Unessa.net : Arki : Menneet :

Sunnuntai, 28.10.2001

Mukavan lämmin ja rauhallinen sunnuntai-aamu. Nautin pitkästä aamusuihkusta ja kohta olisi tarkoitus laittaa jotain ruokaa. Halusin nukkua pitkään, mutta olin silti vähän pettynyt kun heräsin vasta 11:45. Lyhyen irkkisession aikana #ultrabra:lla kävi ilmi, että kello olikin vasta 10:45 =)

joki ei jäädy koskaan...Perjantaina kieputin itseni katsomaan Pauli Hanhiniemeä Club Feenixiin. Limonadi Elohopea lämmitteli runsaan tunnin verran ja itse keikka oli todella onnistunut. Yksi persoonallisimmista keikoista jolla olen koskaan ollut. Kuultiin vähän taustatietoja biiseistä ja paljon tarinoita joiden ympärille Pauli oli tekstejänsä rakennellut. Kymppi plus! :)

tottakai - biisilista mukaanJatkoille taas vaihteeksi Dynamoon. Siellä oli oikein hauskaa, muttei ehkä niin hauskaa kuin viimeksi. Hallitus oli myöntänyt Sepolle vapaa-illan ja me juteltiin syvällisiä juttuja ihmissuhteista, perheestä, lapsista jne. Jossain vaiheessa päätettiin rynnätä tanssilattialle ja sille tielle sitten jäinkin. Törmäsin pitkästä aikaa Lahden Mikkoon, oli kuulemma ollut Ultra Bra:n keikallakin samaan aikaan. Batterystä saatu energia ei ehtynyt vielä pilkunkaan jälkeen, mutta pakko se oli taas kotiin lähteä. Tanssilattialla olleen nuutaman mukavan tytön joukkio vaikutti niin erottamattomalta ettei tullut edes mieleen tehdä sen lähempää tuttavuutta kenenkään kanssa. Well, hauska ilta kuitenkin.

Eilinen eli lauantai meni totaalisen yksinäisesti, mutta tuottavasti. Asentelin tänne uutta hakukonetta vaan en saanut sitä vielä toimimaan saakka. Soittelin kitaraa ja katsoin jonkun sex-after -leffaksi tarkoitetun B-leffan talkkarista. Jälkimmäinen oli suuri vikatikki.

Tänään on ehkä bänditreenit. Ehkä. Nyt vaihteeksi sitten Nupilla on koulukiireitä illalla. Muuta ihmeellistä ei sitten kai tapahdukaan. Paitsi että hermoilen jo nyt ensi viikkoa.

Taidan mennä syömään.

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti