ihmistä josta saada muutakin kuin pelkkää kosketusta ja hekumaa. Olisinkohan ollut tässä kenties joskus aiemminkin…

tiistai, 27.3.

Spotifyn Discover Weekly-soittolistasta on muodostunut kestosuosikki, jolta löytyy jatkuvalla syötöllä uutta (ja vanhaa) hyvää musiikkia. Oppivaan algoritmiin perustuva lista päivittyy nimensä mukaisesti viikoittain ja toimii ainakin allekirjoittaneelle paremmin kuin Your Daily Mix -listat, jotka eivät tunnu päivittyvän koskaan. Tsekkaa Spotifystä oma listasi (Browse –> Discover –> Discover Weekly).

Muutamia viimeisimpiä artistilöytöjä:

keskiviikko, 21.3.

Arjen illat ovat muuttuneet melkoisesti kun aloitin syksyllä uudestaan crossfit-jumpan, tällä kertaa yhdessä Jyrin kanssa. Sparrauspari auttaa suuresti siinä, että laiskoituksen tai ihmisahdistuksen iskiessä kynnys feidata on paljon pienempi. Tahti on omalta osaltani vakiintunut nyt kahteen-kolmeen kertaan viikossa ja edistystäkin on ehtinyt muutamassa kuukaudessa tapahtua jo sen verran, että a) en ole ihan joka kerta kaikkein huonokuntoisin, ja b) voimaharjoittelussa löytyy melkein joka kerta uusia enkkoja. (Viimeksi penkistä 50kg ja tänään kyykystä 65 kg ei vaikuta kaikkein kehuttavimmilta luvuilta, mutta itselle ne merkkaa tosi paljon kun lähtötaso oli kirjaimellisesti nolla. Vuoden päästä luvut näyttävät jo varmaan vähän paremmilta!)

torstai, 15.3.

Kevään ensimmäinen päivä

Olen odottanut tätä päivää pitkään. Tänään tuntui kevään ensimmäiseltä päivältä.

Nyt on taas se aika vuodesta kun yöllä jääksi kasautuneen loskan päälle aamulla levitetty sora on iltapäivään mennessä ehtinyt sulaa sen läpi tehden kävelemisestä mahdotonta kaikkina vuorokaudenaikoina. Mutta toisaalta aurinko paistaa jo sekä aamulla että illalla, joten nyt on jo ihan oikeaa syytä hymyyn.

On sitä kai muutenkin. Jyri innosti loppusyksyllä jatkamaan jumpassa, Tinderistä löytyi samoihin aikoihin nuori nainen jonka kanssa on ollut mukava viettää iltoja ja viikonloppuja, ja harrastuksiin tuntuu riittävän mukavasti energiaa. Olen käyttänyt myös paljon aikaa meditointiin, lukemiseen ja työosaamisen kehittämiseen. Vaikka ihan kaikki ei vielä ihan kokonaan tasapainossa olekaan, pääosan ajasta tuntuu tosi hyvältä ja onnelliselta.

maanantai, 25.9.

Yksi DJ-harrastuksen hienoimpia aspekteja on se kun pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Oman alter egon ympärille on syntynyt aktiivinen faniporukka ja sen sydämestä on löytynyt tiivis joukko hienoja tyyppejä, joita on upea sanoa ystäviksi. Viikonloppuna tapahtui jotain erikoislaatuista kun yksi porukan etäaktiiveista saapui visiitille Suomeen niinkin eksoottisesta paikasta kuin Kansasista.

Matkasin toisen Villen kanssa perjantaina iltapäivällä yllätyksenä Erkkiä vastaan HEL-Vantaalle mukanani kassillinen Lonkeroa, Batteryä, salmiakkia, ruissipsejä ja sen sellaista ideana kuskata Erkki vuokra-autollaan sieltä Turkuun niin että hän voisi rentoutua ja nauttia matkasta ajamisen sijaan. Tämä osuus suunnitelmasta vähän feilasi, koska mies ei suostunut päästämään meitä rattiin, mutta yllätys sentään toimi.

Ilta kului perinteiseen minionityyliin musiikin, hyvän ruaan ja överimitassa myös juoman ja saunan parissa. Roni oli fiksuna miehenä saanut idean tuoda mukanaan kuivatun vihdan, josta saatiin kyllä jonkun verran iloa, mutta enimmäkseen ihan helvetisti koivunlehtiä ja hirveä sotku saunaan ja pesuhuoneeseen.

Viihdytimme perjantaikompaniaa vähän pienemmän joukkon kanssa Erkkiä myös lauantain. Ohjelmaa ei varsinaisesti ollut, mutta päivään saatiin mahdutettua lyhyt kaupunkikierros, päivällinen Blancossa, shoppailua, bisset Donnalla, lisää saunaa, suomitelkkaria ja puolipakollinen YouTube-maratoni. Ilma oli uskomattoman hieno ja lämmin, mukavampi kuin monena heinäkuisena päivänä.

Sunnuntaiaamuna hyvästelyjen jälkeen jäi tuttu tyhjä fiilis. Taas kerran todella hieno viikonloppu.

tiistai, 19.9.

Päivä vilahti kuin silmissä asiakastapaamisella Hell-singin toimistolla. Takaisin tullessa satoi vettä, mutta mielessä oli tässä kohtaa vain illaksi sovitut treffit erään nuoren kaunottaren kanssa.

– oon tässä hansassa torin kulmalla vielä. missä nähdään?
– eerikinkadun sisäänkäynnillä?
– ok, 3 min!

Kävi ilmi, että Hansaan on kolme sisäänkäyntiä Eerikinkadulta. Seikkailu alkoi sen kolmannen kohdalta.

Vähän takeltelevasta alusta huolimatta illasta muotoutui oikein mukava. Jälleen kerran paikat olivat tuttuja, mutta nimet uusia. Jatkoilta vältyttiin vain täpärästi, koska ”mun sänky natisee”. Ehkä yksi huonoimmista syistä ikinä. Mutta ei sentään päädytty myöskään tänne kaatopaikan ja romuvaraston välimaastosta näyttävään luolaan. Ehkä ensi kerralla.