Reinkarnaatio

Unessa.net on tänä vuonna syntymässä uudestaan. Omenatarhablogin myötä sivuston kehitystyöhön on löytynyt lisää energiaa ja sen myötä uudistuksiakin on nähty enemmän kuin aikoihin.

Irc-kanava sai uudet sivut alkukeväällä, Satumaa meni täysremonttiin (josta se palaa kuvioihin toivon mukaan hyvin pian), Arki siirtyi itsetehdylle julkaisujärjestelmälle ja Utu-blogikin loi nahkansa koulun alettua. Suunnitelluista ja osin jo toteutetuistakin päivitystöistä vasta osa on julkaistu – lisää on siis tulossa.

Ylläoleva pylväsdiagrammi kertoo sivuston lukijamäärän kuukausittaisesta kehityksestä vuodesta 2000 tähän päivään (vrt. sama kuva keväältä). Oikeanpuoleisin pylväs on ennuste tämän kuukauden kävijämääräksi, 63360 kävijää. Kuvasta näkee hyvin yleisen kehityksen, mutta myös vuosien 2003-2004 välillä olleen taantumakauden jolloin kävijämäärät pysyivät lähes muuttumattomina, kunnes ne tämän vuoden alussa lähtivät taas selvään nousuun.

Tähän asti sivuston liikenne on ollut melko tasaista johtuen pitkälti siitä, että tarjolla ei ole ollut käytännössä minkäänlaisia työkaluja muutosten seuraamiseen. Päivitysten myötä tilanne saattaa muuttua, sillä useimmista uusista osioista on tarjolla mm. RSS-syötteet. Samaten pyrin parantamaan käyttökokemusta entisestään lisäämällä sivuille mm. käyttömukavuutta edistävää JavaScript-toiminnallisuutta. Hypetystermein Unessa.net on siis ottamassa askeleen Web 2.0-konseptia kohti.

Ja ettei edellinen jäisi kenellekään epäselväksi, lyhyesti sanottuna yritän siis päivittää Unessa.netin eri osia sellaisiksi, että lukijoiden on entistä helpompi räätälöidä seuraamaansa sisältöä ja myös osallistua sen tekemiseen (esimerkiksi Satumaassa keskustelemalla ja merkintöjä kommentoimalla).

» Lokeroissa satumaa, meta, nörtteily, irc, tilasto