Nuutunut

Tämä on jotenkin hassua aikaa. Koulusta kotiin tullessa on useimmiten ”nyt voi tehdä mitä haluaa”-olo, vaikka todellisuudessa mitään vapaa-aikaa ei olisikaan. Kuitenkin lyhyenkin kouluvisiitin jälkeen (esimerkiksi tänään en käynyt yhdelläkään luennolla, hoisin vain asioita kaupungilla ja istuin pari tuntia kirjastossa) on ihan nuutunut olo. Samanlainen rättiväsynyt fiilis kuin ensimmäisen kesätyöpaikan ensimmäisten työpäivien jälkeen kun todellakin tunsi tehneensä jotain. Amatöörin elkeitä.

Nuutuneisuuden vastapainona on kaikki uusi ja innostava. Koko kaupunki tuntuu ihan erilaiselta nyt kun kadut hiljalleen täyttyvät opiskelijoista. Uudet vaihto-opiskelijat palloilevat suu auki ympäri keskustaa ja wanhat parrat hengailevat puistoissa. Makeeta.

» Lokeroissa koulu