Unessa.net : Arki : Menneet :
Keskiviikko, 6.6.2001
[03:58]
Juteltuani kaukaisen ja vielä niin tuntemattoman ihastukseni kanssa puhelimessa
läpi yön, olen ehdottomasti samaa mieltä tämän kanssa ainakin yhdestä asiasta.
Suhdettamme kuvaa parhaiten kaikista maailman sanoista sana ”vaikea”.
Tunteiden perusteella voisi periaatteessa ohjata vaikka koko elämäänsä.
Minä ainakin voisin! Ongelma vaan on siinä, että se ei oikein käy päinsä koska
tunteet ailahtelevat niin paljon. Tunteet ja käytännöllisyys kohtaavat harvoin
tässä elämässä. Tylsä tosiasia, joka muistuu mieleen vasta sinä hetkenä jolloin
rakkaus muuttuu kaipuuksi.
Rakkaus on sitäpaitsi yliarvostettua. Suuret määrät suklaata
ajaa ihan saman asian. Katso vaikka Paholaisen
Asianajaja jos et muuten usko.
[aika paljon myöhemmin]
Eipä ole kukaan vielä ehtinyt kysymään, hyvä niin. Olisin varmaan mennyt rikki.
Se mitä en ole uskaltanut noin viikkoon ääneen lausua liittyy siihen, etten
ole tosiaan lukenut riviäkään. En yhtään helvetin tuntia.
Kaikkea muuta kyllä on tullut tehtyä aika paljonkin, mutta lukemaan en ole
itseäni saanut, en sitten millään. Henkinen selkäranka katkesi
joskus kolmisen viikkoa sitten silleen vitsinomaisesti, mutta täytyy myöntää
että viime viikon aikana se katkesi kyllä ihan oikeasti. Harmittaa aika kybällä,
mutta omalle tyhmyydelle ei vaan voi mitään.
Muistan uhonneeni vielä kokonaiset puoli vuotta sitä, miten täydellisen hienosti
aion tänä vuonna lukea tämän viimeisen rytäkän, enkä anna minkään vaikuttaa
lukemiseeni. Työt ajettiin alas tammikuussa ja sen jälkeen sitten kaikki onkin
ollut enemmän tai vähemmän sekavaa. Ehkä se oli taas ihan opiksi saada tällainen
konkreettinen sormillelyönti että ”siitäs sait!”, mutta olisin kyllä
uskonut vähemmälläkin, kiitos vaan... Kohtalolta ei ole koskaan puuttunut
ivallista sarkasmia otteistaan, se on jotenkin hauskaa aina huomata. Samoin
käy kaiken lisäksi kaikille muillekin - mä en ole ainoa!
Kohtalo ei ole syyllinen. Kukaan muu ihminen ei
ole syyllinen. Edes koko työhistoriani suurin tarjouspyyntökään ei ole syyllinen,
olen ihan yksin oma syylliseni. Siihen on ainakin helppo tuudittautua jos
kaikki muu tuntuu jotenkin epäselvältä.
Okei. Itkemiset on vasta edessä, luin tänään sentään jo täydet kuusi tuntia.
Olen siitä hyvin iloinen ja annan menneen jo anteeksi itselleni. Osittain.
Ehkä huomenna asiat ovat taas paljon huonommin =)
Too weird!
DBTL alkoi tänään ja perjantai on jo ylihuomenna! Iik!
Aika kauheeta. ”It's gona happen” - Kemopetrolin (oikein mainio) biisi
soi korvissa kuin Allyssä ikään. Ei se mitään. Mä olen varustautunut. Kolme
uutta paitaa, uudet kengät, (hyvin vähän) leikatut hiukset ja perkeleen kipeä
rakko oikeassa kantapäässä. Grrh.
<< mennyttä elämää
|