Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Keskiviikko, 6.6.2001

[03:58]
Juteltuani kaukaisen ja vielä niin tuntemattoman ihastukseni kanssa puhelimessa läpi yön, olen ehdottomasti samaa mieltä tämän kanssa ainakin yhdestä asiasta. Suhdettamme kuvaa parhaiten kaikista maailman sanoista sana ”vaikea”.

Tunteiden perusteella voisi periaatteessa ohjata vaikka koko elämäänsä. Minä ainakin voisin! Ongelma vaan on siinä, että se ei oikein käy päinsä koska tunteet ailahtelevat niin paljon. Tunteet ja käytännöllisyys kohtaavat harvoin tässä elämässä. Tylsä tosiasia, joka muistuu mieleen vasta sinä hetkenä jolloin rakkaus muuttuu kaipuuksi.

Rakkaus on sitäpaitsi yliarvostettua. Suuret määrät suklaata ajaa ihan saman asian. Katso vaikka Paholaisen Asianajaja jos et muuten usko.

 

[aika paljon myöhemmin]
Eipä ole kukaan vielä ehtinyt kysymään, hyvä niin. Olisin varmaan mennyt rikki.

Se mitä en ole uskaltanut noin viikkoon ääneen lausua liittyy siihen, etten ole tosiaan lukenut riviäkään. En yhtään helvetin tuntia.

Kaikkea muuta kyllä on tullut tehtyä aika paljonkin, mutta lukemaan en ole itseäni saanut, en sitten millään. Henkinen selkäranka katkesi joskus kolmisen viikkoa sitten silleen vitsinomaisesti, mutta täytyy myöntää että viime viikon aikana se katkesi kyllä ihan oikeasti. Harmittaa aika kybällä, mutta omalle tyhmyydelle ei vaan voi mitään.

Muistan uhonneeni vielä kokonaiset puoli vuotta sitä, miten täydellisen hienosti aion tänä vuonna lukea tämän viimeisen rytäkän, enkä anna minkään vaikuttaa lukemiseeni. Työt ajettiin alas tammikuussa ja sen jälkeen sitten kaikki onkin ollut enemmän tai vähemmän sekavaa. Ehkä se oli taas ihan opiksi saada tällainen konkreettinen sormillelyönti että ”siitäs sait!”, mutta olisin kyllä uskonut vähemmälläkin, kiitos vaan... Kohtalolta ei ole koskaan puuttunut ivallista sarkasmia otteistaan, se on jotenkin hauskaa aina huomata. Samoin käy kaiken lisäksi kaikille muillekin - mä en ole ainoa!

Kohtalo ei ole syyllinen. Kukaan muu ihminen ei ole syyllinen. Edes koko työhistoriani suurin tarjouspyyntökään ei ole syyllinen, olen ihan yksin oma syylliseni. Siihen on ainakin helppo tuudittautua jos kaikki muu tuntuu jotenkin epäselvältä.

Okei. Itkemiset on vasta edessä, luin tänään sentään jo täydet kuusi tuntia. Olen siitä hyvin iloinen ja annan menneen jo anteeksi itselleni. Osittain. Ehkä huomenna asiat ovat taas paljon huonommin =)

Too weird!
DBTL alkoi tänään ja perjantai on jo ylihuomenna! Iik!
Aika kauheeta. ”It's gona happen” - Kemopetrolin (oikein mainio) biisi soi korvissa kuin Allyssä ikään. Ei se mitään. Mä olen varustautunut. Kolme uutta paitaa, uudet kengät, (hyvin vähän) leikatut hiukset ja perkeleen kipeä rakko oikeassa kantapäässä. Grrh.

 

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti