Koko yön jatkunut sade sai olohuoneen ikkunoista a

Koko yön jatkunut sade sai olohuoneen ikkunoista avautuvan maiseman näyttämään ihan syksyiseltä. Tuli väkisinkin mieleen, että miksi aina näyttää tällaiselta kun tyttö on poissa kotoa. Heti sen perään muistui mieleen kappale jostain kognitiotieteen julkaisusta missä selostettiin ihmisen kummallista taipumusta yrittää löytää yhteyksiä täysin sattumanvaraisten asioiden välille. Siitä taas tuli mieleeni se, että kouluasiat ovat edelleen retuperällä.

Kissat tekevät yksin olemisesta ihan erilaista. Niiden seurassa ei oikeastaan edes voi olla yksin. Vaikka ne lorvivat suurimman osan päivästä täysin omissa maailmoissaan katonrajassa makoillen tai olohuoneen matolla painien, aika ajoin ne pistäytyvät kiehnaamassa jalkojen juuressa. Välillä mouruaminen saattaa yltyä kovaääniseksi itkuksi ellei huomiota heru. Ei tällaisessa seurassa ole koskaan yksin. Rakkaus kestää pitkälle aamuun asti, kunnes liian virkeäksi ehtineet rontit aloittavat herätysrumban ruoan toivossa. Tavallisesti tämä mouruamista, maukumista, päätöntä hyppimistä, pomppimista ja raapimista sisältävä show päättyy siihen, että kissat teljetään makuuhuoneen oven toiselle puolelle siksi aikaa kunnes voi oikeasti herätä. Tänään saivat odotella tunteja.

Uusi Satumaa alkaa näyttää hyvältä. Kirjautumistiedot jaetaan Omenatarhablogin kanssa, joten siellä kirjoilla olevat pääsevät käyttämään uutta foorumia ilman uutta rekisteröitymistä. Uusi foorumi yhdistyy Arjen (valittuihin) merkintöihin niin, että keskustelua on helppo seurata sekä ko. merkinnän sivulta että Satumaasta. Niille jotka osaavat hyödyntää RSS-virtojasyötteitä tarjoillaan erikoisen hienoa mahdollisuutta räätälöidä automaattisesti päivittyvä syöte omista suosikkiketjuista ja -aiheista. Itse keskustelu on puolestaan erittäin suoraviivaista ja helppoa, joten kynnys sanaisen arkun avaamiseksi on toivottavasti entistä pienempi. Uuden Satumaan starttia saadaan kuitenkin varmaan odotella vielä hetki, sillä testattavaa riittää. Innokkaimmat pääsevät tosin mukaan jo nyt: riittää kun ilmoittautuu testikäyttäjäksi.

» Lokeroissa satumaa, kissa