Kaakaota

Kuoroleiri oli tuttuun tapaan melko rankka. Tällä kertaa rankka ainoastaan lauluosuuden osalta, iltabileet sujuivat leppoisammin. Alkuillasta syötiin takassa lämmitettyjä vaahtokarkkeja, illalla juotimme Ainon kanssa janoisille minttu- ja malibukaakaota. Aino säteili hellan ääressä ja minä sain kaiken kunnian.

Erno & MaijuUudet kuorolaiset ovat mitä ilmeisimmin omaksuneet wanhat tavat hyvin, sillä Junssilan saunassa tehtiin uusi ennätys: pieneen löylyhuoneeseen ahtautui kaksikymmentä punaselkäceeämmää. Muilta osin jäikin sitten vielä parantamisen varaa kun osa porukasta pakeni paikalta jo lauantai-iltana.

Eilinen oli pitkästä aikaa mukava sunnuntai. Mukavan sunnuntain reseptiin kuului hyvää ruokaa hyvässä seurassa, reipasta musiikkia ja lisää kaakaota. Makeaa mahan täydeltä. Jadesoturi ei ollut niin hyvä kuin odotin, mutta nätti kuitenkin.

Hetkessä elämisen taika on jotain mitä ostaisi kaupasta suurissa pakkauksissa, maksoi mitä maksoi. Jos olen jollekin narkomaani niin se on niille hetkille, jolloin maailma kutistuu yksien seinien sisälle. Yhden tai useamman ystävän kesken, hiljaisuutta kuunnellen tai suurella mekkalalla, Suurella sydämellä.

Miten voit jättää koulutöiden aikataulut kokonaan huomiotta?

Helposti.

» Lokeroissa leffat, kaakao, kuoro, aino, leiri