Televisiotta

Viime viikko vilisti ohi lentäen. Päivät venyivät niin pitkiksi, etten edes jaksanut dokumentoida aloittaneeni pitkästä aikaa uusia kursseja it-laitoksella. Ehkä ensi viikolla.

Päivällä kun vielä riittää energiaa, tulee mieleen kaikenlaisia juttuja mitä kirjoittaisi ylös ”sitten myöhemmin”. Myöhemmin on niin väsy, että ajatusten jäsentely sanoiksi ei yksinkertaisesti onnistu. Ehkä tämä alituinen pimeys saa tavallistakin väsyneemmäksi, tai mahdollisesti noilla päälaelle ilmaantuneilla harmailla hiuksilla on sittenkin joku ihan oikea viesti kantajalleen.

Siinä missä appelsiinimehutesti on varma tapa flunssan etenemisen havainnointiin, tv on hyvä mittari elämän hektisyydelle. Nyt kun tutuksi tulleet nollaantumisohjelmat on jääneet parin viikon ajan katsomatta, niiden tarpeen tunnistaa paremmin kuin hyvin. Viikonloppuna katsottiin sentään pari vuokraleffaa. (The Island oli todella hyvä, War of The Worlds ei ihan niin hyvä kuin odotin.)

Isä kävi pikaisesti Suomessa. Visiitti oli taas sen verran nopea, että ehdimme vain vaihtaa nopeasti kuulumiset, mutta oli ihan mukava nähdä silti.

» Lokeroissa väsymys, leffat, isä, tv