Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Sunnuntai, 8.7.2001

Tämä viikonloppu oli ROCK! Tarkemmin sanottuna ”aina kun mä käyn kesätapahtumissa, mä käyn festareilla” - Ruisrock.

Lauantai-aamu alko vähän vaisusti sellaisessa epärealistisen tyhjässä mielentilassa. Sovittiin Sallan kanssa että näkisimme sitten Ruissalossa ja menisimme sinne eri aikaan. Pääsin itse liikkeelle melkein aikataulussa, olin torilla joskus puolenpäivän jälkeen.

Bussiin ahtautuminen ja itse matka kesti odotettua kauemmin. Puolen kilsan patikointireitti bussilta pääporteille hämmästytti - ihan typerästi järkätty!

RuisRock 2001 -
omin silmin ja korvin

Sunnuntai:
13:30 - Maija Vilkkumaa
14:15 - Zen Café
16:00 - J. Karjalainen
17:00 - YUP
18:00 - Ultra Bra
19:00 - Apulanta
20:15 - Hanoi Revisited

Lauantai :
13:30 - Eläkeläiset
14:30 - The Rasmus
15:30 - Tehosekoitin
16:30 - Ismo Alako Säätiö
18:30 - CMX
22:30 - HIM

Lauantain ohjelma alkoi sitten omalta osaltani noin yhden aikaan kun pääsin porteista sisään. Isolla lavalla keikkui Paleface, suuntasin suoraan pikkulavalle. Siellä olivat kaiffarit jo lievästi humalassa ja odottelivat herkeämättä eläkeläisten esiinmarssia. Loistavan keikan heittivät he. Muutaman biisin jälkeen yleisö ryhtyi pomppimaan letkajenkkaa (tai jotain sinne suuntaan) ja tästä ilmiöstä kasvoi nopeasti koko lavan edustaa kiertävä ihmismato.

Rasmus sytytti yleisönsä pian isolla lavalla. Hieno keikka heiltäkin. Kuulin uusia biisejä ekaa kertaa, mutta silti iski ihan hyvin. Olin huomaavinani, että ruskettunut ylävartalo paljaana laulanut Lauri sai naisyleisön täyden huomion...

Tehosekoittimen vatkaus jäi vähän vähemmälle huomiolle, mutta Ismo Alanko sitä vastoin sai taas tämänkin pojan hyppimään tahdissa mukana. Sallakin oli jo tässä vaiheessa löytänyt tiensä paikalle. Hidaskynsi.

Taas jätin yhden bändin väliin ja jäin odottelemaan CMX:n showta. Teknisistä ongelmista huolimatta keikka oli hieno. En tunnistanut puoliakaan biiseistä, mutta meno oli silti tosi hienoa! Yrjänä osasi ottaa yleisönsä. Wau.

His Infernal Majesty at RuisRock 2001Tämän jälkeen tuli ikävän pitkä tauko kun äänimaisemaa raiskasivat Stratovarius ja Nightwish. Pakoilin onnistuneesti näitä jonnekin festarialuuen laidalle ja hengailin siellä Salan kanssa.Heti kun mökä lakkasi hyökkäsimme Sallan kanssa hakemaan paikkoja HIMmeilyyn. Ville Valo oli elävänä yhtä karismaattinen kuin töllössä ja muualla mediassa. Setti oli hieno ja uudelleensovitetut biisit osuivat kohteisiinsa tarkasti. Encorena pakollinen Join Me oli hieno lopetus tälle festaripäivälle.

Heti HIMin jälkeen tuli vähän kiirus pois alueelta kun olin varannut lipun Egotripin kaikalle Club Feenixiin. HIMin ainoan Suomen keikan kunniaksi järjestetyn, todella upean ilotulituksen alla säntäsimme Sallan kanssa tuhansien muiden lailla kohti busseja.

Pois pääsystä meinasi tulla oikea katastrofi kun hetkessä pienellä alueella oli tuhansia kärsimättömiä ihmisiä ja vain muutama avoinainen bussin ovi. Puolisen tuntia seurasimme jatkuvasti sekasortoisemmaksi käyvää farssia kaiken keskellä kunnes runnouduimme monien muiden tavoin puoliksi liikkuvan bussin takaovesta väkisin sisään. Jes. Viimeinkin matkalla!

