Toiselle puolen aitaa
Sain avaimet uuteen kotiin. Kiikutin itselleni tupaantuliaisiksi vadillisen jäätelöä, mutta suunnitelma epäonnistui surkeasti, sillä kämpästä oli katkaistu sähköt. Toivottavasti tilanne korjaantuu pian, sillä jäätelöstä on toistaiseksi vain hyviä muistoja.
Alkuyöstä urheilin ensimmäisen pyörälastillisen tavaroita paikoilleen. Matka sukkulakujalta savitehtaankadulle on herkullinen; menomatka on pelkkää ylämäkeä, mutta takaisin saa tulla todella lujaa. Levyjarrullinen pyörä olisi taivas.
Uuden kämpän ikkunoista avautuva maisema on paljon yksinkertaisempi kuin tämä jo tutuksi käynyt vilkas risteys. Melua ja yöllä kalkattavia liikennevaloja ei tule ikävä, mutta viereisen talon söpöä naapuria kyllä. (Vaikka emme edes näe koskaan.) Edelleenkin on vähän hankala hahmottaa, että olen ihan oikeasti muuttamassa juuri siihen taloon, josta olen haaveillut monta vuotta.
Mahtaakohan Tiina tuntea olonsa yksinäiseksi?
Muiden mietteitä
<Ropelli> Itsepä juurikin nyt pakkailen pientä elämääni laatikoihin, muutaman suolaisen kyyneleen säestämänä. On se perkele. Ja minä muutan taloon, mitä en edes tiedä :P
<Uninen> Mutta Turussa tuoksuu meri ja paistaa aurinko -- ei siis mitään hätää :)
<Ropelli> ...eli muutan siis Kalajoki kakkoseen :P
<Uninen> Naisen logiikkaa
<Ropelli> höh, ainut oikea logiikka. Tieten ;) Ainakin hyväksi havaittu.
<Deli-> mutta Turussa on maailman paskimmat talvet :D Villehän niistä tykkää ;-))