Unessa.net : Arki : Menneet :

Perjantai, 23.11.2001

Eilinen oli tosi hauska, vaikkakin kylmä, päivä. Menimme tosiaan muutaman Mobililaisen kanssa satamassa olevalle Kiitolinjalle inventoimaan muutaman hyllykilometrin verran erilaista öljytavaraa. Joku mukava ihminen oli laittanut paperille mun työparikseni Riinan, joka sattuu olemaan Naantalin Mobilin nuori ja kaunis seksipomminainen. Tosi mukavakin vielä. Ja sinkku.

Olisin voinut tehdä noin mukavassa seurassa ihan mitätahansa ihan kuinka kauan tahansa, mutta kahdeksan tunnin jälkeen me oltiin ahkeroitu jo niin paljon, että kaikki varsinainen tekeminen oli tehty. Well. Sinä päivänä ei räntämyrsky haitannut kyllä lainkaan.

Tänään perjantaina haittasi. Aamulla en ollut saada ovia auki autosta ja koko päivä olikin sitten yhtä sekoilua. tehtaan 50 muuta tuotannon tyyppiä oli pekkasilla, mutta tietysti meidän osasto ei ollut. Oltiin siis kaksistaan tekemässä kaikkea sitä mitä yleensä tehdään niiden kaikkien muiden säheltäessä siinä vierellä. Päivä oli poikkeuksellisen outo ja rauhallinen. Sopiva perjantaipäivä kerrankin :)

Alkuilta meni Softatalon töiden parissa ja niiden jälkeen tein vähän mitä sattuu. Kuulin, että Juuso ja Peltsi näyttäytyisivät videotreffeissä niin kai se sitten oli pakko katsoa... Hauskaa niillä oli, mutta se juontajatytsy kyllä oli... vakuuttava.

Purin vielä yötä myöden ainakin kaksi metriä elämästäni jollekin vielä tuntemattomalle meilin muodossa. Toivoisin kovasti löytäneeni kerrankin jonkun vähän samalla tapaa asioista ajattelevan tästä samasta kaupungista. Ei mistään Jyväskylän perukoilta tai mistään muualtakaan. Täältä minun kaupungistani. Tosiaan se on vieläkin vaan toive. Useimmiten näille sähköpostituttavuuksille käy lyhyen ajan jälkeen niin, että meiliketju vaan pysähtyy johonkin ja se onkin sitten siinä. Ei jaksa enää elätellä juurikaan minkäänlaisia toiveita mistään. Kunhan on, nauttii ja ihmettelee :)

Huomenna on Nupin tuparit. En ole vieläkään keksinyt mitään järkevää vietävää sinne, mutta kai se tässä jossain vaiheessa sitten selviää... Päivällä näen kait Veeran pitkästä aikaa. Sovittiin joskus aikoja sitten että olis kiva nähdä nyt vuosi sen jälkeen kun tavattiin. (Siitä on muuten sitten tasan kaksi päivää vajaa vuosi aikaa). En ole oikeastaan ajatellut koko asiaa sen enempää (ihan vaan siitä syystä että on ollut aika paljon kaikkea muuta ajateltavaa), mutta jotenkin vaan oletan että tämäkin sujuu jotenkin luonnollisella tavalla oikein sitten siinä tilanteessa, en mä sitä etukäteen edes osaa kuvitella. Olen vaan pirun tyytyväinen siitä, että ylipäätään on kavereita ja ystäviä vielä kaikkien näiden sotkujen ja kiemuroiden jälkeenkin.

Loppuillasta taas sitten pitkästä aikaa Club Feenixiin katsomaan Jonna Tervomaata. En vieläkään tiedä miten mun pitäis tähän iltaan suhtautua kun ei ollenkaan ole mikään biletysfiilis. Taidan tehdä niinkuin monta kertaa aiemminkin, eli menen vaan ja katson mitä tapahtuu. Silleen ei voi kuin voittaa :)

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti