Välttelen elämää

Olen onnekas. Erittäin. Siksi tuntuukin niin pahalta kun ei ole riittävän hyvä. Joku asia on aina kesken ja toinen roikkuu vain siksi ettei saa aikaiseksi tehdä sille mitään. Saamattomuus ja energian puute ovat erittäin masentava yhdistelmä.

Tekeminen on siitä hyvä juttu, että sen kautta yleensä viriää tekemään lisää. Siksipä koulu ja kuoro ovatkin erinomaisen hyviä katalyyttejä muuhunkin elämään. Harmi vaan, että kouluasioissa olen viime päivinä keskittynyt lähinnä lintsailuun.

Sain pitkästä aikaa karvapallot hoidettavakseni. Ötökät ehtivät majailla emäntänsä hoivissa vajaat puolitoista kuukautta ennen tämänpäiväistä hieman vastahakoisesti tehtyä vaihtoa. Ensimmäisten kotiutumisminuuttien aikana tuli taas sellainen olo, että otuksille olisi kaikesta huolimatta parasta jos ne voisivat kotiutua pysyvästi jompaan kumpaan kotiin. Vaan tämäpä taitaakin olla enemmän vanhempien kuin lasten ongelma. Vastuu on välillä todella antoisaa.

Ahdistun siitä, että en pysty vuodattamaan kaikkea kuonaa itsestäni ulos. (Arkikin on kuonaa.) Läheiset ystävät olisi hetkittäin hyvä saada vielä lähemmäksi. Mutta elämää on helpompi vältellä kun on yksin.

Tämä on joko rikkomista tai ehjäämistä. En osaa sanoa kumpaa.