Ääriään myöden täydestä bussista ei meinannut päästä ulos, mutta jotenkin ihmeen kaupalla sain tungettua itseni ulos rautatieaseman pysäkille. Siitä juoksin hullun lailla Feenixin ovelle peläten että Egot olivat jo keikkansa alkaneet. Onneksi eivät! Siellä soitti vielä lämppäribändi ja jälkeenpäin saimme kuulla että keikan alkua oli siirretty juuri meidän ruisrokkailijoiden takia. Great!

Egot soittivat ehkä yhden parhaista keikoistaan, jonka olen koskaan kokenut. Yleisö oli mukana heti ekasta biisistä lähtien ja homma toimi kuin junan vessa! Joskus puoli kolmen aikaan oli bileet oli ja lähdin hetken päästä biisilista taskussa kohti kotia.

Siitä tuli taas kävelyreissu. Pahus. Kotona olin hieman ennen puolta viittä. Pääsin nukkumaan vasta kuuden jälkeen ja sitä unta ei kauaa kestänyt...

 

Sunnuntai, klo 12:00. Herätys.

Silmät ristissä, hiukset pystyssä ja nahka punaisena jo valmiiksi. Paloin eilen ja se tuntuu oikeastaan vasta nyt. Kuulin pian herättyäni, että Nuppi pääsee sittenkin tulemaan tänään. Loistavaa!!

Ehdein parhaaseen mahdolliseen aikaan alueelle keskelle Maija Vilkkumaan räväkkää keikkaa. Hitto kun se näyttää nykyään kauniilta noissa pitkissä hiuksissaan =)

Hämmästyin erittäin positiivisesti kun sain Sannalta tekstiviestin menomatkalla ja näimmekin toisemme jo matkalla porteille. Mukavaa. Veera, Jenni ja Anni olivat tänäänkin paikalla ja kaiffaritkin kuulemma kärsivät krapulaa jossain päin aluetta.

Päivän keikoista Zen Café kyllä rokitti ehdottomasti eniten. Tosi mahtava meno jo ekasta biisistä lähtien. Ultra Bran esiintyminen oli myös aivan mahtava. Erikoisuutena settiin heitetty Moskova -biisi toimi hienosti hittiputken seassa. Yllätysmomentin tarjosi Tommin ja Joelin paluu encorelle totaalisen alasti! Jottei homma olisi käynyt liian tavalliseksi, tämänkertaiset juontajasedät, Jusu Lounela ja Vallu Valpio (vaionko se Wallu?) tulivat UB:n jälkeen pelkät kitarat kaulassa stagelle ja esittelivät siinä tovin vehkeitään.. kysymykseen mitä te seuraavaksi haluatte huusin täysillä, että ”Jusun ja Vallun pois lavalta!!!”

UB:n jälkeen ei enää ollutkaan enää yhtään sellaista juttua mitä pitäisi silleen aktiivisesti seurata. Hanoi revisited oli silti sellainen juttu, joka oli pakko nähdä vain jotta pääsee heittämään että ”mä oonkin nähnyt nää livenä!”. Monroen lavarumba oli jotain käsittämätöntä ja Andyn puheesta ei saanut (yllätys, yllätys) mitään selvää. Kyllä se juttu välillä rokkasikin, mutta vasta puoli tuntia yliaikaiseksi venyneen setin päättökappale ennen encorea, Up Around the Bend sain meikäläisenkin rokkijalan tutisemaan.

Nuppi lähti kaverinsa kanssa tämän jälkeen pois, minä suuntasin pikkulavalle katsastamaan Hellacopterssia, joka ei kuitenkaan sen enempää jaksanut säväyttää joten lähdin melkein saman tien tallustamaan koti kotia. Paluuliikenne sujui ainakin tässä vaiheessa vielä oikein mallikkaasti ja olin otona joskus kymmenen jälkeen. Vaatteet pois sitä mukaa kun kävelin eteenpäin, lopulta rysähdin sänkyyn totaalisen väsyneenä.

 

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti